Heikki Häggkvist jättäytyy Wetteri Yhtiöt Oy:ssä henkilöautokauppaa käyvän ja yhdeksää eri merkkiä edustavan Wetteri Oy:n toimitusjohtajan paikalta ja siirtää tehtävän autokaupassa jo 25 vuotta rutinoituneelle Aarne Simulalle. Konsernissa kuoma-autoihin keskittyvän Wetteri Power Oy:n toimitusjohtaja on yhtiötä viitisen vuotta johtanut Håkan Kunnari.
Heikki Häggkvist jatkaa konsernin emoyhtiön Wetteri Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajana ja tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtajana tytäryhtiöiden toimitusjohtajien taustatukena.
"Kellosepän tarkkaa työtä", luonnehtii Wetteri Yhtiöiden toimitusjohtaja Heikki Häggkvist tämän päivän autokauppaa ja perustelee näkemystään sillä, että kovan kilpailun puristama kaupan ala joutuu elämään Suomessa keskimäärin vain 0,5 prosenttiyksikön suuruisella katteella.
"Kauppa on käytävä tosi reippaasti, sillä jokaisesta eurosta jää autokauppiaalle käteen keskimäärin vain puoli senttiä", hän pelkistää.
Tänä päivänä autokauppa ehostaa liikkeidensä julkisivut huolellisesti ja esittelee asiakkailleen erityisesti uutuuttaan kiiltelevät ajopelit kooltaan kasvavissa myyntiloissa. Uusien autojen kauppa on tärkeää, Häggkvist sanoo, mutta hän korostaa, että autoliikkeen henkivakuutuksia ovat ajoneuvojen huollon järjestäminen asiakasta tyydyttävällä tavalla ja vaihtoautobisneksen osaaminen.
Vaihtoautokaupan merkitystä Häggkvist havainnollistaa Wetteri-konsernin myyntiluvilla. Kaupat Wetteri Oy tekee vuosittain noin 7 500 henkilöautosta, joista uusia on "vain" 2 500--3 000. Kuorma-autokauppaa käyvällä Wetteri Power Oy:lla suhde on tasaisempi, summittain 200 uutta ja 250 vaihtoautoa.
Muun muassa juuri vaihdokkien suuren määrän vuoksi autokauppa sitoo pääomaa ja riskit alalla ovat suuret, Häggkvist näkee ja uskoo esimerkiksi pääomasijoittajien siksi karttavan alaa.
Vaikka kilpailu on kiristynyt ja keskittänyt autokauppaa, alalla toimii vielä runsaasti vanhoja perheyrityksiä, kuten Oulussa 1960 perustettu Wetteri. Häggkvistin perheelle yritys siirtyi 1991. Henkilöstö on sen jälkeen kasvanut nykyiseen 350 työntekijään ja liikevaihto kymmenkertaistunut 200 miljoonaan euroon.