Vuoreijan kunnassa (norjaksi Vardø) Jäämeren rannalla, kovin lähellä Norjan ja Venäjän rajaa, nököttää kallionkielekkeellä valkoinen pallo. Sen verran tiedetään varmaksi. Vähemmän tiedetään, mitä tuo tutka oikein tutkii. Norjalaisten itsensä sitä on vaikea sanoa, sillä kaikki kerätty tieto singahtaa suoraan Yhdysvaltain Coloradoon, Cheyenne-vuorten uumenissa olevaan ohjustorjunnan komentokeskukseen.
Näin ainakin, jos on uskominen kokeneen vuoreijalaisen toimittajan Bård Wormdalin Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle kokoamaan aineistoon. Sen perusteella näyttää selvältä, että tutka on osa Yhdysvaltain suurta ideaa - tai päähänpinttymää -ohjustentorjuntajärjestelmästä.
Norjan viranomaiset ovat useaan otteeseen kiistäneet kytköksen. Virallisesti Globus II -tutkan tehtävä on seurata avaruusromua. Mutta jo maallikon silmissä on sotilaallisesti järjetöntä, ellei Yhdysvallat käytä tuollaisella paikalla olevaa tutkaa Venäjän seurantaan. Sen lähemmäs Venäjän sotilaallisia avainkohteita eivät amerikkalaiset voisi silmäänsä edes saada.
Kyseinen tutka on ollut paikallaan 1990-luvun lopulta. Se on siis perua Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin ajalta. Venäjä ei ole koskaan uskonut virallisiin selityksiin, vaan on pitänyt tutkan tehtävää sotilaallisena. Maa on esittänyt protesteja ja vaati aikanaan "asiantuntijoitaan" mukaan rakennustöihin. Isompaa tai pysyvää jännityksen aihetta Norjan ja Venäjän suhteisiin tutka ei silti ole aiheuttanut. Jos suhteissa olisi vikaa, tuskin pääministeri Jens Stoltenberg olisi onnistunut viime viikolla neuvottelemaan Moskovasta jättisopimusta, jolla norjalaisyhtiöt pääsevät mukaan Shtokmanin kaasukentille.
On puolestaan väitetty amerikkalaisyhtiöiden jääneen Shtokmanin urakasta ulos, koska Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat kireät Puolan ja Tshekin ohjustorjuntatukikohtien takia.
Muutama havainto asiassa kannattaa tehdä. Ensinnäkään norjalaiset eivät näytä itse varmuudella tietävän, mitä Yhdysvallat heidän maaperällään oikein tekee. Toiseksi Venäjä näyttää sopeutuneen ajatukseen, että Pentagonin tutka nököttää heidän Kuolan tukikohtiensa vieressä. Kolmanneksi tällainen tutka on joka tapauksessa varma maalitaulu: Venäjällä täytyy olla suunnitelmat iskeä Vuoreijaan heti, jos siihen sotilaallinen tarve tulee.
Tällaisten seikkojen ei luulisi olevan aivan vailla merkitystä Suomen Nato-keskustelussakaan.
Ajat ovat nyt toiset kuin 1990-luvun lopulla. Amerikkalaisten aikeista perustaa ohjustorjunnan asemat Tshekkiin ja Puolaan on noussut aivan toisen mittaluokan kiista kuin oli sanailu Vuoreijasta. Tosin enää ei puhutakaan avaruusromusta, vaan suoraan ohjuksista.
Yhdysvaltain mukaan tukikohdat tarvitaan torjumaan Iranin mahdollista ydiniskua kohti Amerikkaa. Sillä lentoradalla nuo paikat olisivatkin.
Mutta silloin Iranilla pitäisi olla käyttökelpoinen ydinkärki, joka voitaisiin ruuvata kiinni mannertenväliseen ohjukseen ja lähettää matkaan. Ajatus kuulostaa täydelliseltä utopialta, tai houreelta.
Ensin Iranin pitäisi kehittää ydinase. Sellaiseen on vielä vuosien matka, jos maa nyt sitä edes yrittää. Ja jos yrittää, Yhdysvallat ja Israel ovat vannoneet sen estävänsä. Koko ajan nytkin pelätään, milloin pommit alkavat putoilla Iraniin. Miten noissa oloissa kyhättäisiin mannertenvälinen ohjus? Sitä paitsi Iranin johto tietää hyvin, että kymmenen tuntia ohjuksen ampumisesta omaan niskaan sataisi samaa lajia taivaalta, ja paljon. Siihen loppuisi koko maan tarina.
Nyt siis Yhdysvallat ajaa väen vängällä tukikohtia torjuakseen uhkaa, jota millään logiikalla on vaikea nähdä olevan olemassa. Venäjä taas vastustaa ajatusta kaikella vimmalla, vaikka Venäjän ohjuksia nuo tukikohdat eivät mitenkään pysäyttäisi.
Koko asiassa on oltava jotain, joka menee otsikoiden taakse. Yksi selitys voisi löytyä venäläisistä kirjoituksista. Niissä epäillään, ettei Puolan siiloihin sijoitettaisikaan ohjustentorjuntaohjuksia, vaan suoraan Venäjälle suunnattua tavaraa. Tämä pelko tekisi Moskovan reaktion jotenkin ymmärrettäväksi.
Toinen selitys on, että koko "ohjuskilpi" elää jo omaa elämäänsä piittaamatta todellisesta maailmasta. Mukana olevat puolustusalan firmat saavat siitä valtavia miljardiurakoita, olipa niissä tolkkua tai ei.
Toissa viikon Economist -lehti kertoo, millä asenteella Yhdysvallat Puolaa ja Tshekkiä lähestyi. Pyyntöihin tukikohtien perustamisesta oli liitetty mukaan esitäytetty vastaus.
Yhteistä Vuoreijan tutkalle ja uusille kiistoille on, etteivät ne liity mitenkään Norjan, Puolan tai Tshekin omiin turvallisuustarpeisiin. Kaikki on silkkaa suurvaltapeliä. Oudon vähän tämäkin näkökohta on Suomen Nato-keskustelussa esiintynyt. Päätös Vuoreijan tutkasta tehtiin Yhdysvaltain ilmavoimissa 1990-luvun puolivälissä. Norjan viranomaisten rooliksi jäi antaa lupa avaruusromun tarkkailulle, joka tapahtuisi mahdollisimman lähellä Venäjän rajaa.