Stasi-vakoilujutussa on hyvin paljon kysymyksiä mutta ei yhtään kunnon vastausta. Suojelupoliisin vaiteliaisuus vain pahentaa asiaa.
Tuskin koskaan Suomen poliittisessa historiassa on nähty yhtä erikoista vakoiluun liittyvää tapahtumasarjaa kuin nyt. Kansalaiset ovat hyvästä syystä ihmeissään, sillä perusvaihtoehtoja on yhä vain kaksi. Joko sittemmin huomattavaan asemaan noussut henkilö on syyllistynyt törkeään vakoiluun, tai sitten suojelupoliisi on erehtynyt poikkeuksellisen raskaasti ja vakavin seurauksin.
Soppaa hämmentää lisäksi professori Olli Rehnin ponteva toiminta ystävänsä Alpo Rusin kunnian puolesta ja suojelupoliisin hyvin erikoislaatuinen tiedote. Tapahtumat seuraavat toisiaan, luottamukselliset tiedot vuotavat julkisuuteen, ja yhä hurjempi huhumylly pyörii kaiken ympärillä. On helposti nähtävissä, että viimeistä sanaa ei ole läheskään vielä sanottu.
Periaatteessa kyse on 30 vuoden takaisista asioista valtion hyväksi, jota ei enää ole olemassa. Keskustelussa ei kuitenkaan ole kyse enää vain menneisyyden haamuista. Pelissä on jo panoksena joidenkin ihmisten poliittisen uran tulevaisuus, suojelupoliisin uskottavuus ja viime kädessä koko oikeusvaltion toiminnan uskottavuus. Näillä kysymyksillä on jo paljon enemmän merkitystä kuin sillä, kuka 1970-luvun alussa luovutti mitä ja kenelle.
Erityisesti Olli Rehn pelaa kovilla panoksilla. Hänen toimintansa lähtökohtana on oletus, että oikeusvaltion puolustaminen edellyttää suojelupoliisista riippumattomia, yksityisenä kansalaisena tehtyjä selvityksiä. Hän on lyhyessä ajassa laatinut muistion, joka on lähtetetty valtakunnan johtohenkilöille höystettynä vetoomuksella, että suojelupoliisi toteaisi Alpo Rusin syyttömyyden. Rehnin tutkimukset löysivät syylliseksi Jukka Rusin, Alpon veljen. Tämä muistio pysyi erittäin luottamuksellisena viikon, sen jälkeen se painettiin Ilta-Sanomiin.
Jos Rehn on oikeassa, tulee suojelupoliisin tähänastinen toiminta hyvin merkilliseen valoon. Jos hän on väärässä edes osittain, pätee se mitä suojelupoliisi sanoi omassa tiedotteessaan: ulkopuolinen taho pyrkii vaikeuttamaan poliisin tutkimuksia.
Ratkaisevaksi tekijäksi tulee, mitä näyttöä suojelupoliisilla varsinaisesti on. Sitä taas ei ymmärrettävästi voi tuoda julkisuuteen, jos tutkinta on vielä kesken.
Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala joutuu miettimään toimintaansa tilanteessa, jossa perinteinen salamyhkäisyys alkaa tuoda enemmän vahinkoa kuin toisi mahdollisimman suuri avoimuus. Mutta vieläkin enemmän katseet alkavat kohdistua sisäministeri Ville Itälään, jolle poliisiasiat kuuluvat.
Sisäministerin tulee ryhtyä toimiin, jos suojelupoliisi toimii epäpätevästi tai vielä pahempaa, tarkoitushakuisesti. Mutta ministeri tuskin voi katsoa hyvällä sitäkään, että ulkopuolinen taho todella yrittää vaikuttaa poliisin tutkimuksiin - sekään ei hevin istu oikeusvaltion periaatteisiin.
Itälän rooliin kuuluisi nyt toimia asiassa mahdollisimman määrätietoisesti ja tehdä se myös julkisuudessa. Asiat ovat siinä tilassa, ettei niiden kannata antaa enää edetä vain omalla painollaan. Sisäministerin on pystyttävä hankkimaan itselleen uskottava kuva siitä, mitä on tapahtumassa, ja tehdä sen pohjalta tarvittavat johtopäätökset.
Aivan kuten Olli Rehn on sanonut, pelissä on oikeusvaltion uskottavuus. Kyse vain on siitä, miltä suunnalta se itse asiassa on uhattuna. Asetelma on hyvin poikkeuksellinen, ja maan poliittinen johto tai oikeutta valvovat viranomaiset voivat myös joutua tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja.