Gerald Ford, joka oli Yhdysvaltain 38. presidentti (1974-1976), kuoli Kaliforniassa tiistaina 26. joulukuuta. Hän oli kuollessaan 93-vuotias.
Gerald Fordin nousu poliittisen näyttämön eturiviin johtuu kahdesta poliittisesta sattumasta. Ennen kaikkea se on presidentti Richard Nixonin ansiota, sillä tämä valitsi hänet ensin korruptoituneen, lokakuussa 1973 eroamaan joutuneen varapresidenttinsä Spiro Agnew´n tilalle, ja sen jälkeen Nixon itse joutui häpeään ja luopui virastaan 9. elokuuta 1974.
Nixonin ero muutti Gerald Fordin kohtalon, sillä se teki tästä kokeneesta parlamentaarikosta (25 vuotta kongressissa) Yhdysvaltain 38. presidentin, ja myöhemmin hyvin rikkaan miehen.
Gerald Ford syntyi 14. heinäkuuta 1913, ja sai nimen Leslie King. Vanhempiensa erottua hän otti isäpuolensa nimen. Hän epäröi pitkään ammattijalkapalloilijan uran ja oikeustieteen opintojen välillä. Lopulta tämä Michiganin yliopiston jalkapallojoukkueen vankkarakenteinen strategi valitsi oikeustieteen.
Hän rahoitti opintonsa tarjoilijana ja puutöissä, ja valmistui vuonna 1941 Yalen yliopistosta. Sen jälkeen hän palveli neljä vuotta Yhdysvaltain laivastossa. Kotimaahan palattuaan hän avasi asianajotoimiston ja lähti mukaan politiikkaan. Hänet valittiin vuonna 1946 edustajaksi Grand Rapidsista Michiganista. Myöhemmissä vaaleissa hänet valittiin yhä uudelleen. Tuohon aikaan hän haaveili siitä, että voisi jonain päivänä nousta edustajainhuoneen puhemieheksi.
Tutustuminen Richard Nixoniin muutti nuo suunnitelmat. Miehet olivat nousseet kongressiin samoihin aikoihin ja ystävystyneet. Lokakuussa 1973 Nixon valitsi Gerald Fordin varapresidentiksi Spiro Agnew´n tilalle.
Kuukausi sen jälkeen kun Ford oli noussut presidentiksi, hän päätti myöntää armahduksen Nixonille. Päätös heikensi hänen uskottavuuttaan, vei häneltä monia ystäviä ja haittasi republikaanien menestystä marraskuun 1974 vaaleissa. Maa oli kuitenkin ottanut uuden presidenttinsä, teeskentelemättömän ja suorapuheisen miehen, hyvin vastaan. Gerald Ford oli vastakohta kieroilevalle Nixonille.
Gerald Ford puolusteli päätöstään armahtaa Nixon. Hän katsoi, että Watergate-skandaalille piti panna piste mahdollisimman pikaisesti.
Kriisi jäi lyhyeksi, mutta presidentin tulevaisuus vaikutti uhatulta. Hänen yhteytensä Nixoniin vei häneltä monia äänestäjiä. Valkoisessa talossa hän harjoitti negatiivista ulkopolitiikkaa ja käytti veto-oikeuttaan 66 kertaa. Demokraatit pitivät häntä konservatiivina, mutta republikaanien oikeisto ei pitänyt arvossa sitä liennytyspolitiikkaa, jota hän harjoitti yhdessä Henry Kissingerin kanssa.
Vuoden 1976 alussa näytti siltä, että Gerald Fordista tulisi neljäänkymmeneen vuoteen ensimmäinen presidentti, jota tämän oma puolue kieltäytyisi asettamasta ehdokkaaksi. Hän voitti kuitenkin täpärästi Ronald Reaganin Kansas Cityn puoluekokouksessa elokuussa 1976. Sen sijaan hän hävisi Jimmy Carterille marraskuun presidentinvaaleissa.
Tarkkailijoiden mukaan Gerald Ford onnistui kuitenkin vaalikampanjan aikana tekemään näyttävän paluun. Hän oli lähtenyt vaaleihin tappioasemista, kesällä hän oli gallupeissa 32 prosenttiyksikköä Carterista jäljessä, mutta ensimmäisessä televisioidussa vaaliväittelyssä hän selvisi loistavasti, ja hänen kannatuksensa nousi koko ajan.
Carter voitti vaalit hyvin niukasti, vain kolmella prosenttiyksiköllä. Se oli komea näyttö konservatiiviselta presidentiltä, jota ei ollut koskaan valittu vaaleilla, vaan joka oli joutunut tehtäväänsä olosuhteiden pakosta; presidentiltä, jonka edeltäjä oli joutunut häpeään ja vielä hetkellä, jolloin äänestäjät halusivat muutosta.
Menestys oli Fordin luontaisen optimismin, itseluottamuksen ja myös hyvien neuvonantajien ansiosta. PR-konsultit eivät myyneet ehdokasta kuin uutta autoa, vaan esittelivät hänet "vanhana kunnon Jerrynä", rehellisenä, herttaisena, yksinkertaisena miehenä, joka oli uskollinen aviomies ja hyvä perheenisä.
Betty-puoliso oli tunnustanut voittaneensa alkoholismin ja perustanut katkaisuhoitoklinikan. Vaimon terveysongelmat täydensivät kuvaa miehestä, joka ei hävennyt tunnustaa olevansa vanhanaikainen ja kannattavansa perinteisiä arvoja.
Tutkijat korostivat 1989 , että Nixonin seuraaja oli pelastanut presidentinviran Watergaten tuholta ja yhdistänyt tuon skandaalin ja Vietnamin sodan kahtia jakaman maan.
Se oli melkoinen saavutus mieheltä, joka onnistui hoitamaan sekä varapresidentin että presidentin virkaa, ilman että häntä oli koskaan valittu kumpaankaan niistä.
