Vuosi ennen olympialaisia Kiinalla on jättiurakka kirkastaa kuvaansa niin kirjaimellisesti saasteita vähentämällä kuin kuvaannollisesti, kohentamalla ihmisoikeuksia oleellisesti.
Kiinan pääkaupunki Peking on kuiva, pölyinen ja vuosi vuodelta saasteisempi ja ruuhkaisempi paikka. Hillittömän talouskasvun seurauksena liikkuminen paikasta toiseen on usein piinallisen hidasta ja vaikeaa. Sellaisissa oloissa ei voi ajatellakaan olympialaisten järjestämistä, ja Kiinan viranomaiset tietävät asian.
On mitä todennäköisintä, että tasan vuoden kuluttua kesäolympialaisten alkaessa ilman laatu on Pekingissä parempi kuin vuosiin ja ruuhkat pienempiä kuin aikoihin. Tuotantolaitoksia yksinkertaisesti pannaan seisomaan ja liikennettä rajoitetaan kovalla kädellä. Kiinalaisessa järjestelmässä keskushallinto tekee kaikkensa, jotta olympialaisten sujuminen taataan, sillä kisojen järjestäminen on maalle suunnaton näytön paikka ja kansallisen ylpeyden aihe.
Mutta vaikka saasteita saataisiin kisojen ajaksi kuriin, kaikki tietävät, että temppu on vain tilapäinen, ja kohta Peking on taas savusumun peitossa. Ympäristön tila on sekä pääkaupungissa että koko Kiinassa usein jo järkyttävän huono.
Kiina lupasi ummet ja lammet, kun se anoi kisoja 2001. Kiinan voimavaroja onkin suunnattu projektiin sen verran paljon, ettei esimerkiksi kisapaikkojen valmistumisesta ajoissa pitäisi olla Ateenan tapaan epävarmuutta. Lupauksia oli silti muitakin, ja niissä eteneminen on kyseenalaisempaa.
Olympiakomitean jäsenille vakuutettiin aikoinaan, että kisojen myötä Kiinan ihmisoikeus- ja sananvapaustilanne kohenee. Kiina näyttää tulkitsevan tätä niin, että sananvapaus ei ulotu pahemmin olympiakylän ulkopuolelle.
Ulkomaisten toimittajien liikkumavapautta on lisätty, mutta myönnytys on voimassa vain rajoitetun ajan ja loppuu pian kisojen jälkeen. Lisäksi maakunnissa viranomaiset voivat olla autuaan tietämättömiä tai piittaamattomia siitä, että ulkomaisten toimittajien pitäisi saada toimia vapaasti. Kiinan sisäinen sananvapaus on yhtä valvottua kuin tähänkin asti.
Etukäteen katsoen Pekingin kisoissa on samaa sävyä kuin Berliinissä 1936 ja Moskovassa 1980. Niitä molempia leimasi politiikka. Isännät käyttivät kisoja oman propagandansa apuna, eivätkä olympialaiset toisaalta hetkauttaneet sen paremmin Hitlerin Saksan kuin Neuvostoliitonkaan kehitystä piiruakaan parempaan. Talouden kasvu ei poista sitä tosiasiaa, että Kiina on yhä suljettu kommunistijohtoinen yksipuoluejärjestelmä, joka kantaa puhemies Maon perintöä. 1900-luvun poliittisten johtajien joukossa Maon lähimmät vertailukohdat ovat Hitler ja Stalin.
Pekingin kisat ovat aiheuttamassa olympialiikkeelle toisenkin ongelman. Kun nouseva jättivaltio ottaa kisat kunnia-asiakseen, tuloksena on lisää kierroksia olympialaisten "kilpavarusteluun". On odotettavissa, että kiinalaisten spektaakkeli on vertaansa vailla.
Ateena osoitti, että vähemmälläkin voi pärjätä. Se on jäämässä poikkeukseksi. Kisojen yletön paisuttaminen johtaa lopulta vain umpikujaan. Venäjän tavassa hakea 2014 talvikisoja Sotshiin oli ikävää makua siitä, kuinka resursseja aiotaan suunnata suhteettoman paljon yhteen ainoaan tapahtumaan.
Olympialaisia edeltävän vuoden ajan Kiinalta tulisi edellyttää todellista ja kestävää avautumista. Silti enemmän näyttää toistaiseksi siltä, että koko kisahumu vain pönkittää Kiinan suljettua järjestelmää.