Diplomi-insinööri Lauri Louhivirta, 46, haki vuonna 2005 tonttia Oulun kaupungilta. Louhivirta sai tontin. Se oli asuntomessualueella ja kaupunki vaati, että talossa on oltava kerroksia vähintään puolitoista.
Louhivirta on liikuntavammainen ja tarvitsee pyörätuolia. Sillä on kuitenkin mahdoton päästä portaita ylös, joten keskelle taloa asennettiin hissi – tai oikeammin sanottuna ”konedirektiivin alainen henkilönostin”.
Messuilla taloa esiteltiin kiinnostavana esimerkkinä esteettömästä talosta ja siitä, miten vammaisenkaan ei välttämättä tarvitse asua yhdessä tasossa. Taloa pidettiin kiinnostavana niin esteettömyyden kuin arkkitehtuurin kannalta.
Hissi maksoi noin 30 000 euroa. Yli seitsemän vuotta Louhivirta on nyt kysellyt korvauksen perään. Turhaan. Kaupunki eväsi aikoinaan hissiavustuksen, koska ”hissiä ei voida pitää välttämättömänä asuntoon kuuluvana välineenä ja laitteena”.
Louhivirran mielestä peruste on hänen kohdallaan vähintäänkin outo. Yhtä kummallinen oli myös väite, että ”taloratkaisu perustuu henkilökohtaiseen valintaan”. ”Eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa kaupungin ohjeita.”