Kirjailija-tutkija Markku Envallin mukaan suomalaiset ovat aina osanneet juhlia Mika Waltaria niin kuin kirjailijaa pitääkin: käyttämällä aikaa teosten lukemiseen. Kestävin ja suosituin osa tuotantoa ovat historialliset romaanit.
Akateeminenkin maailma voi jo tarttua Waltariin ja kriitikko kehua, kun kirjailija on poissa kirjallisista ja aatteellisista taisteluista.
-- Suosio tuo nykyisin arvostusta, kun 1950-luvun modernistit yhdistivät laadun pieniin painoksiin, vertailee Envall.
Hänen mielestään Waltariin on isketty vääriä leimoja, kuten viihdekirjailija, oikeistolainen kirjailija, laskelmoija ja boheemi.
-- Waltaria on pidetty tunneihmisenä, mutta hän oli myös tahtoihminen, joka hallitsi niin rautaisesti kirjailijan ammatin, että elätti työllään sukulaisiakin.
-- Hän luovuutensa ylitti kaikki tavanomaiset mitat. Välillä se pöhötti tekstiä, mutta ei hän ollut omana aikanaan raskas- ja pitkälauseinen.
Yksinäiset etsijät
Envallin mukaan Waltari ei tietoisesti kosiskellut yleisöä. Hän vain osasi kuvata ihmiseloa niin monitasoisesti, että se puhuttelee sukupolvesta ja iästä riippumatta -- niin kuin suosiokirjallisuus usein.
Yleisinhimillisyys selittää kansainvälistäkin menestystä. Tuotannon yksi suuri teema, realismin ja idealismin ristiriita, on koko maailman omaisuutta.
-- Ja kirjailijan nimi sopi vientiin paremmin kuin vaikka Pentti Hämäläinen.
Markku Envallin mielestä Waltari on antoisaa luettavaa varsinkin nuorille, koska teoksissa etsitään elämänkatsomusta ja kipuillaan ihmissuhteissa.
Waltarin elämän viiltävin kysymys, suhde kristinuskoon, koskettaa eri-ikäisiä. Hän ei saarnaa, vaan tarinoi ja pitää monia mahdollisuuksia avoimina.
Isän varhainen menetys toi Waltarin romaaneihin isättömiä päähenkilöitä. Se antoi aikanaan kaikupohjaa sotaorvoille. Nyt syntyy vielä laajempaa yksinäisyyttä avioerojen kautta, arvelee Envall.
Kaupunki ja maaseutu
Waltariin mieltyivät niin kaupunkilaiset kuin maalaiset. Hän heitti jätkän ulos kirjallisuudesta samaan aikaan, kun Suomi kaupungistui. Toisaalta hän tunsi maaseudun lapsuutensa sukulointikesistä ja miehuutensa työskentelystä huviloitten ullakkokamareissa.
-- Helsinkiläisen seuraelämän katkaisi lähtö Uudellemaalle. Jos Waltari eläisi nyt, hän saattaisi lentää vaikkapa Lofooteille etsimään työrauhaa.
Yksi hyvä suosion selitys on Waltarin tapa katsella maailmaa keskiluokan näkökulmasta. Sitähän suomalaisten suuri enemmistö on.
Aavistettuakin tietoa
Markku Envallin mielestä Waltari piilotteli intellektuaalista kapasiteettiaan, mitä osoittaa esimerkiksi tietolähteitten nopea omaksuminen.
Lukijoille Waltari on ollut varsin luotettava opas vieraisiin paikkoihin ja kulttuureihin. Parhaimmillaan taiteellinen selvänäköisyys tuotti johtopäätöksiä, jotka tiede osoitti oikeiksi vasta myöhemmin.
Waltari uskoi elävänsä murrosaikaa. Historiallisten romaaniensa aiheiksi hän etsi menneisyydestä samankaltaisia kausia. Tietävimmät lukijat löytävät vaikka Sinuhesta ja Mikael Hakimista vertailuja toisen maailmansodan asetelmiin.
Elävä tyyli
Waltari itse arveli suosionsa salaisuudeksi elävää tyyliä. Envallin sanoin "teksti vetää".
-- Minä-kertoja pitää lukijan historiallisten romaanien kyydissä. Perusaika etenee kronologisesti, vaikkakin joukossa on takautumia ja ennakointeja.
Myös toisto palvelee omaksuttavuutta. Lukijan päässä ei synny tukosta, kun uusia asioita nousee esiin harvakseltaan. Sanavaraston suppeutta Envall pitää todistamattomana myyttinä. Ellei sitten tarkoiteta vain sitä, että Waltarilta puuttuu murresanojen rikkaus.