Demokraateille voittoisten välivaalien jälkeen Yhdysvalloissa pohditaan nyt ensimmäistä kertaa tosissaan, mitkä ovat sen Irakin-politiikan todelliset vaihtoehdot. Valkoisen talon tähän mennessä markkinoima demokraattinen Irak lännen liittolaisena on yhä useamman amerikkalaisasiantuntijan mukaan muuttunut utopiaksi ainakin lähitulevaisuudessa.
Spekulaatioissa elää useita eri vaihtoehtoja. Niistä tunnetuin on presidentti George W. Bushin ja sotaa johtavien kenraalien käsitys siitä, että Yhdysvaltain on pysyttävä valitsemallaan kurssilla, joskin taktiikkaa on tarkistettava tilanteen mukaan. Strategian puolustajien mukaan näin saadaan aikaa Irakin omien joukkojen kouluttamiseen jolloin Yhdysvaltain nykyisiä 144 000 miehen vahvuisia joukkoja päästään vähitellen supistamaan 50 000-70 000 sotilaan tasolle. Mitään aikatauluja Valkoinen talo ei suostu ehdottamaan.
Bushin ajama kurssilla pysyminen ei kuitenkaan näytä tosiasioiden valossa toimivan koska väkivalta Irakissa vain raaistuu viikko viikolta.
Toinen viime päivinä esiin noussut vaihtoehto on arizonalaisen republikaanisenaattori John McCainin ja eläkkeelle jääneen merijalkaväen kenraali Anthony Zinnin vaatimus amerikkalaisjoukkojen määrän väliaikaisesta lisäämisestä kymmenillä tuhansilla taistelijoilla.
McCainin mukaan näin väkivaltaisuuksia saataisiin tukahdutettua muutamilla avainalueilla, erityisesti Bagdadissa ja sunnien Al Anbarin provinssissa. Turvallisuustason merkittävä parantaminen näillä alueilla mahdollistaisi, ainakin teoriassa, uudet keskustelut Irakin eri väestöryhmien keskinäisistä valtasuhteista.
Joukkojen väliaikainen lisääminen on saanut ensimmäisten oven alta tihkuneiden tietojen mukaan varovaista vihreätä valoa myös entisen ulkoministeri James Bakerin johtamalta Irak-selvitysryhmältä jonka pitäisi antaa ehdotuksensa sodan jatkovaihtoehdoista ensi kuussa.
Joukkojen lisäämisellä edes väliaikaisesti on kuitenkin selvät ongelmansa. Keskeinen näistä on huutava pula sotilaista. Yhdysvaltain asevoimien lähi-idän komentajan, kenraali John Abizaidin mukaan joukkoja voitaisiin kyllä muun muassa palvelusaikoja pidentäen lisätä noin 20 000 miehellä, mutta vain hyvin lyhyeksi aikaa ja silloinkin riskeerattaisiin Yhdysvaltain mahdollisuudet sotilasoperaatioihin missä tahansa muualla. Abizaid vastustaa joukkojen lisäämistä myös siksi, että se antaisi hänen mukaansa väärän signaalin Irakin omalle armeijalle.
Kolmantena vaihtoehtona erityisesti demokraattipoliitikot vaativat joukkojen vähittäistä vetämistä. Muun muassa senaatin asevoimakomitean puheenjohtajana vuoden vaihteessa aloittavan michiganilaissenaattori Carl Levinin mukaan amerikkalaisjoukkojen vetäminen pitäisi aloittaa neljästä kuuteen kuukauden kuluessa samalla kun jäljellejäävien vastuulle sälytettäisiin vain yhä tarkemmin rajattuja erityistehtäviä Irakissa.
Päällimmäinen olisi irakilaisjoukkojen intensiivisempi koulutus. Levinin mukaan mikään muu kuin vetäytymisen aloittaminen ei saa Irakin hallitusta paremmin vakuutettua siitä, että heidän on otettava itse vastuu maansa turvallisuudesta.
Vastustajien mukaan vetäytymisen aloittaminen olisi samaa kuin antautuminen ja johtaisi vain väkivallan kasvamiseen. Samalla koko pääministeri Nouri al-Malikin heiveröisen hallituksen olemassaolo joutuisi vaakalaudalle ja maa ajautuisi yhä syvempään sisällissotaan.
Lisäksi vaarana olisi amerikkalaisten jättämän sotilaallisen tyhjiön tuoma imu joka saisi muun muassa Iranin ja Syyrian sekaantumaan intensiivisemmin Irakin kohtaloon. Ja tämä olisi puolestaan Yhdysvaltain kannalta yksi huonoimmista mahdollisista sodan lopputuloksista.
Bakerin ryhmän tiedetään myös keskustelleen siitä, kuinka naapurimaat saataisiin ponnisteluihin Irakin rauhoittamiseksi. Samaa ovat tahoillaan ehdotelleet Britannian pääministeri Tony Blair ja puolustusministeri Donald Rumsfeldin todennäköinen seuraaja Robert Gates.
Esteenä on kuitenkin se, että Syyrian tai varsinkaan Iranin saamista yhteiseen rintamaan Yhdysvaltain kanssa pidetään lähes mahdottomuutena ellei Washington käännä nykyistä hylkimispolitiikkaansa päälaelleen.
Muita julkisuuteen nostettuja vaihtoehtoja olisi Irakin jakaminen osiin jolloin shiiat, sunnit ja kurdit saisivat omat alueensa. Jakoa ovat ehdottaneet muun muassa entinen amerikkalainen huippudiplomaatti Peter Galbraith ja delawarelainen demokraattisenaattori Joseph Biden. Heidän mukaansa jakautumisprosessi on sitä paitsi jo käynnissä vaikka sekä Malikin hallitus että Valkoinen talo kiistävätkin tosiasian olemassaolon.
Irakin jakamisen ongelma on se, että noin 40 prosenttia väestöstä elää Bagdadin tapaisilla alueilla, joissa eri väestöryhmät ovat sekaisin ja jako johtaisi entistä verisempään välienselvittelyyn ja valtaviin pakolaisvirtoihin. Lisäksi pöydälle nousisi öljyvarojen epätasainen jakautuminen eri väestöryhmien asuttamilla alueilla. Ongelmatonta ei ole myöskään Turkin kielteinen suhtautuminen kurdivaltion syntymiseen rajansa taakse.