Washington Satojatuhansia Yhdysvaltain intiaaneja edustavat asianajat yrittävät yhä saada jotain tolkkua maan intiaaneille kuuluvista rahoista ja niiden kohtalosta.
Intiaanien rahat ovat olleet yli sata vuotta sisäministeriön hallinnoiman säätiön käsissä, mutta säätiön valtaisat sekasotkut ovat tehneet rahaston tilan ja velkojen selvitysurakasta lähes mahdottoman.
Nyt asianajajat vaativat, että tuomioistuin asettaa jonkinlaisen takarajan sisäministeriölle, joka ei ole joko pystynyt selvittämään - tai halunnut selvittää - intiaanien rahojen kohtaloa ja säätiön tilaa.
Intiaaneja on asianomistajina jutussa noin 300 000, ja heidän mukaansa säätiö on heille velkaa ainakin 10 miljardia dollaria.
"Se on täydellinen sekasotku", sanookin asianomistajia edustava Elouise Cobell. "He ovat varastaneet intiaaneilta, koska me olemme vähemmistö ja olemme köyhiä."
Samaa mieltä on republikaanien senaattori John McCain, joka kuuluu senaatin intiaanien asioita hoitavaan komiteaan. Hän kutsuu säätiön asianhoitoa "kansalliseksi skandaaliksi".
Samalla kannalla on kiistan osapuolia kuullut liittovaltion tuomari Royce Lambert.
"En ole koskaan kohdannut näin ennenkuulumatonta liittovaltion tekemää väärinkäytöstä"
Tarina Yhdysvaltain intiaanien kadonneista rahoista on pitkä, synkkä ja sotkuinen.
Kaikki alkoi vuonna 1887. Tuolloin kongressi perusti Intiaanien Rahastosäätiön.
Samalla intiaanireservaattien maat jaettiin niiden asukkaiden kesken.
Valtio otti tosin huolekseen maiden hallinnan, sillä intiaanit eivät saaneet lakien mukaan käyttää maata itse esimerkiksi kaivostoimintaan. Valtio sai siis maat käyttöönsä, vuokrasi ne eteenpäin ja lupasi tuotot intiaaneille.
Miljoonia selvitystyöhön
Mailla harjoitettiin kaivostoiminnan lisäsi muun muassa öljynporausta ja hakkuita. Asiat karkasivat käsistä hyvin nopeasti. Aluksi rahaa tuli intiaaneille säännöllisesti, mutta pikkuhiljaa tuhansien dollareiden tulot hupenivat muutamaksi taalaksi ja maksumääräysten tulo takkuili.
Kun intiaanit nostivat metelin, oli jo liian myöhäistä. Säätiön asiat olivat umpisolmussa eikä kukaan tiennyt kenelle piti maksaa, kenelle oltiin velkaa ja kuinka paljon.
Ensimmäinen varsinainen kongressin raportti väärinkäytöksistä tehtiin vasta vuonna 1992. Kaksi vuotta sen jälkeen säädettiin laki säätiön uudistamisesta ja sotkujen selvittämisestä.
Native Americans Right Fund eli NARC nosti syytteen sisäministeriötä ja valtiovarainministeriötä vastaan vuonna 1996 ja vaati, että sotkut selvitetään. Niitä ole vieläkään saatu oikaistua.
Rahaston ongelmia selvittämään palkattiin muun muassa nyttemmin maineensa menettänyt Arthur Andersen -tilintarkastusyhtiö.
Monta vuotta ja miljoonia dollareita myöhemmin se oli onnistunut selvittämään vain murto-osan tileistä. Andersenin mukaan pelkästään 20 vuoden ajanjakson aikana rahastosta oli kadonnut ainakin 2,4 miljardia dollaria.
Andersenin laskelmien mukaan koko sotkun selvittäminen maksaisi vähintään 200 miljoonaa dollaria.
Nykyisen arvion mukaan rahaa palaa ainakin 335 miljoonaa dollaria.
Intiaanien edustajat sanovat, ettei koko vyyhteä saada koskaan selvitetyksi sillä niin paljon asiakirjoja on joko hukassa tai tuhottu.
He vaativatkin pikaista kartoitusta rahaston varoista, jotta monet kurjuudessa elävät intiaanit saavat edes jotain rahastosta.
Juttu on kurja myös siksi, että rahastosotkujen selvittämisen tähän saakka kulunut jo kaikkiaan 800 miljoonaa dollaria. Nämä rahat sekä valtion oikeudenkäyntikulut maksetaan veronmaksajien kukkarosta.