Jätevesialtaan vuotojen kanssa kamppailevan Kittilän kultakaivoksen omistava kanadalainen Agnico Eagle -yhtiö teki alkuvuonna vahvan tuloksen, vaikka kullan hinta on lasketellut yhtäjaksoista alamäkeä jo neljä vuotta.
Agnico Eagle raportoi vuoden kolmannen neljänneksen tuloksensa toissapäivänä. Yhtiön mukaan se löi aiemmat ennätyksensä ja tuotti heinä–syyskuussa enemmän kultaa kuin yhdenkään aiemman vuosineljänneksen kuluessa.
Agnico Eagle on tehnyt tänä syksyyn mennessä jo noin 36 miljoonan euron nettotuloksen, mikä on enemmän kuin yhtiö on raportoinut vuosilta 2013 tai 2014.
Yhtiö paransikin tulosjulkistuksensa yhteydessä koko vuoden näkymiään tuotantomäärän ja tuotantokustannusten osalta. Kaivosyritys arvioi pystyvänsä tuottamaan kultansa tänä vuonna 840–860 dollarin kokonaiskustannuksilla unssilta, kun aiempi arvio oli 870–890 dollaria.
Mitä alhaisemmilla kustannuksilla kaivosyhtiö pystyy toimimaan, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on tehdä voittoa. Kullan maailmanmarkkinahinta on liikkunut viime ajat 1 100–1 200 dollarissa.
Kittilän kultakaivos on Euroopan suurin ja Suomen kannattavin. Se teki hyvän tuloksen esimerkiksi vuonna 2013, kun esimerkiksi Laivan ja Pahtavaaran kultakaivokset ajautuivat yrityssaneeraukseen ja lisäksi ainakin Pampalon kultakaivos joutui irtisanomaan ja lomauttamaan väkeään. Sen jälkeen kullan hinta on entisestään laskenut.
Agnico Eaglella on Kittilän lisäksi seitsemän muuta kaivosta Kanadassa ja Meksikossa.