Ydinvoimaa rakennetaan tai ainakin suunnitellaan taas eri puolilla maailmaa. Ilmastokysymystä suurempi tekijä taustalla on huoli energian saannin omavaraisuudesta.
Venäjä on ilmoittanut aikeistaan rakentaa uusi ydinvoimala Suomenlahden rannalla Sosnovyi Borin nykyisen voimalan lähelle. Venäjän energiapolitiikkaan tämä ei merkitse käännettä: maa ei missään vaiheessa ole hyljeksinyt ydinvoimaa, ei edes Tshernobylin onnettomuuden jälkeen.
Tauko ydinvoimaloiden rakentamisessa on Venäjällä johtunut rahojen eikä tahdon puutteesta. Energian kysyntäkin notkahti, kun surkeassa kunnossa olleita neuvostoaikaisia tuotantolaitoksia on lopetettu tai saneerattu. Nyt öljyrahoja on virrannut itään ja talous on vahvassa kasvussa. Se tarkoittaa, että sähköä tarvitaan ja uutta kapasiteettia on varaa rakentaa.
Jos Pietarin kupeessa Suomenlahdella täytyy olla ydinvoimala, olkoon se sitten mieluummin kokonaan uusi kuin entinen, reaktoreiltaan Tshernobylin tyyppinen laitos. Arveluttavin vaihtoehto on, jos myös vanha voimala jatkaa toimintaansa.
Läntisessä maailmassa kyse on syvemmästä ajattelutavan muutoksesta. Suomen päätös viidennestä voimalasta on läntisessä Euroopassa ollut eräänlainen henkinen aallonmurtaja, ja Olkiluodon työmaalla on nähty ulkomaisia vieraita tämän tästä.
Ydinvoimala ei tuota kasvihuonekaasujen päästöjä, joten ydinvoiman rakentamista on pystytty hyvin perustelemaan ilmastokysymyksillä. Millään muulla talouden alalla huoli ilmastosta ei kuitenkaan ole riittänyt laukaisemaan tämän mittaluokan investointeja. Jos ilmastoasiat sellaisenaan riittäisivät toiminnan perusteeksi, riippuvuutta öljystä liikenteessä ja tuotannossa olisi jo vuosia koetettu kaikin keinoin vähentää. Niin ei ole tapahtunut.
Alkava suuntaus kohti muita energialähteitä näyttääkin olevan paljon enemmän kiinni muista tekijöistä, etenkin öljyn hinnasta ja sen saatavuudesta. Talous yhdentyy ja globalisoituu, mutta tärkeimmät energiaratkaisut ovat pysyneet tiukasti kansallisissa käsissä. Esimerkiksi Suomen voimalapäätös liittyi ennen muuta energiaomavaraisuuteen. Samaa tarkoittavat alkaneet puheet kuudennesta voimalasta.
Suomi pystyisi helposti lisäämään energian tuontiaan Venäjältä, etenkin kaasutoimituksia, mutta halukkuus kasvavaan energiariippuvuuteen Venäjästä on vähissä. Tässä asiassa Suomi ei ole yksin. Esimerkiksi Britannian pääministeri Tony Blair haluaa uutta ydinvoimaa ennen muuta turvatakseen maan energiaomavaraisuutta. Venäläisjätti Gazprom pyrkii jo nyt vahvasti sisään Britannian markkinoille.
Yksi selitys ydinvoiman nousemiseen esiin on myös siinä, että vanhat voimalat alkavat eri puolilla pikku hiljaa lähestyä käyttöikänsä päätä. On pakko tehdä ratkaisuja siitä, rakennetaanko tilalle uutta vai etsitäänkö muita ratkaisuja -- joita on kaikkialla vaikea löytää lisäämättä kasvihuonekaasujen päästöjä tai joutumatta riippuvaiseksi muiden energiasta.
Helppoja päätökset eivät silti ole. Tshernobylin onnettomuudesta on jo yli 20 vuotta. Ydinvoiman riskit ovat vähitellen hiipuneet pois mielistä, samoin on hiipunut näkyviltä ennen vahva ydinvoiman vastainen liike. Yksikin uusi onnettomuus heilauttaisi silti nopeasti mielialoja. Iranin tilanne taas alleviivaa ydinvoiman ja ydinaseiden mahdollista yhteyttä.
Suomi tarjoaa tahtomattaan myös yhden esimerkin ydinvoiman rakentamisen ongelmista: Olkiluodon jättityömaa on rutkasti aikataulustaan jäljessä. Sekin on Euroopassa huomattu.
Suomen päätös uuden ydinvoimalan rakentamisesta saattaa saada Euroopassa seuraajia.