Ikäihmiseksi ehtinyt täti kertoi, että hänen ensimmäisessä työpaikassaan työskenneltiin seitsemänä päivän viikossa. Elettiin sotavuosien jälkeistä aikaa 1940-luvulla. Tyttönen meni puhelinkeskukseen arkena ja pyhänä aamu- tai iltavuoroon. Vapaapäiviä ei saanut.
Toinen jatkoi, että hänen kesälomansa 1950-luvulla kesti peräti kaksi viikkoa.
Oikeuksia vapaisiin lisättiin silloin. Virastot siirtyivät viisipäiväiseen työviikkoon 1960-luvulla. Palkallisesta vuosilomasta säädettiin laki 1973.
Kesä- ja talviloman tai vapaapäivien lisäksi vuorotteluvapaa tarjoaa mahdollisuuden huokaista. Järjestelmä tuli Suomeen kokeiluna 1996 ja se vakinaistettiin 2000-luvulla.
Jyrki Kataisen (kok.) hallitus aikoi hallitusohjelmansa mukaisesti heikentää vuorotteluvapaan korvausehtoja. Työmarkkinajärjestöt eivät tätä hyväksyneet, ja kun kaksivuotinen raamisopimus saatiin aikaiseksi viime marraskuussa, hallitus perui alentamissuunnitelmansa. Vuorotteluvapaan ehdot ovat voimassa vuoden 2014 alkuun.
Työntekijä voi ottaa työnantajan kanssa sovittuaan vähintään 90 päivää ja enintään 359 päivää vapaata, jonka voi jaksottaa kahdelle vuodelle. Työntekijä saa työttömyyskassaltaan tai Kelalta korvausta, joka on yleisimmin 70 prosenttia ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta. Vuorotteluvapaalla käteen jäävä tulotaso tippuu siis huomattavasti, jopa noin 30–40 prosenttiin.
Vuorotteluvapaa vähentää myös seuraavan vuoden lomapäiviä ja eläkekertymää.
Vuorotteluvapaata on aika ajoin kyseenalaistettu 15 viime vuoden aikana.
Järjestelmää arvostellaan epäreiluksi, koska vain harvat pääsevät vuorottelemaan. Työntekijällä pitää olla vakituinen ja kokoaikainen työpaikka. Eläkkeeseen oikeuttavia työvuosia täytyy olla takana vähintään kymmenen.
Järjestelmä toimii jo rutiinilla isoilla työpaikoilla. Mutta onnistuuko sapattivapaa muutaman hengen yrityksissä, puhumattakaan yrittäjältä itseltään? Ehkäpä Suomeen sopisi kaikille oikeus puolen vuoden sapattiin, joka saattaisi edistää työurien pidentämistä, jota niin usein vaaditaan.
Vuorotteluvapaan työllistämisvelvoitetta moititaan keinotekoiseksi. Työnantajat palkkaavat harvoin vapaalla menevän tilalle työttömänä työnhakijana olevan työttömän. Sijaiseksi pääsee tuttu ja sopiva, joka käy muutaman päivän työttömyyskortistossa ja saa näin jatkettua määräaikaista pestiään.
SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila ehdotti Helsingin Sanomissa, että vuorotteluvapaasta tehtäisiin selvitys ennen kuin sen jatkosta sovitaan 2014. Mitä esimerkiksi ajattelevat ne, jotka haluaisivat jäädä vapaalle, mutta eivät ole kuitenkaan käyttäneet oikeuttaan?
Parhaimmillaan järjestelmässä kohtaavat työntekijän ja työnantajan edut. Pitkään töissä ollut saa levähtää ja palaa vapaalta töihin uutta intoa täynnä. Työuupumusta tai työmotivaation puutetta ei kuitenkaan pitäisi hoitaa vuorotteluvapaalla, sillä niihin täytyy löytyä muita konsteja.
Itse kustakin riippuu, miten vuorotteluvapaan käyttää. Joku matkustelee, toinen kyläilee, kolmas opiskelee, neljäs nikkaroi mökillään.
Neljän kuukauden kokemuksella voi sanoa, että paineita ennen vapaata tai sen aikana kaiken maailman tekemisestä ei kannata ottaa, eikä varsinkaan luoda liikoja odotuksia toisille ihmisille. Toki on hyvä olla jokin suunnitelma, mitä haluaa.
Vuorotteluvapaan idea kiteytyy irtiottoon ja etäisyyteen työstä. Esimerkiksi Belgiassa otettiin jo 1980-luvulla käyttöön mahdollisuus ”urataukoon”. Luovuus ja ihmisen uudistuminen nimittäin vaativat riittävästi leppoista joutenoloa.
Ja Suomessa ei tarvitse enää välttämättä mennä seitsemänä päivänä viikossa töihin.