Eläissään ei ole Johannes Savikko herätyskelloa tarvinnut. Ei hän kaivannut sitä sunnuntaiaamunakaan neljän aikaan, kun 66-vuotias mies heräsi Pudasjärvellä ja teki lähtöä Ouluun Tervahiihtoon.
Vaimon veli täyttäisi sunnuntaina 70 vuotta, mutta muu suku saa nyt edustaa.
Savikko ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä: mies on sujutellut Tervahiihdossa jo vuodesta 1975 lähtien. 30 vuoden aikana pudasjärvinen on kahlannut lähtöalueelta metsään polvet märkänä, palelluttanut sormensa, kuunnellut letkassa laulajatarta - ja nauttinut hiihtämisestä.
Vuonna 2005 Savikon matka on 40 kilometriä, tyyli perinteinen ja aikatavoite noin viisi tuntia.
"Kun tulee vuosirenkaita, niin vauhtia ei kestä enää samalla tavalla. Alkuaikoina pidin kiirettä, nyt tämä on enemmän sosiaalinen tapahtuma", Savikko huomauttaa.
Savikko on perinteisen miehiä.
"En pidä luistelua hiihtona. Luistelu luisteluna ja hiihto hiihtona", mies muotoilee.
Kello lyö kahdeksan ja noin 500 perinteisen tyylin menijää lähtee liikkeelle Oulujoen jäältä. Savikon vävy on laittanut sukset kuntoon, mutta pieni epävarmuus kalvaa miehen mieltä: kilometrejä on tänä vuonna takana 800, mutta ne on kerätty korkeintaan kymmenen kilometrin annoksina.
Timo Pehkosella sen sijaan ei ole huolen häivää. Yksinäinen hiihtäjä laittelee vielä varusteitaan kuntoon ja ohittaa lähtölinjan rapiat viisi minuuttia muiden perässä.
"Koskaan en ole ollut ajoissa, mutta aina on porukkaa tullut selkä edellä vastaan. Onhan tässä 70 kilometriä vielä matkaa jäljellä."
Pakkanen pani
parran huuruun
Vaalantien varressa on 7,5 kilometrin huoltopiste. Oulun yliopiston partiolippukunnan SOOPA:n jäsenet keräävät varoja Perun matkaa varten ja avustavat Tervahiihdossa. Tuomas Mikkonen ohjaa liikennettä ja Pirjo Holappa tasoittelee autojen jälkiä lapiolla.
Savikko pyyhältää paikalle odotettua aikaisemmin. Kello on vasta 8.40.
"Olen aloittanut liian kovaa", Savikko myöntää.
Samaan aikaan paikan ohittaa Timo Tarvainen, jonka muhkea parta on jäätynyt kuin Miedolla aikoinaan. Lähes -20 asteen pakkanen tekee aamutuimaan tehtäväänsä.
"Tämä nyt jäätyy aina, kun pakkasta on yli kaksi astetta."
Jollain toisella kasvaa naamarista jääpuikko, kolmannella silmälasit ovat aivan huurussa.
Eero Timonen saapuu 15 kilometrin kohdalle Valkeisjärven kupeeseen ja riisuu numerolappunsa. Miehellä on 26:s Tervahiihto ja tuloksena on ensimmäinen keskeytys.
"En ole kahden talven aikana voinut hiihtää alaselän takia juuri ollenkaan. En osannut lähteä tarpeeksi sievästi liikkeelle ja enää ei ole järkeä jatkaa."
Nyt olisi kirveellä töitä. Timonen saa toki keskeyttää rauhassa, mutta urheilujuomaa sisältävien pönttöjen kannet ovat juuttuneet kiinni. Huoltopisteen väki käyttää kirvestä ja vasaraa, mutta juomakulho ei meinaa aueta millään.
Kello on 9.25 ja Savikko on yhä aikataulustaan reilusti edellä. Hänellä on muut juomat mielessä.
"Onko konjakkia", hiihtäjä huikkaa.
Onko pohjassa
pitoa vai ei?
Poltetun Kiekonmajan kohdalla riittää kohta vipinää. Huoltopisteen vastaava Eija Säily on laskenut, että puoli kahdentoista jälkeen alkaa kunnon ryysis. Silloin tulee hiihtäjiä molemmilla tyyleillä ja molemmilla matkoilla, 40 ja 70 kilometrillä.
Kiekonmajan piste on kymmenen kilometriä ennen molempien matkojen maalia.
"Kai tämä maalin päin menee", tuntematon suuruus kysyy. Säily ja Marjut Kreivi antavat huoltopisteeltä myöntävän vastauksen nauraen.
Saksalaisella Ulrich Bergmannilla on toisenlainen ongelma.
"Saako lisää pitoa", Oulussa asuva Bergmann kysyy selvällä suomella.
Voitelupalvelun miehet, Johan Lind ja Veli-Heikki Mustonen, käyvät toimeen ilman tuumaustaukoa. Bergmannin sukset nurinniskoin, voitelu käyntiin ja mielenkiintoinen keskustelu ilmaan.
Huumoripohjalta tietenkin.
"Eihän täällä ole pohjassa ole ollut yhtään mitään."
"Olipas."
"Eipäs ollut. No, kohta on taas."
"Nyt ei sitten luista enää."
Kello 10.45 ohi kurvaavat 70 kilometrin perinteisen tyylin kärkimenijät. Aurinko lämmittää jo mukavasti ja Savikko kiilaa paikalle kello 11.10.
"Älähän hätäile", mies rauhoittelee juoman tarjoajaa, "minulla ei ole kiire mihinkään."
Hiihto on sujunut lähes ongelmitta.
"Mitä nyt voimat loppuu. Tämä on tällainen eläkeläisen sunnuntaihiihto."
Tarkka mies,
tarkka aika
Ouluhallin edustalla olevan maalivaatteen alta on pyyhkinyt jo monta hiihtäjää. Kello 11.30 maaliin saapuu numerolla 50 Sisko Marjanen. Numero 50 on annettu hänelle syntymäpäivän kunniaksi.
Kolme varttia myöhemmin numero 4508, Johannes Savikko, lykkii maaliin. Tarkka mies; kello on kolistellut 4.15,00. Tavoiteaika alittuu komeasti.
"Ilmankos sitä onkin näin väsynyt", hyvävoimainen hiihtäjä murjaisee.
"Totuus on, että 40 kilometrissä on vanhalle miehelle aivan tarpeeksi matkaa. Kroppa on väsynyt, mutta se on nimenomaan se nautinnon hetki illalla kotona, kun on oikein kiusannut itseänsä."
Tervahiihto tarjoaa hyviä hetkiä myös hiihdon jälkeen. Savikko nautiskelee ruokapöydässä soppalautasen ääressä, kun vastapäätä istahtaa nuoremman sukupolven mies, 23-vuotias Markus Lippo. Kun nuorempi herrasmies syntyi, oli vanhempi kollega hiihtänyt jo puolenkymmentä Tervahiihtoa.
Savikolla on nyt takanaan 28 Tervahiihtoa, Lippo oli matkalla toista kertaa. Savikko sujutteli perinteisellä, Lippo vapaalla tyylillä.
116-vuotias Tervahiihto taipuu moneksi.