Suomea sanotaan yhden totuuden maaksi, jossa milloin talouspolitiikalle milloin ulko- ja turvallisuuspolitiikalle ei nähdä vaihtoehtoa. Konsensushakuisuus voi olla asioiden kannalta usein hyväksikin, mutta keskustelukulttuuria se kyllä valitettavasti latistaa.
Monikaan uskalikko ei ole rohjennut haastaa yksiniittistä keskustelukulttuuria. Yya-Suomen menoa arvostelleita toisinajattelijoita lyötiin Moskovan kortilla, Erno Paasilinna jäi huutavan ääneksi korvessa ja Pertti Linkolan ääriekologiset kannanotot jäivät omaan arvoonsa.
Viime vuosina konsensusvenettä on keikuttanut yllättävä dissidentti, miljonääripankkiiri Björn "Nalle" Wahlroos. Viimeksi torstaina Wahlroos sekoitti seisovaa vettä paukuttelemalla kaunistelemattomia mielipiteitään. Taloutta ei saada hänestä kasvuun tuloeroja tasaamalla ja kiristämällä hyvätuloisten veroprogressiota.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Wahlroos puhui toisin. Edellisellä kerralla hän herätti huomiota sanomalla, että kehitysyhteistyörahat menevät kankkulan kaivoon.
Useimmat suomalaiset lienevät Wahlroosin kanssa vaihtelevasti eri mieltä. Kun hän sanoi torstaina, että Suomessa yritetään tehdä mahdollisimman lyhyttä työpäivää, halutaan eläkkeelle mahdollisimman äkkiä ja tehdään työtä mahdollisimman tuottamattomasti, monet karvat nousivat pystyyn. On joka tapauksessa varmaa, että hänen mielipiteensä eivät jätä ketään kylmäksi.
Wahlroos voi sanoa mitä lystää, koska hänellä on siihen varaa. Antoihan hän vaalitukea kokoomukselle RKP-roolistaan huolimatta ja mahtuuhan hänen CV-tietoihinsa myös harha-askel taistolaisuuteen. Keskustelijana Wahlroos on silti kultakimpale.