Siitä lähtien kun Suomeen runnottiin pahojen synnytyskipujen jälkeen kuuden puolueen hallitus kesällä 2011, poliittisen johtajuuden tarvetta on korostettu enemmän tai vähemmän julkisissa puheenvuoroissa. Laajapohjaisen hallituskoalition päätökset ovat syntyneet vaivoin tai pahasti vesitettyinä, ja kun laajan ideologisen kaaren ääripäiden mielipiteitä on jouduttu sovittelemaan yhteen, suuret ja pienet asiat ovat alkaneet näyttää yhtä tärkeiltä.
Muuan yrittäjä tuumasi kerran tärkeimmän liikkeenjohdollisen oppinsa olevan sen, että pienissä asioissa voi olla suurpiirteinen ja suurissa asioissa pienipiirteinen. Sääntö pätee hyvin moneen elämänalaan ja aivan erityisesti politiikantekoon. Julkisen talouden tervehdyttämisessä leikkauksia on koetettu kohdentaa budjettikirjan jokaiselle momentille sen kummemmin pohtimatta niiden suhteellista merkitystä. Suojelupoliisin tai jonkin pienen viraston muutaman sadantuhannen euron leikkauksilla valtiontalous ei pelastu, mutta virastojen toiminta rampautuu pahoin.
Sen sijaan sote-sektorille tehty miljardileikkaus säästäisi rahaa, mutta ei kuitenkaan rampauttaisi sosiaali- ja terveyspalveluita likimainkaan samalla tavalla kuin pienet leikkaukset pieniin menoeriin.
Kyvyttömyys tehdä eroa suurten ja pienten asioiden välille näyttää voivan erityisen hyvin energiapolitiikassa. Fennovoiman Pyhäjoelle kaavaileman ydinvoimalaitoksen ympärillä käyty keskustelu osoittaa suhteellisuudentajun hävinneen pahasti. Usean miljardin suuruisen investoinnin tielle löytyy milloin mitäkin esteitä. Ne vaihtelevat ideologisista luonnonsuojelullisiin sekä idealistisista koviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin perusteluihin.
Kun joku suunnittelee 5–7 miljardin suuruista investointia, sen taakse pitäisi ryhmittyä taloudellisen päätöksenteon lisäksi myös poliittinen päätöksenteko. Talouskasvun junnatessa nollassa tai miinusmerkkisenä jo kuudetta vuotta Suomella ei kohta enää ole varaa minkäänlaiseen haihatteluun tai idealismiin.
Voi hyvin olla, että meikäläiset päättäjät joutuvat vielä konttaamaan Rosatomin päättäjien eteen pyytämään lisärahoitusta Pyhäjoen investoinnille sen sijaan että pohditaan, kuinka monen prosentin kymmenyksen enemmistö suomalaisilla pitää ydinvoimayhtiö Fennovoimasta olla. Jos ydinvoimala ei Pyhäjoelle nouse, henkinen takaisku on melkoinen rakennemuutoksen jo entisestään piinaamalle alueelle.
Eikä laitos tule turhaan. Vaikka puhutaan mitä suomalaisen teollisuuden alasajosta, energiataseemme on pahasti alijäämäinen. Ydinvoiman lisäksi tarvitaan tuulivoimaa, vesivoimaa – ja turvetta. Pyhäjoen ja parin muun ydinvoimalan rakentaminen sekä nykyistä laajakatseisempi energiapoliittinen ajattelu toisi työpaikkoja ja korjaisi kauppatasetta.
Pyhäjoen ydinvoimalalle on olemassa jopa aikaisempaa suurempi tilaus. Päättäjien täytyy nyt vain osata erottaa suuret ja pienet asiat toisistaan, vaikka se vaikeaa joskus onkin.
Pääkirjoitus