Pääkirjoitus

Yhden ai­ka­kau­den päätös

Vasta tuonnempana selviää, merkitseekö Fidel Castron luopuminen vallasta uuden ajan alkua Kuuballe. Saarivaltion kansa ansaitsisi demokraattisen hallintomallin.

Vasta tuonnempana selviää, merkitseekö Fidel Castron luopuminen vallasta uuden ajan alkua Kuuballe. Saarivaltion kansa ansaitsisi demokraattisen hallintomallin.

Kuuban presidentin Fidel Castron vallasta luopumista ehdittiin odottaa maailmalla jo jonkin aikaa. Kun tieto lopulta tuli, se ei ollut jättimäinen yllätys. Sairas päämieshän oli jättänyt tehtäviensä hoidon "tilapäisesti" jo kesällä 2006. Presidentistä maailmalle levitetyistä kuvista on viimeisen puolentoista vuoden aikana voinut päätellä, ettei vallankumousjohtaja enää koskaan nouse estradeille jyriseviä puheita pitämään.

Tästä huolimatta kuubalaislehtien tiistaina kertoma luopumistieto oli havahduttava uutinen kaikkialla maailmassa. Se ei ole mikään ihme. Lähes puoli vuosisataa kestäneellä valtakaudellaan Castro ehti nousta maailmanpolitiikan eläväksi legendaksi, jota sekä ihailtiin että vihattiin.

Vuosikymmenten mittaan Castrolle luotiin Kuubassa ja siellä täällä muuallakin suoranainen henkilökultti, mikä ei ollut erityisen vaikea tehtävä. Hänen elämäntarinansa tarjoaa sellaisen rakentamiseen yllin kyllin aineksia: nuorena lakimiehenä työtä maan köyhien hyväksi, kapinayritys maan sotilasjohtajaa vastaan, maanpako, paluu kotimaahan, sissisota ja nousu taistelujen jälkeen valtaan vuonna 1959.

Suurimman hohteensa Castro on kuitenkin kerännyt kamppailustaan Yhdysvaltoja vastaan. Hänen kaudellaan pohjoisen supervallassa on ehtinyt siirtyä sivuun yhdeksän presidenttiä, jotka kaikki ovat joko raa´asti tai hienovaraisesti pyrkineet nujertamaan Kuuban johtajan. Suurvallan päämiehet ovat väistyneet, Castro ei. Edes tärkeän liittolaisen Neuvostoliiton romahdus 1992 ei ollut riittävä järistys viskaamaan vihreää sotilasasua mieluusti käyttävää johtajaa syrjään vallasta.

Castron ympärille ei kuitenkaan kannata rakentaa sädekehää. Vallassa häntä ei ole pitänyt yksin poikkeuksellinen karisma.

Castroa on vastustettu likaisin keinoin, mutta ne hän on hallinnut itsekin. Kalevan otsikko Castron valtaannousun jälkeen tammikuulta 1959 jo kertoi: "Telotusryhmät ahkerina Kuubassa".

Näihin asti Kuuba on ollut yksi maailman ihmisoikeuspimentoloista, jossa on ollut vaarallista ajatella toisin kuin suuri johtaja ajattelee. Jos Castroa jostain voi kiittää, niin moniin muihin kehitysmaihin verrattuna Kuubaan on luotu kohtuullinen terveydenhuoltojärjestelmä ja esimerkiksi kansan lukutaitoprosentti on siellä korkea, mutta kuubalainen sosialismi on pitänyt maan köyhänä.

Tiistaina näytti todennäköiseltä, että Fideliä seuraa maan johdossa hänen veljensä Raul, vallankumousveteraani hänkin. Raulin linjasta ei ole saatu tarkkaa selkoa. Joissakin analyyseissä hänen on ennakoitu panevan liikkeelle merkittäviäkin uudistuksia, joissakin toisissa hänen arvellaan olevan veljensä viitoittaman tien nöyrä kulkija.

Vielä nyt Raulin valtaan nousukaan ei ole päivänselvä asia, eikä varmuutta ole myöskään Fidelin tulevasta roolista. On esimerkiksi kysytty, yrittääkö tämä vielä vedellä naruja politiikan taustoilla.

Kuuballe on vuosikymmenten mittaan syntynyt jonkinlainen aurinkoisen ulkomuseon maine: maa, jossa palmut huojuvat, ihmiset ovat rentoja ja elämä lämpimässä ilmanalassa on huoletonta. Kuvan kevytkin raaputus on kuitenkin paljastanut pakkovallan ja siihen liittyvät ilmaisun ja liikkumisen vapauden riiston. Castron väistyminen tarjoaa nyt mahdollisuuden Kuuballe tervehtyä ja vapautua yhden puolueen otteesta.