Yhä useampi jättää ker­taus­har­joi­tuk­sen väliin

Lähes joka neljäs kertausharjoitukseen kutsuttu reserviläinen jätti kertauksen väliin viime vuonna. Harjoituksiin käsketyistä noin 34 000 reserviläisestä 22,4 prosenttia sai vapautuksen. Luvussa ovat mukana myös harjoitukseen saapumatta jääneet.

- Olemme huolissamme korkeista vapautusluvuista. Määrä on viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin aiemmin 2000-luvulla, kertoo majuri Antti-Jussi Väinölä Pääesikunnan henkilöstöosastolta.

Harjoituksista vapautettujen määrän kasvusta huolimatta Puolustusvoimat pääsi tavoitteeseensa reserviläisten kouluttamisessa.

Noin 26 000 reserviläistä noudatti käskyä, kun vähimmäistavoitteeksi oli asetettu tuhat sotilasta vähemmän.

Useimmissa lykkäyshakemuksissa perusteena ovat työhön liittyvät syyt. Kertausharjoituskäskyn vastaanotettuaan reserviläinen voi hakea vapautusta myös esimerkiksi sosiaalisten syiden, ulkomailla asumisen tai terveydellisten syiden johdosta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä