Arkisista arkitarpeista arkisimmat, sukkahousut ovat pitkän teknisen kehityksen tuotos. Väki käyskenteli erilaisissa myötäilevissä, joustavissa neuloksissa jo keskiajalla. Villaiset ja paksut, käsinneulotut housut ovat olleet eritoten kylmässä Pohjois-Euroopassa paljon käytettyjä. Eivät ne ole vieras varuste nykyihmisenkään vaateparressa.
Sukat tulivat laajempaan käyttöön, kun englantilainen kirkonmies William Lee keksi vuonna 1589 kutomakoneen ja ryhtyi kutomaan sillä sukkia. Nämä puuvillasta, villasta tai silkistä valmistetut vaatekappaleet olivat yleensä miesten käyttämiä. Naisethan pukeutuivat tuolloin hameeseen, kylmänä vuodenaikana useampaan kerrokseen hameita.
Sukat olivat myös verraten tiukkoja - hyvin istuvia, kuten muotikielessä sanotaan - sillä käytäntö eli ratsastaminen saneli mallin.
Kun henkinen ilmapiiri 1900-luvun alussa salli hameiden helmojen kohota jo nilkankin yläpuolelle, sukista tuli pian arkinen muotiasia. Sukkapari oli silti niin hintava, että moni vaali ja paikkaili luonnonkuituisia ainokaisiaan pitkään.
Sukkavallankumous mahdollistui nylonin keksimisen myötä. Kunnian tämän synteettisen polymeerin eli muovin keksimisestä sai yhdysvaltalaisen E.I. du Pontin yritys 28. helmikuuta 1935. Yritys esitteli silkin korvikkeeksi suunnittelemansa ja nyloniksi ristimänsä tuotteen vuoden 1939 New Yorkin maailmannäyttelyssä: muovista oli näin aluksi valmistettu niin hammasharjoja kuin sukkiakin.
du Pont joukkoineen oli ymmärtänyt, etteivät naiset haluaisi kääriä sääriään muoviin. Niinpä materiaalille annettiin nimi "nylon", joka veisi ajatukset pois synteettisyydestä ja kemian maailmasta.
Nylon-termin alkuperästä on monta tarinaa. Yhdessä todetaan ny-alun tulevan juuri New Yorkista. Toisessa kerrotaan, että koska materiaali esiteltiin yhtä aikaa myös Lontoossa, se tietenkin sai nimensä näiden kahden kaupungin yhdistelmänä. Kolmannen tarinan mukaan kirjaimet "nyl" valittiin sattumalta ja on-pääte kopioitiin toisten kuitujen - kuten esimerkiksi cotton (puuvilla) - nimistä.
Joka tapauksessa nylonsukista, nyloneista tuli välittömästi hitti: ensimmäisten sukkaparien ilmestyttyä kauppoihin New Yorkissa 15. toukokuuta innokkaat ostajat kahmivat mukaansa peräti 780 000 paria. Ensimmäisen vuoden aikana Yhdysvalloissa myytiin 64 miljoonaa nylonsukkaparia - eikä mennyt kauaa ennen kuin materiaali antoi nimen koko kapistuksille, onhan meilläkin puhuttu jo kauan "nailoneista".
Nylon ei joustanut, joten aluksi sukkia valmistettiin lähes yhtä montaa kokoa kuin oli naisia. Varhaiset nailonit kudottiin yhtenä kappaleena, joten sukaksi ne muotoutuivat vasta kun niihin neulottiin käsin siloinen sauma. Sukkien puuttuessa, muun muassa sota-aikana, näppärät sormet piirsivät jalan taakse saumaa markkeeraavan jäljen.
Kun käyttäjäkunnan vaatimukset kasvoivat - haluttiin ohuempia ja sileämpiä suojia säärille - nailonkreppisukkahousuista tuli markkinajohtaja. Nylonin seuraksi keksittiin du Pontin tehtaalla lycra, joka saattoi venyttää sukkamateriaalin seitsenkertaiseksi ja näin luotiin mahdollisuus sukkahousujen maailmanvalloitukselle.
Sukkanauhaliivit jäivät 1970-luvulle tultaessa; tavallaan ne karsiutuivat pelkiksi housuliiveiksi, joilla ei ole säärten ja sukkien kanssa enää mitään tekemistä. Samaan aikaan sukkamateriaalin kudontametodi muuttui: sukat syntyivät valmiina putkena.
Sukkahousut olivat todellinen harppaus toisenlaiseen käyttökulttuuriin. Kun sukkia oli aiemmin lähinnä peitelty, tehtiin nämä vallankumoukselliset vetimet nimenomaan näkyviksi - elettiinhän minimittaisten helmojen kulta-aikaa. Sukkahousuilla siis julistettiin myös eräänlaista riippumattomuuden ja tasa-arvoisuuden sanomaa: sukkanauhaliivit näet nähtiin sovinismin vertauskuvana.
Käyttökulttuuri muuttui myös sikäli, että sukkahousuista tehtiin aluksi halpaa kertakäyttötavaraa. Kun sukkaan tuli silmänpako, ne riipaistiin vain jalasta ja nakattiin roskiin. Pelkästään Suomessa tuotettiin 1970-luvulla seitsemän eri valmistajan voimin peräti 40 miljoonaa housuparia vuodessa.
Tuolloin suomalaiset kuluttivat vuodessa keskimäärin 22 paria kukin. Näin ollen viennin näkymät olivat hyvät: muun muassa maineikkaassa lontoolaisessa Selfrigesin tavaratalossa Norlynin sukkahousuja mainostettiin ulkomaisina luksustuotteina.
Viimeistään talouslama muutti naisten sukkahousupolitiikkaa: nyt haluttiin kestävämpiä laatuja, joiden käyttöikä olikin aiempiin verrattuna moninkertainen.
Kotimainen sukkahousutuotanto elää vahvasti edelleen. Nanso-konsernin tehdas Torniossa on Pohjoismaiden ainoa hienosukkien valmistaja. Torniossa neulotaan vuosittain noin 10 miljoonaa paria sukkahousuja, jotka verhoavat sääriä muun muassa Amar-merkin tuottein.
Sukkahousut ja sukat ovat olleet modernin maailman oravannahka. Toisen maailmansodan aikaan sukilla saattoi ostaa palveluksia tai vaihtaa hyödykkeitä.
Paitsi pula-aikana, ne olivat haluttua tavaraa maissa, joissa näitä moderneja asusteita ei syystä tai toisesta ollut. Vielä parikymmentä vuotta sitten ns. itäblokissa liikkunut saattoi tienata sukkahousuparilla hyvän tukun paikallista valuuttaa. Oululainen miespuolinen kuoronjohtaja on kertonut tarinaa esiintymismatkalta Odessasta, jossa paikalliset kulkivat hänen perässään supattaen: "Sykkahöysy, haarakiila. Sykkahöysy, haarakiila."
