Ydinsulkusopimus on tärkeä saavutus, mutta se ei ole poistanut ydinsodan uhkaa. Tuhoaseiden käytön riskin vähentämiseksi tarvitaan vielä lisää ponnistuksia.
YK:n päämajassa New Yorkissa on alkanut toukokuun lopulle jatkuva ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssi. Sen myötä keskustelu ydinaseista on jälleen noussut pinnalle. Konferenssin alkaessa New Yorkin kaduilla nähtiin kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoitus, jossa moni vaati täydellistä ydinaseriisuntaa.
Mitään sellaista tulosta ei konferenssissa kuitenkaan haeta. Vaikka toive ydinaseiden katoamisesta maan päältä on kuinka perusteltu, se ei ole todellisuudessa mahdollinen. Se, mitä voidaan ja mitä pitääkin tehdä, on pysäyttää ydinaseiden leviäminen yhä useampiin käsiin ja myös vähentää niiden määrää.
Aseiden vähennys on kiinni ennen muuta kahdesta valtiosta, Venäjästä ja Yhdysvalloista. Kylmän sodan jäljiltä molempien hallussa on yhä ydinräjähteitä yli kaiken sen, mikä on edes pelotemielessä mielekästä - Venäjällä noin 8 500, Yhdysvalloilla noin 7 000 kappaletta valmiina, ja molemmilla on vielä tuhansittain lisää varastoituina.
Suomeen tämä liittyy sikäli, että aivan lähialueilla Kuola tukikohtineen muodostaa yhä suuren ydinaseiden keskittymän.
Kolme vuotta sitten Yhdysvallat ja Venäjä sopivat valmiina olevan ydinasearsenaalinsa määrän rajoittamisesta noin 2 000 räjähteeseen vuoteen 2012 mennessä, mikä sekin on enemmän kuin tarpeeksi kaikkiin kuviteltavissa oleviin uhkiin nähden. Maiden tulisi pitää kiinni edes tästä tavoitteesta.
Yhdysvallat on väläytellyt aikeita kehittää uudenlaisia, esimerkiksi maanalaisten bunkkereiden tuhoamiseen tarkoitettuja ydinaseita. Tämäntapainen varustelukierros saattaa vaarallisesti madaltaa näiden joukkotuhoaseiden käyttökynnystä.
Venäjälle puolestaan valtava ydinaseiden määrä on ainoa jäljelle jäänyt keino, jonka turvin se voi esiintyä sotilaallisena supervaltana. Mutta samalla on syntynyt perusteltu huoli, vuotaako maan isoista ydinase- ja ydinmateriaalivarastoista jotain vääriin käsiin, terrorismin mustille markkinoille.
Ydinsulkusopimus luotiin 1968 jäädyttämään tilanne niin, että aseita ei leviäisi silloisten viiden ydinasevallan ulkopuolelle. Sopimus sekä on että ei ole toiminut. Intia, Pakistan ja Israel eivät ole liittyneet siihen mukaan, ja jokaisella niistä on ydinase - Israel ei ole asiaa myöntänyt, mutta sen asetta pidetään varmana.
Pohjois-Korea jätti ydinsulkusopimuksen 2003, ja sen nykyiset aikeet herättävät oikeutetusti syvää huolta. Juuri Pohjois-Korea onkin osoitus siitä, että sopimus ei merkitse mitään, jos hallitus on kyllin häikäilemätön. Myös Iranin aikeet ovat herättäneet epäilyitä; varsinainen näyttö kuitenkin puuttuu.
Aikanaan Etelä-Afrikka kehitti ydinaseen mutta luopui siitä. Samoin Libyalla oli salainen ydinohjelma, josta se näyttää luopuneen. Ydinsulkusopimus ei näihinkään tapahtumiin juuri vaikuttanut: se näyttää sitovan lähinnä maita, joilla ei pahoja aikeita edes ole. Terroristijärjestöjen ilmeinen halu saada ydinräjähde tuo vielä aivan uudenlaisen uhkakuvan. Todisteita eräänlaisesta ydinteknologian mustasta pörssistä on noussut esiin.
Kylmän sodan aikana ydintuhoa pelättiin aidosti ja aiheesta. Nyt suurvaltasodan pelko on poissa, mutta ydinaseet eivät ole. Tuhansista räjähteistä jokainen on tehty aiheuttamaan tuhoa, jos joku niin tahtoo, ja sen vuoksi kansainvälisen yhteisön kannan ydinaseisiin on pysyttävä äärimmäisen tiukkana.