Eurooppalaiset ovat olleet perustellusti huolissaan siitä, että vaivalla vuosikymmenten aikana rakennettu vakaus ja luottamus ovat kadonneet Venäjän Ukrainan kriisissä viime kuukausina harjoittaman politiikan vuoksi.
Yhdysvalloissakin Venäjän toimintaan on kiinnitetty kriittistä huomiota, mutta ei samassa määrin kuin Euroopassa. Taustalla lienee ajatus, että Yhdysvalloilla on konkreettisempia turvallisuushuolia, olkoonkin että Ukrainan kohtelua pidetään sinänsä tuomittavana.
Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa uskottiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uuden aikakauden alkamiseen. Venäjän historiallinen painolasti tunnustettiin, mutta samalla oltiin luottavaisia, että paluuta kylmän sodan aikaiseen vastakkainasetteluun ei enää ollut.
Tämä uskomus, josta tehtiin virallisen politiikan lähtökohta, on kuitenkin osoittautunut liian idealistiseksi. Kun Venäjä oli selviytynyt 1990-luvun sekasorrosta, se on pyrkinyt systemaattisesti takaisin neuvostoaikaiseen suurvalta-asemaan.
Yhdysvaltain huomio ei Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kohdistunut enää Eurooppaan samaan tapaan kuin aikaisemmin. Monet yhdysvaltalaiset poliitikot uskoivat, että toiminnan painopiste oli vihdoin mahdollista siirtää sisäisiin haasteisiin vastaamiseen. Alettiin puhua uudenlaisesta taakanjaosta Euroopan kanssa.
Tavoitteena oli leikata samalla massiivisiksi kasvaneita sotilasmenoja. Syyskuu 2001 nopeutti painopisteen siirtämistä uudenlaisten turvallisuusuhkien torjumiseen.
Viimeisten kahden vuoden aikana tilanne ei ole muuttunut, vaikka maailmassa on puhjennut monenlaisia uusia kriisejä. Ukrainaa ollaan valmiita tukemaan, mutta ensisijaisesti poliittisin ja taloudellisin keinoin.
Vaikka presidentti Barack Obama nyt valmistelee uudenlaisen sotilaallisen kaluston toimittamista Ukrainan hallitukselle, on sen toiminnan painopiste edelleen poliittisella puolella. Venäjän syytökset Yhdysvaltoja kohtaan on otettu lähinnä hämmentyneinä vastaan.
Yhdysvaltoja on erityisesti syytetty siitä, että se on Natoa laajentamalla heikentänyt Venäjän turvallisuusintressejä. Asia ei ole näin yksinkertainen. Yhdysvaltain suhtautuminen Naton laajentumiseen oli aluksi hyvin epäröivä. Seurasin vuosina 1996–2000 Yhdysvaltain turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa Suomen suurlähetystössä Washingtonissa, joten uskon olleeni suhteellisen hyvin informoitu näistä asioista.
Yhdysvaltain suhtautuminen Naton laajentamiseen muuttui vasta mittavan lobbauksen ja kansainvälisen tilanteen parantumisen myötä.
Syyskuun 2001 jälkeen Yhdysvallat keskittyi kansainvälisen terrorismin torjuntaan, josta se sai varsin vähän kiitosta osakseen. Ylilyöntejä toki tehtiin, esimerkiksi Irakissa. Monissa Euroopan maissa tunnuttiin ajattelevan, että terrorismi oli Yhdysvaltain oma huoli ja että se oli omalta osaltaan edesauttanut sen syntymistä.
Monilla lienee hyvässä muistissa Ranskan Yhdysvaltain politiikkaan tuolloin kohdistama arvostelu. Nyt sillä on ratkottavanaan oma kotikutoinen terrorismiongelmansa.
Yhdysvaltain kansainvälinen maine sai viime vuosikymmenellä monia kolhuja, mutta on kiistaton tosiasia, että se pystyi eliminoimaan tehokkaasti siihen kohdistuneet lukuisat terroriuhkat. Terroristijärjestöt ovat siksi siirtäneet toimintansa uusiin, pehmeämpiin kohteisiin.
Euroopan pääkaupungeissa on viimeisten kymmenen vuoden aikana tehty monia tuhoisia iskuja. Erityisen raakoja menetelmiä on käytetty islamilaisen maailman sisäisissä konflikteissa, esimerkiksi Nigeriassa, Libyassa, Irakissa ja Syyriassa.
Yhdysvallat on nyt määritellyt Syyrian sisällissodan myötä voimistuneen Isis-järjestön suurimmaksi turvallisuusuhkakseen, uhkaksi joka ei lisäksi koske vain Yhdysvaltoja vaan koko maailmaa.
Ilman Syyrian sisällissodan hoidon epäonnistumista Isis ei olisi koskaan saanut kasvumahdollisuuksia. Ja tuosta epäonnistumisesta kantavat keskeisen vastuun Venäjä ja Kiina, jotka YK:n turvaneuvoston pysyvinä jäseninä estivät useaan kertaan kansainvälisen yhteisön mahdollisuudet pakottaa Bashar al-Assadin hallinto taistelujen lopettamiseen.
Yhdysvalloissa on syksyllä 2016 presidentinvaalit. Kongressi on tällä hetkellä tiukasti republikaanien valvonnassa, mutta se ei takaa heille automaattisesti voittoa seuraavissa vaaleissa.
Ei ole selvää, että pääehdokkaiden – olivat he keitä tahansa – väliset erot olisivat kovin suuret. Voidaan päinvastoin olettaa, että demokraatit tiukentavat äänenpainojaan ja republikaanit vastaavasti maltillistavat omiaan.
Vaikka Ukrainan tapahtumat ovat saaneet Yhdysvalloissa kasvavaa huomiota, kohdistuu suurin mielenkiinto terrorismin ja erityisesti Isisin torjumiseen. Yhdysvalloissa uskotaan, että Eurooppa kantaa jatkossa päävastuun Ukrainan kriisissä.
Näin Yhdysvallat voi keskittää huomionsa entistä paremmin terrorismin vastaiseen taisteluun eri puolilla maailmaa. Se haluttaisiin tehdä muiden tuella ja ilman monivuotista sitoutumista yksitäisten maiden sisäisiin kriiseihin.
Kirjoittaja on Helsingin ja Tampereen yliopistojen valtio-opin dosentti.