Pari viikkoa rajun maanjäristyksen, valtaisan tsunamin ja Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen alkaa näyttää vihdoin siltä, että lyhyellä aikavälillä kaikkein kriittisin vaihe alkaisi olla ohi.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että voisi jo huokaista helpotuksesta.
Päin vastoin. Viime päivinä on alettu saada ensimmäisiä huolestuttavia tietoja historian vähintään kolmen pahimman ydinturman joukkoon kuuluvan Fukushiman voimalan eri yksiköistä irti päässeestä radioaktiivisuudesta. Sen laajuutta ja voimakkuutta saati pitkän aikavälin vaikutuksia voi vielä vain arvailla.
Fukushiman voimalan ongelmien mutkikkuudesta huolimatta on yllättävää, että niiden saaminen hallintaan kesti Japanin kaltaisessa pitkälle kehittyneessä ja teknologiavetoisessa maassa näinkin pitkään. Syitä löytynee ainakin jäykän hierarkisista johtamisjärjestelmistä, jopa terveen järjen käytön puutteesta.
Niinikään on kiistatonta, etteivät Fukushiman vanhimmat yksiköt olleet tekniikaltaan ja turvajärjestelmiltään ajanmukaisia. Jo aiemmin on paljastunut, että niiden teknisiä puutteita vähäteltiin ja peiteltiin. Yksiköiden järistyskestävyys oli alimitoitettu, eikä turvajärjestelmiä ollut mitoitettu tuhoisan yhdistelmän, yhdeksän magnituudin maanjäristyksen ja tsunamin, varalle.
Myös kolmoisturman rahallinen hintahaarukka alkaa hahmottua. Japanin hallituksen arvion mukaan tuhot ovat jossakin 140 miljardin ja 220 miljardin euron välillä. Hinta on niin suuri, että se ainakin aluksi raskauttaa entisestäänkin korviaan myöten velkaantuneen Japanin taloutta.
Fukushiman ydinturmasta on otettava opiksi ainakin se, että tällaisetkin epätodennäköisiltä tuntuvat uhkakuvat on otettava huomioon uusien voimaloiden suunnittelutyössä ja jo olemassa olevien voimaloiden turvajärjestelmien kehittämisessä.
Tämä pätee myös Suomeen, jossa on jo nykyään Fukushimaan verrattuna moninkertaiset varavoimajärjestelmät. Silti on aivan oikein, että Säteilyturvakeskus selvittää elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) pyynnöstä pikaisesti Suomen ydinvoimaloiden turvajärjestelmien riittävyyden. Jos puutteita paljastuu, ne on korjattava.
Merkittävää on sekin, että EU-komissio on pannut alueelle unionimaiden ydinvoimaloiden stressitestit. EU-maiden ja Sveitsin ydinturvallisuusviranomaisten järjestö WENRA valmistelee parhaillaan esitystä stressitestien sisällöstä.
Testeistä on syytä tehdä kerralla riittävän tiukat. Tuntuukin huolestuttavalta, että testejä eivät tekisi viranomaiset vaan voimayhtiöt. Löysältä vaikuttaa sekin, että testit olisivat vapaaehtoisia. EU:ssa tehtyjen pankkien stressitestin ensimmäisen kierroksen olisi odottanut antaneen opetuksen semminkin kun panokset ydinvoimaloiden stressitesteissä ovat paljon kovemmat.
Suomen oloissa stressitesteissä pitää mitata etenkin voimaloiden luotettavuutta äärimmäisissä sää- ja jääoloissa sekä sähkönsyötön varmuutta Itämeren vedenpinnan heilahtelujen varalta.