Naisten vaistoammunnan Suomen ennätys parani toistamiseen vähän ajan sisällä, kun Ouluhallissa käytiin lauantaina Oulun Jousimiesten järjestämä perinteinen kansallinen Kynttilä-kisa.
OJM:n Elisa Wirkkala siirsi omissa nimissään olleen ennätyksen uudelle sataluvulle, kun hän paransi tulostaan kaksi viikkoa sitten Rovaniemellä ammutusta 493:sta Kynttilä-kisan loppulukemaan 520.
Kotikaupungissa käyty kisa oli Wirkkalalle edellistä kilpailukoitosta helpompi.
"Rovaniemelle lähdettiin hakemaan Suomen ennätystä ja siellä jännitti aivan kauheasti. Kotioloissa ja oman seuran ihmisten ympäröimänä ampuminen oli rennompaa ja pysyin koko ajan skarppina", viime helmikuussa ensimmäistä kerran vaistoammuntaa kokeillut Wirkkala totesi.
Kolmen lapsen äiti on harrastanut jousiammuntaa kolme vuotta. Aluksi luokkana oli olympia- eli tähtäinjousi, mutta kun viimeinenkin tähtäinjousisarjan oululainen kilpasisko pakkasi kassinsa ja suuntasi Australiaan, päätti Wirkkala kokeilla vaikeampaa vaistoammuntaa.
"Ajattelin, että kun kummassakaan sarjassa ei ole täälläpäin kilpailijoita, niin mieluummin osallistun siihen sarjaan, josta itse pidän enemmän. Olympiajousi jäi, ja nyt leikitellään vaistoammunnassa", naurahti Wirkkala.
Mistään helposta leikistä ei kuitenkaan ole kyse. Vaistoammunnassa ammutaan samoilla säännöillä kuin tähtäin- ja taljajousissakin, mutta itse jousi on pelkistetympi.
Siitä puuttuvat tähtäin ja vakaajat eikä jänteellä sallita muistimerkkejä, saatikka muissa jousissa olevaa sopivan vetopituuden ilmaisevaa klikkeriä. Lisäpaino jousessa sen sijaan saa olla. Vaativuutensa takia laji ei ole saanut osakseen suurta kiinnostusta.
"Viime maaliskuun SM-kisoissa vaistoluokassa oli yhteensä neljä kilpailijaa. Kolme muuta oli Etelä- Suomesta, jossa laji on yleisempää ja harjoittelumahdollisuudet paremmat. Siellä porukka pääsee harjoittelemaan ampumista metsiinkin", kertoi Wirkkala, joka itse sijoittui SM-kilpailuissa kolmanneksi.
Ammuskeleminen
arjen henkireikänä
Yliopistolla työskentelevä Wirkkala joutui jousiammunnan imuun huomattuaan paikallisen seuran ilmoituksen lehdestä. Kun vielä työporukasta löytyi lajin harrastaja, vei tie OJM:n harjoitustiloihin Nuottasaareen. Alussa ampuminen vei neljä-viisi iltaa viikosta.
"Sen jälkeen kun sain lajin ideasta kiinni, on harjoittelu ollut lähinnä oikean ja väärän tavan ja tunteen erottelua. Nykyään perhe-elämä vie niin paljon aikaa, että harjoituksiin ehtii vain kerran viikkoon. Joskus lapset kyllä lähtevät mukaan ja käydään ampumassa koko porukka."
Jousiammunta ei vaadi suuria fyysisiä voimavarjoja vaan olennaista on ennätysnaisen mukaan korvienväli.
"Tietysti kisoissa on kyettävä suorittamaan parinkymmenen kilon vetoliike vähintään 60 kertaa, kisasta riippuen nuolia voi olla enemmänkin. Mutta tärkeämpää on yrittää unohtaa ympäristö ja keskittyä jämyyn ja rentoon suoritukseen eikä antaa taustalla juttelevien kanssakilpailijoiden puheiden vaikuttaa", Wirkkala korostaa.
Turhia paineita Wirkkala ei menestyksestään ota, eikä velvoittavia tavoitteita ole asetettu. Uudet ennätykset tulevat jos ovat tullakseen.
"Laji on minulle irtiotto arjesta, omaa aikaa ja jos vaikka maailmanennätys tulee, niin tulkoon. Tarkkuutta vaativat tehtävät ovat aina olleet se minun juttuni. Jos vielä kahdeksankymppisenä mummona pääsisi ampumaan, se olisi se tavoite."