Ydi­na­se-ker­hoon ei-toi­vot­tu­häi­rik­kö

Maailman ydinasevaltioiden kerho sai varhain maanantaiaamuna uuden jäsenen, jota kukaan ei sinne toivonut.

Maailman ydinasevaltioiden kerho sai varhain maanantaiaamuna uuden jäsenen, jota kukaan ei sinne toivonut.

Pohjois-Koreassa lokakuun 9. 2006 luonnollisesti kirjataan historiankirjoihin hienona päivänä. Mielipuolisen diktaattorin johtama maa sai oman ydinpommin, jonka koeräjäytyksen kerrottiin tuoneen "onnellisuutta kansalle".

Pohjois-Koreassa tosin vietetään vuotta 95 maan virallisen Juche-aatteen ajanlaskun mukaan. 95 vuotta sitten syntyi tietysti Kim Il Sung, Suuri johtaja, jonka poika Kim Jong Il nyt kiristää ydinase- ja ohjuskehitysohjelmillaan muuta maailmaa.

Ehkä tuskastuttavinta on, että ulkopuolisen maailman on vaikea saada tarkkaa tietoa siitä, mitä Pohjois-Koreassa milloinkin todella tapahtuu.

Maanantainakin osa asiantuntijoista pohti, oliko maa räjäyttänyt vain kymmeniä rekkalastillisia tavallista räjähdysainetta. Todennäköisesti ei, sillä bluffauksesta kiinnijääminen ei tekisi hyvää Kim Jong Ilin uskottavuudelle.

On siis syytä totutella ajatukseen, että ehkä maailman arvaamattomimmalla maalla on hallussaan ydinase.

Seuraava pelko onkin se, aikooko Pohjois-Korea kaupata ydinlatauksiaan esimerkiksi Iranille tai Syyrialle. Maa itse tyrmäsi myyntiaikeet samassa yhteydessä, kun se antoi viime viikolla ennakkoilmoitukseen ydinkokeen tekemisestä.

Ydinaseen kehittely linkittyy myös Pohjois-Korean pyrkimyksiin valmistaa pitkän kantaman ohjus. Taepodong-2 -ohjus testilaukaistiin heinäkuussa huonolla menestyksellä, ja asiantuntijoiden mukaan maalla on vielä matkaa ohjuksen kärkeen sopivan ydinaseen kehittämisessä.

Rakkaan johtajan syytäessä rutiköyhän maan varoja asekehittelyyn tavallinen kansa elää samassa kurjuudessa kuin ennenkin. Arvioiden mukaan neljännes maan 23 miljoonasta asukkaasta näkee nälkää.

Yhdysvalloissa, Euroopassa, Japanissa, Kiinassa ja Venäjällä joudutaan nyt tosissaan miettimään, miten Pohjois-Korean kanssa pitäisi uudessa tilanteessa menetellä. Helppoja ratkaisuja ei juurikaan ole näköpiirissä.

Pahaenteisesti muistuu mieleen, miten presidentti George W. Bush kolme vuotta sitten ilmoitti, ettei Yhdysvallat tule koskaan suvaitsemaan ydinaseistettua Pohjois-Koreaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä