Vinkeistä musiikillisista kokeiluistaan tuttu Waltari on pysynyt pitkään piilossa, mutta tällä viikolla kauppoihin on tulossa ensimmäinen täyspitkä levy viiteen vuoteen, Rare species. Suomen lisäksi julkaisu löytyy myös Saksan, Sveitsin sekä Itävallan äänitemyymälöistä, ja Ranskan ja Japanin kanssa neuvotellaan.
Lähtökohdat uudelle valloitusrundille ovat hyvät, sillä kotimaisella kitararäimeisellä rockilla menee tällä hetkellä lujaa. Myyntilistojen kärjessä ovat viipyneet jo pitkään lehtiäänestyksissäkin pärjänneet Kotiteollisuus, Suburban Tribe sekä Diablo.
Levyltä lohkaistu Life Without Love ilmestyi Saksassa sinkkuna jo joulukuussa, ja videota avausraita One Daysta on kuvattu tällä viikolla. Tavoilleen uskollisesti Waltari keskittyy keikkailemaan huhtikuussa alkavalla kiertueellaan Keski-Euroopassa, jossa mikkitelineitä nostellaan 21 kertaa. Ainoa Suomeen sovittu keikka on levynjulkistamisilta Helsingin Tavastialla 6. toukokuuta.
Ei turhia kiemuroita
Faneja piinanneen paussin jälkeen rocknelikko halusi bändin voimahahmon ja laulusolistin Kärtsy Hatakan mukaan pitäytyä tutuissa arvoissa: räyhäköissä rocksoundeissa ja niitä keinuttavissa tyylikkäissä kosketinsoitinkuvioissa.
"Tarkoitus oli tauon jälkeen tehdä perus-Waltari-levy. Ei ollut kauheasti tarvetta lähteä seikkailemaan uusiin tyyleihin ihan periaatteen vuoksi", Kärtsy selittää.
Jotain poikkitaiteellista Waltarilta olisi voitu odottaa. Vuonna 2000 koostettiin Angelin Tyttöjen kanssa levytetystä materiaalista rinkula nimeltä Channel Nordica ja samoihin aikoihin, 1999?2000, Suomen Kansallisoopperassa pyöri Uotisen kanssa työstetty ?metallisinfonia? Evankeliumi.
Unelmastudio Pohjanmaalta
Waltari vetäytyi tauolle vuonna 1999 julkaistun Radium Round -kiekon keikkaputken jälkeen seuraavana kesänä, ja Kärtsy tunnustaa, että taukoa oli alun perin tarkoitus pitää vain vuosi.
"Vastaan tuli kuitenkin sopimusteknisiä juttuja. Levyn matsku oli selvänä jo 2002 kesällä, mutta sitten piti odottaa puoli vuotta studioon pääsyä. Meillä oli neuvotteluita kolmen eri talon kanssa", Kärtsy selittää.
Lopulta Waltari päätyi Vaasan kupeeseen Mustasaareen Vindauga Musicin studioille. Rumpupalikoiden ääreen oli asettunut uusi mies, Mika Järveläinen. Kärtsy kuvailee paikkaa ?Abbey Roadiksi keskellä korpea?.
"Studio oli todella hieno, ehkä hienoin paikka, jossa koskaan olen ollut. Oli iso äänityshalli, jonka ikkunoista näkyi suoraan metsään", Kärtsy muistelee innostuneena.
Kameleonttien sukua
Aidon Afrikan aavikkoa kiitävän kameleontin kuvaa kantavan Rare speciesin nimellä (Harvinainen laji) viitataan kuin viitataankin Waltariin itseensä. Kärtsy myöntää, ettei Waltarin musiikki ei sinänsä ole harvinaisuus vaan pikemminkin kyse on asenteesta.
"Meitä on usein sanottu cross over -kameleontiksi. Nimellä viitataan meidän hulluun, intuitiiviseen musantekotapaamme. Olemme sellaisia luomurokkareita", Kärtsy selittää.
Kuten muusikoiden yleensä, Kärtsynkin on vaikea nostaa mitään tiettyjä biisejä ylitse muiden. Takuutarttuvin rymistelyin alkavan, melodisen One Dayn lisäksi Kärtsy haluaa mainita erityisesti kokeilevamman Megacity Rainin, My Painin sekä kasarihenkisellä kosketinsoitinkilkuttelulla ja Bomfunk MC?s -tyyppisellä rappauksella alkavan Quick as a Dayn.
Menneistä vuosikymmenistä muistuttavan kuuloisia konesävelmaalailuja tarjoavat myös Alone ja Live This! Lisäksi mieleen jää ensi kuulemalta kaunismelodinen What I Really Know.