Brittikomedian klassikko Monty Pythonin lentävä sirkus täyttää
40 vuotta.
Tehtiinkö kaikki hyvä populaarikulttuuri todellakin lyhyen ajan sisällä 60-luvulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa? Hieman sen jälkeen kun Beatles ja Rollarit kehittivät nykymuotoisen rockin, Oxfordin ja Cambridgen yliopistoilla notkuneet nuoret miehet perustivat koomikkojoukkion nimeltä Monty Python. Sen jälkeen hassuttelu ei ole ollut entisellään.
"Monty Python oli mieletön pioneeri koko maailmassa. Kukaan muu ei ole pystynyt tekemään vastaavaa kreisiyttä", hehkuttaa Jope Ruonansuu, suomalaisen sketsikomiikan viimeinen soturi, jonka oman Jopet-shown viides kausi alkoi TV2:lla maanantaina.
Itsensä rajojen rikkojaksi julistavia taiteilijoita on maailma täynnä, mutta harvalla on heittää tiskiin sellaiset näytöt kuin herroilla Michael Palin, Terry Jones, John Cleese, Graham Chapman, Terry Gilliam ja Eric Idle. He syöksähtivät legendojen kastiin 40 vuotta sitten alkaneella tv-sarjalla Monty Pythonin lentävä sirkus (1969-74). Neljä tuotantokautta ja 45 jaksoa täyttä hulluutta riittivät takaamaan sen, että tv-hassuttelua on siitä pitäen tehty Pythonin varjossa.
Monty Pythonin salaisuus oli suunniteltu sekopäisyys, joka ei säästellyt ketään eikä mitään. Käsikirjoitustiimi Cleese-Chapman vastasi pikimustasta, ehkä jopa sairaan fyysisestä komiikasta. Palin-Jones oli toinen parivaljakko. Heidän huumorinsa perustui filosofisten, kirjallisten ja historiallisten aiheiden kanssa pelleilyyn. Yksinään kirjoitellut Idle harrasti verbaalista ilotulitusta ja sommitteli unohtumattomia hahmoja. Ryhmän amerikkalainen vahvistus Gilliam oli kokeellisiin keinoihin ja Mad-lehden huumoriin mieltynyt graafikko, josta kehittyi lopulta omaperäinen elokuvaohjaaja.
Nyt tuntuu melkein pythonmaisen mielettömältä, että herrat saivat ylipuhuttua BBC:n tuottajat. Koomikot itse ovat päivitelleet surkeasti mennyttä alustavaa tapaamista. Kukaan jengistä ei osannut kertoa, millaista ohjelmaa he haluaisivat tehdä. Ainoa ajatus oli, että sen pitää olla "silly". Sanalle ei ole olemassa suoraa suomalaista vastinetta. Silly on jotain lapsellisen naurettavaa, vastuuttoman hölmöä, yksinkertaisen tyhmää ja vallan hupsua.
Silly on sitä, kun mies palauttaa eläinkauppaan kuolleen papukaijan ja myyjä yrittää vakuuttaa miehelle, ettei papukaija ole kuollut. Se on sitä, kun ruutupaitainen metsuri laulaa halustaan pukeutua naisten vaatteisiin. Kovin on hölmöä sekin, jos kuppilasta ei saa tilattua yhtäkään annosta, jossa ei ole mukana spamiä eli sianpotkasäilykettä. Roskapostia kutsutaan nykyään samalla nimellä, ja se on täysin Pythonin ansiota.
Pythonissa oli täsmällistä anarkiaa. Kuvaus 127. Yläluokan Idiootti -kisasta on yhä rankin vihanpurkaus englantilaista luokkayhteiskuntaa kohtaan. Niin vaikuttava se oli, että Yleisradio lopetti Pythonin esittämisen vuonna 1972 vain 12 jakson jälkeen. Ohjelmavastaavan mukaan sketsissä pilkattiin CP-vammaisia. Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava oli ilmaissut paheksuntansa jutussaan. Kajava oli alansa aatelia, mutta kovin huumorintajuinen mies hän ei ollut.
Jope Ruonansuu on omassa sarjassaan saanut läpi harvinaisen sillyä tavaraa, mutta siltikään hän ei ole tyytyväinen.
"Tuottajat pelkäävät, ettei ohjelmaa ymmärretä. Nyt ei haluta Monty Python ja Ponille kyytiä -sarjojen kaltaista tilkku-
täkkiä, joka etenee hyvällä rytmillä ja oikealla tempolla."
Jope toivoisi, että voisi kokeilla kaikenlaista outoa, mutta tuottajat pihistelevät budjetissa. Tilannekohtaiselle improvisaatiolle ei riitä aikaa.
"Monty Pythonilla formaatti pysyi hyvin. Kaikenlaista odottamatonta tuli vastaan. Jos katsoja arvaa tapahtumat etukäteen, se turruttaa. Pythonin kahjouden pohjalla oli aina hyvä käsikirjoitus, mutta veikkaan, että parhaat vitsit syntyivät vauhdissa."
Komiikka on parhaimmillaan aina aggressiivista. Lentävä sirkus pilkkasi kaikkea, mikä brittiläisessä yhteiskunnassa oli kaavoihin kangistunutta, tekopyhää ja luokkasidonnaista. Turpiin ottivat kaikki auktoriteetit vanhemmista poliiseihin ja poliitikoista kirkonmiehiin.
BBC:kin sai osansa. Kanavan isännät katselivat korvat punaisina, kuinka suositut ohjelmamuodot uutisista ajankohtaismakasiineihin ja urheilulähetyksistä kulttuuriohjelmiin loattiin valtiollisen mediayhtiön omassa ohjelmassa. Niin koville se otti, että BBC:n herrat yrittivät jopa sabotoida Pythonia siirtelemällä sitä ohjelmapaikasta toiseen, mutta uskollisten fanien määrä vain kasvoi jakso jaksolta.
Mikään jättimäinen menestys Python ei tuoreeltaan ollut. Maine on kasvanut nykyisiin mittoihinsa vuosikymmenten varrella. Python-ryhmän elokuvista vasta alkoi se isompi kulttisuosio, jota sarja nykyään nauttii.
Vaikka Monty Python pilkkasi brittiläisyyttä, se oli silti itsekin mitä brittiläisin ilmestys. Koomikot ammensivat vanhan ajan revyynumeroista ja hulluista radiohupailuista. Englantilaiseen kulttuuriin on aina kuulunut kuivaa verbaaliakrobatiaa ja yhteiskunnan rakenteiden koettelua. Pythonit vain jalostivat tyylin laitimmaiselle sekopäisyyden asteelle.
Brittikulttuuriin erikoistunut populaarikulttuurin historian dosentti Kari Kallioniemi tietää, ettei Python-vallankumous tyhjästä syntynyt.
"Brittiläinen huumori on aina perustunut nauramiselle etuoikeutetuille ihmisille ja vallanpitäjille. Karnevalistinen alapäähuumori yhdistyy siinä poliittisuuteen."
Samoilla linjoilla on mediatutkija Veijo Hietala.
"Koska Monty Pythonin jäsenet olivat brittiläisten eliittiyliopistojen kasvatteja ja tv-tuotanto brittiyleisölle suunnattua, myös komiikan kohteet olivat väistämättä tyypillisen brittiläisiä. Siinä oli irvailua tunnistettaville hahmoille ja poliittisille instituutioille sekä ennen muuta luokkayhteiskunnalle. Toisaalta myös huumorin roisius oli brittiläinen piirre. Python vei homman ihan uusiin ulottuvuuksiin."
Kari Kallioniemen mukaan Monty Python toi tv-komiikkaan 60-luvun vastakulttuurin henkeä, surrealismia ja mediaparodiaa.
"Monty Python heijasti aikaansa siinä, miten se räävittömästi kommentoi brittiläisen kulttuurin viktoriaanisia luutumia ja keskiluokkaista kunnollisuutta ja tekopyhyyttä."
Hietalan mielestä Monty Python muutti niin radikaalisti tv-komiikan sääntöjä, ettei sen jälkeen enää edes ole ollut mitään sääntöjä.
"Mitä tahansa voitiin pilkata, muodollisesti uhmattiin perinteistä sketsidramaturgiaa, siirtymät sketsien välillä tapahtuivat ennakoimattomilla tavoilla ja alku- ja lopputekstit saattoivat esiintyä keskellä ohjelmaa."
Suomalainenkin tv-viihde on Pythonille velkaa. Hietala näkee Monty Pythonissa komedian korkeakoulun piirteitä.
"Luulenpa, että Monty Python -sarja ja -elokuvat ovat sittemmin toimineet käsikirjana ja raamattuna käytännössä kaikille aloitteleville komediantekijöille. Ne ainakin kuuluu tuntea ennen kuin rupeaa komediaa tekemään. Ehkä Ryhmäteatterin tv-komediat 80-luvulla lähenivät selvimmin Monty Pythonin älykästä absurdismia, samaten Pirkka-Pekka Peteliuksen ja kumppanien myöhemmät tuotteet kuten Pulttibois. Kummeleissakin näkyy Monty Pythonin vaikutus."
Jope Ruonansuu surkuttelee tv-komiikan nykyistä rappiotilaa. Sketsikomedia on tuottajien mielestä poissa muodista. Ei sitä pahemmin edes yritetä.
"Nykyään komiikasta käy se, että ihmisiä ammutaan alas tosi-tv:ssä", toteaa Ruonansuu, jonka näkemykset tästä tv-trendistä ja sitä ylläpitävistä tuottajista eivät ole kaikilta osin painokelpoisia.
