Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) esittää työn ja perhe-elämän paremman yhteensovittamisen edistämiseksi, että Suomessa kokeiltaisiin niin sanottua Islannin mallia.
Siinä vapaa muodostuu kolmesta yhtä pitkästä jaksosta. Isälle ja äidille kuuluu molemmille kolmen kuukauden vapaa. Viimeisestä kolmen kuukauden pätkästä vanhemmat voivat sopia keskenään.
Wallin sanoo STTK-lehden haastattelussa, että Suomeen sopisi malli, jossa äiti ja isä saisivat kumpikin kuuden kuukauden vapaan. Niiden lisäksi olisi vielä puolen vuoden vapaa, joka pitämisestä vanhemmat sopisivat keskenään.
Wallin myöntää, että malli on kallis. Islannissa rahoitus on järjestetty niin, että jokainen työntekijä maksaa pienen siivun palkastaan rahastoon, josta järjestelmä kustannetaan.
-- Sitä voisi kokeilla Suomessakin, hän sanoo haastattelussa. Wallin vastaa hallituksessa tasa-arvoasioista.