Luonnollisesti Tristan ja Isolde -uutuus on juhlien tämän vuoden odotetuin tapahtuma. Produktion näkyvimmäksi valopilkuksi nousi Isolden roolin laulanut Nina Stemme. Myös Suomessa vierailleen ruotsalaissopraanon äänessä on vaativien Wagner-roolien kaipaamaa dramaattisuutta ja voimaa. Hän on ehdottomasti maailman huippulaulajia.
Stemmen vastaparina laulanut Robert Dean Smith hoiti Tristanin roolin moitteettomasti. Mieleen jäi myös basso Kwangchul Younin vaikuttava äänimateriaali
Oopperan ohjaus luotti staattisuuteen ja pelkistykseen. Monet dramaturgiset ja selkeän symboliset ratkaisut jäivät kuitenkin tarkoitukseltaan hiukan hämäriksi eivätkä kyenneet korostamaan sitä ristiriitaista ja monisyistä mutta samalla intohimoista jännitettä, joka oopperan päähenkilöiden välille olennaisena kuuluu. Kenties ohjaus rajoitti tarpeettomasti myös Stemmen antautuvaa otetta.
Toisena huippukohtana kannattaa nostaa esille viime vuonna ensi-iltansa saanut Parsifal-toteutus. Itse ohjaus on jakanut mielipiteitä, sillä sinänsä perusteltu eri kulttuurien, uskontojen ja metaforien vyörytys vaatii kuulijalta ja katselijalta paljon, ja esimerkiksi kuukautisvereen liittyvä symboliikka voi toteutuksen siistimisen jälkeenkin olla jollekin liikaa.
Parsifal tarjosi kuitenkin mahdollisuuden kuulla täydellistä orkesterinjohtoa. Pierre Boulez osoitti, että hän ei suotta ole toisen maailmansodan jälkeisen musiikin merkittävimpiä hahmoja paitsi säveltäjänä myös kapellimestarina.
Sääli kapellimestaria
Bayreuther Festspielen kaltaisten yhden säveltäjän tuotantoon keskittyvien tapahtumien kohdalla on tyypillistä, että esitettävät teokset ovat yleisölle ennalta tuttuja.
Erityisesti Wagnerin kaltaisen kulttihahmon kohdalla itse teokset ovat jo kauan sitten jääneet tavallaan arvostelun ulkopuolelle - Bayreuthissakin niitä tapahtuman nimen mukaisesti vain juhlitaan. Tällöin kritiikki kohdistuu pääasiassa siihen, miten juhlinnan kohdetta käsitellään: teosten toteutuksiin ja esittäjävoimiin.
Boulezin erinomainen suoritus sai ansaitut huudot, tömistykset ja seisaaltaan taputukset. Sen sijaan Tristanin johtanutta kapellimestaria Eiji Ouea kävi jopa hiukan sääliksi hänen ottaessaan vastaan kuulijoiden tyytymättömyyden.
Yleisön mielipiteeseen oli kuitenkin yhdyttävä, sillä Oue sortui liian hätäisiin tempoihin, liian kovaan volyymiin ja liikaa olennaisen musiikillisen aineksin sivuuttamiseen.
Tyypillinen Bayreuth-kävijä on ehkä kesimääräistä konservatiivisempi makutottumuksissaan. Tätä tukee paitsi Parsifal-toteutuksen saama buuaus myös 16.8. nähdyn Tannhäuserin vastaanotto. Pidempään ohjelmassa olleena hioutunut lähes rikkeettömäksi ja vaikka mitään radikaalia uutta tai erilaista ei nähty, sai esitys palkinnokseen lähes loputtomat suosionosoitukset.
Ja miksi ei? Onhan laadukas kokonaisuus aina nautinnollista arvostettavaa. On mielenkiintoista odottaa, milla inen on ensi vuoden odotettu Ring-tetralogian uusi toteutus.
Bayreuthin pienehkö yliopistokaupunki olisi huomattavasti tuntemattomampi paikka ilman Wagneria ja hänen rakennuttamaansa oopperataloa. Wagnerin markkina-arvo näkyy muun muassa katukuvassa, liikkeiden nimissä ja jo kaupungin mainoslauseessa.
Frankki on tehokas
Juhlien aikaan kaupunki kohteleekin kävijää perisaksalaisella täsmällisyydellä niin siisteyden kuin bratwurstin tarjoilun suhteen.
Erään paikkakuntalaisen mukaan tehokkuus liittyy erityisesti frankkilaisuuteen, jota he haluavat korostaa erotukseksi baijerilaisesta hitaudesta ja "nahkahousukulttuurista". Baijerissa kuulemma myös syödään enemmän. Koetun perusteella tämän täytyy tarkoittaa valtavia määriä.
Richard Wagnerin oopperoiden ystävät kokoontuvat parasta aikaa Saksan Bayreuthissa jokavuotisessa Wagner-juhlatapahtumassa. Tämän vuoden uutuusproduktiona festivaalilla onChristoph MathalerinohjaamaTristan ja Isolde. Muina esityksinä nähdään elokuun aikana oopperatParsifal, Tannhäuser, Lentävä hollantilainen sekäLohengrin.