Wal-Mart laa­jen­taa Yh­dys­val­tain ul­ko­puo­lel­le

Maailman suurin vähittäiskauppaketju, amerikkalainen Wal-Mart aikoo ensi vuonna avata 155-165 uutta markettia Yhdysvaltain ulkopuolella. Yhtiö ei kuitenkaan kertonut, minne se uusia myymälöitä perustaa.

Arkansasin osavaltion Bentonvillessä pääkonttoriaan pitävä kauppaketju aikoo laajentaa toimintaansa myös Yhdysvalloissa perustamalla uusia myymälöitä sekä laajentamalla ja sijoittamalla uudelleen jo olemassa olevia kauppojaan.

Wal-Mart on Yhdysvaltain suurin yksityisten alojen työnantaja, jonka palveluksessa on 1,3 miljoonaa työntekijää. Yhtiötä on usein arvosteltu työntekijöidensä heikosta kohtelusta ja huonosta palkkauksesta.

Ilmoita asiavirheestä