Irakin sodan saldo on huono. Maan sisäinen tilanne ei ole vakiintunut, länsimaiden rivit rakoilevat, ja koko sota on vienyt voimavaroja tärkeältä taistelulta terrorismia vastaan. Vuosi sitten tähän aikaan koko maailma pidätti henkeään. Amerikkalaisten ja brittijoukkojen voimia oli keskitetty Irakia vastaan jo kuukausien ajan, hyökkäys oli juuri alkamassa, eikä kukaan tiennyt, mitä siitä seuraisi.
Nyt, vuotta myöhemmin voidaan jo tehdä jonkinlaisia välitilinpäätöksiä. Niistä tärkein havainto on se, että sodan seuraukset eivät suinkaan rajoitu vain Irakiin. Saddam Husseinin vastenmielinen diktatuuri kaatui yllättävänkin nopeasti, mutta sota itsessään tuntuu yhä myrkyn lailla, ja tekee niin nimenomaan länsimaissa.
Ilman YK:n valtuutusta aloitettu hyökkäys sai aikaan vakavan poliittisen ja henkisen repeämän Yhdysvaltain ja monen Euroopan maan suhteissa. Välejä on pikkuhiljaa paranneltu, mutta reaktiot Espanjan äskeisiin parlamenttivaaleihin osoittavat, että kuilu voi herkästi revetä uudelleen.
Yhdysvalloissa Espanjan uuden sosialistihallituksen aikomus vetää joukkonsa pois Irakista nähdään myönnytyksenä terroristeille. Euroopassa yleinen tulkinta on toinen. Oikeistohallituksen häviön taustalla on ennen muuta se, että hallitus näytti äänestäjien silmissä aluksi pimittävän tietoja Madridin terrori-iskujen todellisista tekijöistä.
Espanjan vähäisillä joukoilla Irakissa ei ole juuri sotilaallista merkitystä. Silti tapahtunut tarkoittaa, että Yhdysvallat on menettänyt yhden harvoista ja tärkeimmistä liittolaisistaan sodassa.
Irak-operaatio todisti Yhdysvaltain huiman sotilaallisen iskukyvyn. On yhä myös mahdollista, että Irakiin saadaan vielä syntymään jonkinlaiset vakiintuneet olot. Mutta jälkihoito oli suunniteltu huonosti, eikä tähän mennessä voida sanoa, että sota olisi ollut demokratialle kunniaksi.
Ennen muuta syynä on se, että sodan tärkein peruste, Saddamin joukkotuhoaseiden uhka, on osoittautunut kuplaksi. Tämä on herättänyt vakavia kysymyksiä siitä, ovatko Yhdysvaltain ja Britannian johtajat tietoisesti johtaneet kansalaisiaan ja maailmaa harhaan. Monen maan sisäpolitiikkaan on tullut aivan uudenlainen katkeruus ja epäluulo.
Suuri ongelma on myös siinä, että Irakin sota ja sen mukanaan tuoma länsimaiden sisäinen riitely on syönyt voimavaroja kipeän tarpeelliselta taistelulta terrorismia vastaan. On pikemminkin käynyt niin, että al-Qaida pystyy nyt toimimaan myös Irakissa ja käyttää sotaa tekosyynä omille rikoksilleen - juuri näin näyttää tapahtuneen Madridissa.
Presidentti George W. Bushin hallinnon päähänpinttymä hyökätä Irakiin tuhosi sitä myötätuntoa ja ymmärrystä, joka vallitsi syyskuun 11. päivän järkyttävien terrori-iskujen jälkeen 2001. On hyvin vaikea välttää vaikutelmaa, että Irakin sota on vain monimutkaistanut taistelua terrorismia vastaan, ei helpottanut sitä.
Saddamin diktatuuri on poissa, mutta väkivalta Irakissa on päivittäistä, maassa on vakava sisällissodan uhka, eikä liittouman joukkojen poislähtö ole näköpiirissä. Elämä Irakissa on hyvin epävarmaa.
YK:n asetarkastajat eivät aikanaan voineet tehdä työtään loppuun, ja hyökkäys alkoi ilman YK:n valtuutusta. Tällä hetkellä YK:n roolin vahvistaminen voi olla ainoa kestävä tapa saada tilanne hallintaan, mutta eri asia on, löytyykö siihen riittävää yhteisymmärrystä. Voi vain toivoa, että Irakin miehityksen toinen vuosi toisi jo ratkaisuja, eikä vain lisää ongelmia.