Fortum eli entinen Imatran Voima ja nykyisen Teollisuuden Voiman edeltäjä Teollisuuden Sähkö-Yhtymä selvittivät ydinvoimalan sijoituspaikkaa Suomessa jo 1960-luvulla. Päätös ydinvoiman rakentamisesta oli monivaiheinen ja mutkikas prosessi. Ongelmia oli myös laitospaikkojen löytämisessä.
Valtion energiayhtiö IVO:ssa Kalevi Numminen ja Ilari Uotila saivat vuonna 1964 tehtäväksi sopivan sijoituspaikan hakemisen. He aloittivat etsinnän kaikessa hiljaisuudessa länsirannikolta Kristiinankaupungin ja Uudenkaupungin väliseltä alueelta.
Alustava kartta-arviointi tuotti noin kymmenen mahdollista paikkaa. Parhaiksi vaihtoehdoksi arvioitiin Ahlaisten Landskata ja Sandö, Ketterin alue Pyhämaalla ja Eurajoen Olkiluoto. Länsirannikon paikat putosivat kilpailusta jo vuoden 1964 loppuun mennessä. Niiden tilalle etsittiin sopivia alueita etelärannikolta.
Ensimmäinen vaihtoehto oli Inkoon alue, missä IVO:lla oli maa-alue hiilisataman läheisyydessä. Tontti osoittautui pieneksi. Haku siirtyi Inkoon naapurikuntaan Kirkkonummelle. Parhaat paikat olivat Porkkalanniemen läheisyydessä.
Imatran Voima lähetti tammikuussa 1966 Kirkkonummelle ostotarjouksen Porkkalanniemen alueesta. Kunta hylkäsi tarjouksen. Uutisen kuullessaan Loviisan kaupunginjohtaja Karl Gunnar Wahlström ryhtyi aktiivisesti ajamaan Loviisaa ydinvoimalan sijoituspaikaksi.
IVO tutki vielä muun muassa Hankoniemeä, mutta kaavailtu 1 000 hehtaarin ostaminen Vapaakirkolta kariutui. Loviisan kaupunginvaltuusto vahvisti tonttikaupan IVO:n kanssa jo kesäkuun lopussa 1966. Monen mutkan jälkeen Suomen ensimmäinen ydinvoimala rakennettiin Loviisaan.
TVO: Porkkala, Bromarv vai Olkiluoto?
Ydinvoimahankkeiden edetessä 1960-luvulla yksityinen teollisuus tiivisti yhteistyötään päättämällä vuonna 1965 perustaa Voimayhdistys Ytimen tilalle Teollisuuden Sähkö-Yhtymän. Siitä tuli Teollisuuden Voiman edeltäjä. TVO perustettiin tammikuussa 1969. Kaikki Sähkö-Yhtymän 16 jäsentä liittyivät osakkaiksi uuteen yhtiöön.
Sähkö-Yhtymä teetti Ekonolla 1967 alustavan ydinvoimalan sijoituspaikkaselvityksen. Ekono tutki 13 vaihtoehtoa, joiden joukossa olivat muun muassa Päijänteen Rekisalo, Bromarvin Padva, Inkoon Kopparnäs ja Eurajoen Olkiluoto. Vahvimpana vaihtoehtona pidettiin Olkiluotoa. Se oli kuitenkin valtion omistuksessa.
TVO yritti 1971 ostaa Kopparnäsin alueen, mutta neuvottelujen loppusuoralla omistaja myi alueen yllättäen Imatran Voimalle. Kaupan epäonnistuttua TVO osti Storholmenin saaren Bromarvissa, mutta tähyili edelleen Olkiluotoon. Yhtiö osti maanvaihtoa varten keväällä 1972 Odensön saaren Tammisaaresta, koska valtio ei myynyt omistamaansa maata. Myös IVO hankki maata Olkiluodosta, tosin eri alueelta kuin TVO.
Metsähallitus oli tyytyväinen TVO:n esittämään vaihtokauppaan. Maanvaihdolle piti kuitenkin saada eduskunnan hyväksyntä. Siellä SKDL yritti kaikin voimin kaataa hanketta. Lopulta eduskunta hyväksyi Olkiluodon vaihtokaupan toukokuussa 1973.
