Amerikkalaistutkijat arvioivat, että maan vankiloissa istuu jopa kymmeniä tuhansia vankeja tuomittuina rikoksista, joihin he eivät ole syyllistyneet.
200 syyttömänä tuomitun ja sittemmin vankilaista vapautuneen vangin tapauksia tutkineen Virginian yliopiston oikeustieteen professori Brandon Garrettin mukaan keskeisiä syitä vääriin tuomioihin ovat virheelliset silminnäkijälausunnot, väärin tulkitut johtolangat ja poliisien sekä syyttäjäviranomaisten käyttämät ilmiantajat, jotka valehtelevat oikeudessa.
Tutkimuksen kohteena olleet entiset vangit olivat ehtineet kärsiä tuomioistaan keskimäärin 12 vuotta ennen kuin heidät todettiin syyttömiksi.
Selvityksen mukaan yleisin syy syyttömien tuomitsemiseen on silminnäkijätodistusten virheellisyys.
Toiseksi suurimmaksi vääriin tuomioihin vaikuttavaksi syyksi tutkijat löysivät rikospaikalle jääneen todistusaineiston virheellisen tulkinnan.
Erityisen kyseenalaiseksi nousi rikospaikalle jääneiden hiusten tai ihokarvojen tulkitseminen luotettavaksi todisteiksi. Osoitukseksi syyllisyydestä oli monissa tapauksissa riittänyt myös se, että syytetyllä sattui olemaan sama veriryhmä kuin rikoksen tekijällä.
Kolmanneksi suurin väärien tuomioiden peruste oli tutkimuksen mukaan poliisin ja syyttäjien käyttämien ilmiantajien kertomat väärät tiedot.
Synkintä oikeuslaitoksen kannalta on, että monissa tapauksissa lainvalvontaviranomaiset olivat jo oikeudenkäynnissä tienneet ilmiantajiensa valehtelevan.
Yksi näistä tapauksista sai heinäkuun lopulla Yhdysvalloissa suurta huomiota, kun liittovaltio tuomittiin maksamaan neljälle syyttöminä murhasta tuomituille miehille ja heidän omaisilleen ennätykselliset 101,8 miljoonaa dollaria korvauksena vankilassa vietetyistä vuosista.
Korvauksen perusteena oli se, että FBI tiesi jo tuomiota annettaessa vuonna 1966 ilmiantajansa valehtelevan oikeudelle tapahtumista.
Kaksi tuomituista ehti kuolla vankilassa. Toinen hengissä selvinneistä istui syyttömänä 33 vuotta ennen vapautusta.
Neljännen ryhmän väärien tuomioiden perusteista muodostavat tutkijoiden mukaan väärät tunnustukset. 16 prosenttia syyttöminä vankilaan joutuneista oli itse tunnustanut rikoksen, jota he eivät olleet tehneet.
"Kahdessa kolmasosassa näistä tapauksista tuomittu on ollut joko alaikäinen tai mielenterveydeltään häiriintynyt, joskus molempia", professori Garrett sanoo.
Selvityksen perusteella kertaalleen tuomittujen on amerikkalaisessa oikeusjärjestelmässä äärimmäisen vaikeaa saada tapauksiaan uuteen käsittelyyn syyttömyytensä todistamiseksi.
Tutkituista 200 tapauksesta, joissa vanki oli lopulta onnistunut todistamaan syyttömyytensä, 31 tapausta oli valittanut tuomiostaan Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, mutta vain yksi tapauksista oli hyväksytty sinne ratkaistavaksi.
Tutkijoiden mukaan paljon julkisuutta saaneet väärien tuomioiden kumoamiset DNA-todistusaineiston perusteella edustavat vain murto- osaa syyttöminä tuomittujen tapauksista.
"Ongelma on, että DNA on käyttökelpoinen todistusaineisto vain alle 10 prosentissa väkivaltarikostapauksista", professori Garret muistuttaa.
"Sellaisista rikoksista tuomitut, joissa tekijästä ei ole jäänyt jälkeen DNA:ta sisältävää todistusaineistoa ei DNA:ta voida myöskään käyttää syyttömyyden todistamiseen."