Amerikkalainen hard rock -legenda W.A.S.P. esiintyy Oulussa, Club Teatrialla syyskuun 22. päivä. Yhtye esiintyy Suomessa myös Helsingissä ja Jyväskylässä.
Bändin nykyisessä kokoonpanossa soittavat alkuperäisen laulaja-kitaristi Blackie Lawlessin lisäksi Doug Blair, kitara, Mike Duda, basso, ja Mike Dupke, rummut.
W.A.S.P. on perustettu Los Angelesissa vuonna 1982. Paria vuotta myöhemmin, vuonna 1984 bändi herätti huomiota raflaavasti nimetyllä ensisinglellään Aminal (F*** Like A Beast), ja kohulinja jatkui myös lavoilla.
W.A.S.P. on julkaissut kaikkiaan viitisentoista albumia, joista tuorein on kahteen osaan jaettu The Neon God part 1: The Rise ja The Neon God part 2: The Demise.
Ennakkolippuja myyvät Lippupalvelu ja Levykauppa Äx ensi tiistaista 8. elokuuta lähtien. Ennakossa hinta on 35 euroa ja ovella vitosen enemmän. Lisäksi tarjolla on VIP-tasanteelle oikeuttavia 45 euron lippuja, joita myydään vain ennakossa.