Nyt se sitten tiedetään: vuorotteluvapaajärjestelmän kahdesta tavoitteesta toinen toteutui ja toinen ei. Järjestelmä saattaa tukea työssä jaksamista, mutta ei työssä jatkamista. Sijaistajien asema työmarkkinoilla kohenee.
Vuorottelija pääsee jopa vuoden vapaalle, mikäli hän pystyy työpaikalla sopimaan vapaan pitämisestä. Vuorotteluvapaalle pääsy edellyttää, että samaan organisaation palkataan vapaan ajaksi työtön. Valtion taloudellisessa tutkimuslaitoksessa tehty korkeatasoinen tutkimus paljastaa, että vuorottelijat eivät vapaalla virkistyneet, mikäli sitä mitataan vapaan jälkeisellä työuralla. Sen sijaan sijaisten työmarkkina-asema koheni vertailuryhmään nähden merkittävästi.
Muutama olennainen seikka jää tutkimuksessa katvealueelle. Saattaa olla, että vuorottelijat pakenevat vapaalle huonoa johtamista ja työilmapiiriä. Näitä tietoja aineistossa ei ole. Kun ei ole tietoja, joutuu spekuloimaan. Työyhteisöön liittyvät ongelmat eivät vuorottelun aikana mihinkään katoa, joten vuorottelijan paluun jälkeenkin työntöä ulos työelämästä on.
Vuorottelun suosioon saattavat vaikuttaa myös henkilökohtaiset tekijät. Tiedämme, että ainakin jossain määrin vuorotteluvapaata käytetään sairastuneiden läheisten hoivaamiseen. Tältäkään osin rekisteriaineisto ei anna kaikkea tietoa.
Vuorotteluvapaajärjestelmästä on keskusteltu koko sen olemassaolon ajan. Järjestelmä synnytettiin 90-luvun laman jälkitunnelmissa. Järjestelmä on ollut voimassa vuodesta 1996. Vuorotteluvapaalaki on ollut voimassa yleensä pari vuotta kerrallaan. Sitä on aina jatkettu pienen keskustelun jälkeen.
Tehdyn tutkimuksen tulos ei yksikäsitteisesti ratkaise kiistelyä järjestelmän hyvyydestä. Tulos on tasapeli. Tehty tutkimus on hyvää työtä. Aineistona on käytetty rekisteriaineistoja, joiden perusteella on voitu tehdä kaksi identtistä ryhmää, jotka eroavat toisistaan vain vuorottelun suhteen. Tarkastelemalla henkilöiden työuraa vuorottelun jälkeen saadaan tietoa järjestelmän tosiasiallisista vaikutuksista.
Vuosittain vuorotteluvapaajärjestelmää käyttää noin 15 000 palkansaajaa ja henkilötyövuosia "menetetään" noin 10 000. Määrä on noin 0,4 prosenttia koko kansantalouden työpanoksesta. Sijaiset tekevät vuorottelijoiden työt, joten periaatteessa työpanosta ei menetetä lainkaan vuorottelun vuoksi. Käytännössä asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Ainakin osa sijaisista olisi työllistynyt ilman vuorottelun tuomaa mahdollisuutta.
Järjestelmän olemassaolon aikana vuodesta 1996 vuorotteluvapaalla on ollut yhteensä 150 000 ihmistä. Erityisesti naisvaltaisilla aloilla järjestelmä on suosittu. Tyypillinen vuorottelija on keski-ikäinen toimihenkilönainen.
Vuorotteluvapaalle lähtevä ottaa taloudellisen riskin: vuorotteluvapaan ajalta saatava korvaus on noin puolet työansioista. Vuorottelija itse rahoittaa noin puolet järjestelmän kuluista.
Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on maininta vuorotteluvapaan vakinaistamisesta, kunhan rahoituksesta sovitaan. Hallitus heitti pallon järjestelmän maksajille eli työmarkkinaosapuolille. Sosiaalipaketissa talvella asia sovittiin ja järjestelmä vakinaistettiin.
Vuorotteluvapaajärjestelmän kohtalo nousi keskusteluun yli vuosi sitten Raimo Sailaksen johtamassa kolmikantaisessa työvoiman kohtaantoryhmässä. Työvoimapulan oloissa sapattijärjestelmä näyttäytyi kansantalouden kannalta höveliltä järjestelmältä. Ryhmässä syntyi ajatus selvittää vuorotteluvapaan vaikutuksia entistä huolellisemmin ja edellä viitattu tutkimus sai alkunsa.
Tutkimukseen liittyy mielenkiintoinen näkökohta tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon suhteesta. Poliittisen päättäjän ajauduttua tilanteeseen, jossa informaatiota on niukalta päätöksenteon tueksi, oli tutkimuksella oivallinen tilaisuus auttaa.
Kesken kaiken rakennettiin sosiaalipaketti, jossa vuorotteluvapaajärjestelmä vakinaistettiin. Tutkijoiden turhautumista purki blogikirjoituksissaan talvella muutamaankin otteeseen tutkimusryhmän johtaja Roope Uusitalo. Arvostelulle on vankat perusteet.
Palkansaajapuolen näkökulmasta korostuu muutama seikka. Jäsenistö kokee järjestelmän hyvänä. Ne, jotka ovat olleet vuorottelemassa, ylistävät. Suuri osa palkansaajista suunnittelee tai haaveilee vapaan pitämisestä. Jäsenistönsä ääntä kuuntelevan organisaation tehtävänä on ajaa järjestelmän vakinaistamista.
Sen jälkeen kun hallituksen suunnalta oli ilmoitettu, että työantajien kela-maksua ollaan poistamassa, oli selvää, että myös palkansaajapuolen täytyy saada jotain etuja jäsenistölleen. Näin syntyi sosiaalipaketti, joka kolminkantaisia perinteitä noudattaen toi etuja sekä työnantajille että palkansaajille.
Sinänsä harmillista, että ratkaisulla samalla jyrättiin ideaalinen tutkimuksen ja päätöksenteon suhde.
Jälkeenpäin voidaan toki sanoa, että tutkimustulos ei kuitenkaan antanut yksiselitteistä vastausta vuorotteluvapaajärjestelmän hyvyydestä tai huonoudesta. Kun järjestelmää joidenkin vuosien kuluttua hiotaan, otetaan tutkimus tarkkaan syyniin.