Kovapäinen juntti. Kenties Helsinki-Vantaan lentokentän kahvilassa käydyn keskustelun englanninkielinen osapuoli ajatteli niin:
– Hello. What would you like to have?
– Caesar-salaatti kanalla, kiitos.
– Salad?
– Joo, tämä tässä.
– With chicken or shrimps?
– Kanalla, kiitos.
Lopussa usko omaan asiaan alkoi horjua. Onhan typerää toimittaa asiansa kielellä, jota toinen ei puhu, kun voisi itse sanoa muutaman helpon sanan vieraalla kielellä, jota hyvin osaa.
Mutta toisaalta: miksi olisi vähemmän typerää, ettei Suomessa työskentelevä asiakaspalvelija osaa myymiensä tuotteiden nimiä suomeksi?
Kielitieteilijä Janne Saarikivi on usein ilmaissut huolensa englannin tunkeutumisesta arkipäiväämme. Imagen verkkosivuilla julkaistussa esseessään hän kutsui sitä yhdeksi syvällisimmistä käynnissä olevista yhteiskunnallisista muutoksista, josta ei kuitenkaan ole päätetty missään ja joka tapahtuu ilman, että kukaan sitä aktiivisesti edistää saati vastustaa.
Korkeakouluissa ja liike-elämässä ollaan jo pitkällä. Suomalaisten tieteilijöiden tutkimuskohteet ovat jo kauan olleet muotoa transitioning towards continuous experimentation in a large software product and service development organisation. Yrityksiin haetaan affiliate-markkinointia tuntevia key account managereita.
Ja nyt siis eritoten pääkaupunkiseudun ravintoloista on alkanut kehitys, joka tekee osasta suomalaisia muukalaisia omalla kielialueellaan: olkaa hyvä ja odottakaa, niin haemme paikalle jonkun suomea osaavan.
Suomen kielen lautakunta kiinnitti hiljattain huomiota siihen, että suomi kuuluu maailman kielten joukossa siihen pieneen vähemmistöön, joka on käytössä kaikilla inhimillisen toiminnan ja tietämyksen osa-alueilla. Tämä kielen piirre on uhattuna, kun esimerkiksi äidinkielen ylioppilaskokeen välttämättömyys kyseenalaistetaan ja kun suomalaisessa yrityksessä ei saa suomenkielistä palvelua.
Englanti suomalaisen kahvilan oletuskielenä on sekä pieni että suuri asia. On hyvä, että ravintoloiden tarvitsemat ulkomaiset työntekijät pääsevät nopeasti työhön kiinni. Suurin osa suomalaisista myös selviää parista yes pleasesta.
Toisaalta voi kysyä, mihin raja vedetään, jollei arkisten pikkuasioiden toimittamiseen. Tieteen ja liike-elämän kieli tuskin enää suomalaistuu. Ehkä rajan pitäisi siksi kulkea salaatin tilaamisessa.
Tai sanotaan vaikka pullan. Suomalainen pulla englanniksi on jo sama kuin cock with wine periranskalaisen ravintolan mainoskyltissä.
Kielensä varjelijan on syytä ollakin vähän juntti.
Tuttava kertoo tarinaa espanjalaisen hotellin vastaanotossa asioineesta suomalaismiehestä, joka oli päättänyt, että kyllä hispaanojenkin pitää osata hieman suomalais-ugrilaista. Siksi hän kyseli virkailijalta tallelokeron avainta selvällä suomen kielellä.
Asiakaspalvelijan levitellessä käsiään ja yrittäessä kaikilla osaamillaan kielillä tiedustella, halusiko mies kenties taksin, kartan tai hiustenkuivaajan, tämä vain kovensi volyymiä ja selkeytti artikulaatiotaan:
– Ei, vaan TAL-LE-LO-KE-RON A-VAIN.
Kun virkailija oli hädissään nostellut esiin kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä vastaanotosta saatetaan kysyä, käsi osui lopulta tallelokeron avaimeenkin. Suomalaisen ilme oli voitonriemuinen.
Mikä badass!