Kovin niuhoksi on maailmanmeno käymässä. Esimerkiksi kansanedustajille ei enää riitä, että he säätävät lakeja - nyt vaaditaan, että heidän pitäisi myös noudattaa niitä. Tulilinjalle on joutunut erityisesti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli, joka erehtyi paljastamaan, ettei hän ilmoita suurimpia vaalitukijoitaan, vaikka laissa niin vaaditaan. Syy oli järkeenkäypä: mitäpä noita ilmoittelemaan, kun kerran mitään rangaistusta ei ole määrätty.
Sittemmin Kalli kyllä joutui ilmoittamaan tukijansa, mutta ei suinkaan lain vaan julkisen kohun takia. Syy on siis jälleen kerran mediassa. Ellei tiedotusvälineitä olisi, ei olisi myöskään televisiota, eikä Kalli olisi päässyt tuollaista möläyttämään julkisesti. Mutta kun televisio ja kaiken maailman digibokseja on olemassa, tällaista saattaa sattua, ja kukapa muu siitä joutuu kantamaan poliittisen vastuun kuin poliitikko.
On sanottu, että eduskunta on kansa pienoiskoossa ja kansanedustaja on kansalainen pienoiskoossa. Tällä perusteella voidaan tietysti aina väittää, että edustajan pitäisi noudattaa lakeja siinä missä muidenkin. Tosiasiassa homma ei kuitenkaan pelaa aivan noin, koska kansanedustajalla on tavallista kansalaista paljon parempi mahdollisuus perehtyä lakeihin. Jo niitä säätäessään hän saattaa läheltä nähdä, ettei laeissa ole kaikin ajoin mitään järkeä, mutta silti niitä on pakko säätää, kun kerran ollaan niillä töin. Ainoat tavat karsia lainsäädäntöä hulluimmasta päästä on jättää määräämättä rangaistus tai tehdä valvonnasta niin mahdotonta, ettei koko lailla ole merkitystä. Esimerkkejä piisaa pilkkilaeista kännykänkäyttökieltoon ajon aikana.
Valtio-opin teorioiden kannalta tilanne on mielenkiintoinen. Länsimaisissa demokratioissa on totuttu siihen, että valtiomahti on jaettu ainakin viiteen lohkoon. Eduskunta säätää lakeja, hallitus panee niitä toimeen, kansalaiset noudattavat niitä, tuomioistuimet tuomitsevat ja media haukkuu kaikki. Kallin tapauksessa näyttävät sekoittuvan ainakin ensimmäinen, kolmas ja viides valtiomahti, siis lakien säätäminen, niiden noudattaminen ja kaikkien haukkuminen. Sen sijaan hallitus on tapansa mukaan ihan pihalla, eikä eivätkä tuomioistuimet pääse mukaan, kun kerran tuomioita ei ole. Nämäkin valtiomahdit saadaan samaan soppaan, jos Kalli nimitetään ministeriksi ja aletaan laatia uutta Lex Kallia.
Lex Kallilla aiotaan arvatenkin säätää vaaliavustuksille jonkinlainen katto sekä ilmoittamispakko. Se merkitsee käytännössä sitä, että vaalikampanjoiden budjetit romahtavat kerralla, sillä kuten on nähty, suurimmat avustajat eivät halua nimiään julkisuuteen. Kohta ei sponsoreilla ole ketään jolle kehtaisi rahojaan jaella: urheilijoille ei tohdi antaa, kun rahat menevät dopingiin, ja nyt ei voi tukea poliitikkojakaan, kun siinä menee rahojen lisäksi firman maine. Kodittomiksi jääville sponsorirahoille pitäisi keksiä jokin turvallisempi sijoittamispaikka. Vieläköhän siitä WinCapitasta tulisi kalua, vai pitäisikö perustaa vaaleja varten uusi rahasto, WinPolitica, jossa kaikki voittavat miljoonia?