Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) on joutunut melkoiseen pyöritykseen Puolustusvoimien uudistus- ja säästöratkaisun yhteydessä antamiensa ristiriitaisten lausuntojen vuoksi.
Wallinhan sanoi eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa, ettei hän ole käyttänyt poliittista ohjausta päätettäessä Puolustusvoimien säästöpaketista, jonka yhtenä osana oli ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan kohtalo.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkan Wallinin esteellisyyttä koskeva selvitys paljastaa Puolustusvoimien johdon pyytäneen poliittista ohjausta puolustusministeriltä.
Siinä, että Wallin on ohjastanut Puolustusvoimien johtoa, ei ole mitään kummallista. Poliittinen ohjaus kuuluu ministerille jos kenelle. Eri asia on, miksi Wallin puhui muunneltua totuutta eduskunnassa.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on antanut tukensa Wallinille kohun eri käänteissä. Katainen väitti eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa, että hallitus nojasi puolustusuudistusta tehtäessä sotilaiden asiantuntemukseen eikä päätöksen taustalla ollut alue- tai muuta politiikkaa.
Tuki Wallinille asettuu outoon valoon puolustusministerin ristiriitaisten lausuntojen vuoksi. Eikö Katainen todella tiennyt mitä tapahtui vai viittaavatko samansuuntaiset kannanotot siihen, että Dragsvikin kohtalosta oltaisiin sovittu jo hallitusneuvotteluissa, vaikka tätä ei ole haluttu ulos kertoa?
SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner vaati Puolustusvoiminen säätöpaketin ottamista pöydälle Dragsvikin osalta. Paketin avaaminen johtaisi upottavalle suolle. Kun on kysymys lakkautettavista varuskunnista ja toimintojen supistamisista, hyvää vaihtoehtoa ei ole.
Säästöpäätösten taustalla on se tosiasia, että asevelvollisten määrä vähenee. Toimintaa on pakko supistaa määrärahojen niukkenemisen vuoksi ja toimintoja uudistaa muuttuneiden tehtävien ja uhkakuvien vuoksi.
Kysymys siitä, tehtiinkö säästöpäätöksessä kielipolitiikkaa, on vain yksi sivujuonne valtavan mittaluokan uudistuksessa.
RKP, jonka puheenjohtaja Wallin on, tekee aina kielipolitiikkaa yrittäen turvata ruotsinkielisen vähemmistön edut. Eri asia on, onko tästä vahinkoa yhteiskunnan kannalta. Ruotsinkielinen varusmieskoulutus on lain mukaan turvattava joka tapauksessa.
Yhtenä vaihtoehtona on pidetty ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen siirtämistä Dragsvikistä Upinniemeen. Tätä vaihtoehtoa ei nyt edes tutkittu, koska Dragsvik päätettiin säilyttää.
Ristiriitaiset lausunnot Puolustusvoimia koskevan uudistuksen kulusta herättävät oikeutettua kiukkua kansalaisissa ja tyytymättömyyttä hallituksen tapaan hoitaa asioita.
Ei edes kansalaisten silmissä hyvin tähän sakka tehtävänä hoitanut pääministeri Katainen selviä tästä sotkusta kuivin jaloin. Tilanteeseen sopii vanha viisaus: ellei muu auta, kannattaa puhua edes totta.
Joka tapauksessa asia on saanut nyt sellaiset mittasuhteet, että ainakin tapahtumien kulku on syytä avata.