Intia on ydinvalta, joka ei ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta. Maan energiantarve on valtava. George Bush, joka vierailee Intiassa keskiviikosta perjantaihin, vaatii New Delhin sotilaallisia ydinlaitoksia valvontaan. Toistaiseksi intialaiset ovat kuitenkin keskenään eri mieltä siitä, miten amerikkalaisten vaatimukseen tulisi vastata.
Intian ydinohjelman - ja sen Yhdysvalloille aiheuttamien ongelmien - juuret ovat peräisin jo maan itsenäistymistä edeltävältä ajalta. Vuonna 1944 Bangaloren luonnontieteellisen instituutin professorina työskennellyt Homi Bhabha lähetti Tata Trustille kirjeen, jossa hän esitti ydintutkimuksen käynnistämistä.
Kun Jawaharlal Nehrusta tuli vuonna 1947 itsenäistyneen Intian ensimmäinen pääministeri, Bhabha sai esitykselleen kiinnostuneen kuulijan. Atomienergiasta tehtiin päätös vuonna 1948 ja samanniminen ministeriö perustettiin Bombayhin vuonna 1954.
Ydinohjelman käynnistyessä sen isien tavoitteet olivat täysin humanitaarisia: saada aikaan edistystä valtaisassa maassa, joka oli itsenäistynyt köyhyyden ja alikehittyneisyyden vallitessa.
Nyt kun Intiasta on tullut tosiasiallinen sotilaallinen suurvalta, se tuottaa siviiliydinvoimalla vain noin kolme prosenttia sähkön tarpeestaan. Vuonna 2010 maa kuitenkin nousee maailman neljänneksi suurimmaksi energian kuluttajaksi Yhdysvaltain, Kiinan ja Japanin jälkeen.
Voidakseen pitää yllä kahdeksan prosentin talouskasvun vuoteen 2020 saakka, kuten tavoitteena on, Intia joutuu tuomaan ulkomailta 50 prosenttia kaasustaan ja 80 prosenttia öljystään.
Tuossa vaiheessa NPCIL (Nuclear Power Corporation of India Ltd), valtionyhtiö, joka omistaa, rakentaa ja hallinnoi ydinvoimaloita, suunnittelee maahan 20 000 megawatin tuotantokapasiteettia, kun nykyinen kapasiteetti on 3 000 megawattia. Osin tähän liittyy heinäkuussa 2005 käynnistetty ydinenergiayhteistyöhanke Yhdysvaltain ja Intian välillä.
Suunnitellun sopimuksen mukaan New Delhi pääsee hyödyntämään edistyksellistä siviiliydinvoimateknologiaa, mikäli se suostuu erottamaan siviili- ja sotilaalliset ydinvoimahankkeet toisistaan, ja sallii Kansainvälisen atomienergiaviraston IAEA:n tutkia siviilikäytössä olevat ydinlaitoksensa. Ja juuri tästä kenkä puristaa.
Intialla on tällä hetkellä toiminnassa 14 pientä reaktoria, joista 12 on PHWR-tyyppiä (raskasta vettä käyttävää painevesireaktoria). Rakenteilla on yhdeksän muuta vastaavanlaista voimalaa, ja ne on suunniteltu otettavaksi käyttöön vuosien 2007 ja 2010 välillä.
Yli 15 muuta reaktoria on suunniteltu rakennettavaksi vuosina 2010-2020. Intia, joka sai Ranskalta hyötöreaktorin tutkimuskäyttöön 1970-luvun alkupuolella, on kehittänyt oman hyötöreaktorin Kalpakamiin, Chennain eteläpuolelle, ja sen on määrä olla toiminnassa vuonna 2010.
Mikäli sopimus Yhdysvaltain kanssa allekirjoitetaan, Intia aikoo lisäksi ostaa parikymmentä ydinvoimalaaa. Tällä hetkellä käytössä olevista 14 reaktorista neljä, joiden rakentamisessa Kanada ja Yhdysvallat ovat olleet yhteistyössä mukana, ovat jo nyt IAEA:n valvonnassa. Kaksi muuta, Venäjän toimittamaa reaktoria, joiden on määrä olla toimintavalmiita vuosina 2007-2008, tulevat myös IAEA:n valvontaan.
Homi Bhabha suunnitteli ydinenergiaohjelman sellaiseksi, että sen avulla päästäisiin lopulta täyteen autonomiaan. Ohjelma on kolmivaiheinen.
Ensimmäisessä vaiheessa käytetään luonnon uraania, jota Intialla on, mutta ei riittävästi ydinohjelman toteuttamiseen. Toisessa vaiheessa, joka on hyötöreaktorin myötä vasta alkamassa, käytetään ensimmäisessä vaiheessa tuotettua plutoniumia. Kolmannessa vaiheessa on määrä käyttää toriumia, jonka maailmanlaajuisesta varannosta on Intiassa 30 prosenttia.
Koska vuonna 1974 ensimmäisen ydinkokeensa tehnyt Intia ei ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta, se ei voi saada uraania markkinoilta ydinenergiaa tuottavien maiden määräämien rajoitusten vuoksi.
Nyt kun Intiassa käydään kiivasta keskustelua Yhdysvaltain sopimusesityksen kannattajien ja vastustajien välillä, kannattajat korostavat, että sopimuksen avulla voitaisiin säästää Intian jo omistama uraani sotilaallisiin tarkoituksiin.
Neuvotteluissa Bushin hallinnon kanssa on keskeistä hyötöreaktorin kohtalo. Washington haluaisi sen IAEA:n valvontaan, kun taas Intian atomienergiaviraston johtaja Anil Kakodkar on ilmoittanut vastustavansa ajatusta.
Intian ydintutkimusyhteisö, joka on tottunut työskentelemään täysin itsenäisesti, ilman raja-aitaa sotilaiden ja siviilien välillä, suhtautuu kielteisesti teknologian saamisen ehdoksi asetettuun alojen erottamiseen.