Vuorotteluvapaalla on vankkumaton kannatus palkansaajien keskuudessa. Viimeisimmät tilastot ovat vuodelta 2012, jolloin vuorotteluvapaalle jäi runsaat 20 000 työntekijää. Kun eduskunta aikoo keväällä käsitellä vuorotteluvapaan ehtojen kiristämistä, ammattijärjestö toisensa jälkeen on noussut järjestelmää puolustamaan. Ay-johtajat ovat epäilemättä saaneet jäsenistöltä runsaasti yhteydenottoja asian tiimoilta.
Vuorotteluvapaajärjestelmä luotiin vuonna 1996 keskelle suurtyöttömyyttä sillä ajatuksella, että vakituisessa työsuhteessa olevat jakavat työttömyyden taakkaa antamalla työpaikkansa hetkeksi työttömälle. Työtön saa palkkaa ja työkokemusta, vuorotteluvapaalle jäävä hengähdystauon ja 70–80 prosenttia ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta.
Vuonna 2009 tehty tutkimus kertoo vuorotteluvapaiden tuuraajien hyötyneen järjestelys-tä. He ovat saaneet lisää työkokemusta, joka on vaikuttanut myönteisesti heidän myöhempään työllistymiseensä. Sen sijaan systeemistä ei ole ollut apua pitkäaikaistyöttömien työmarkkina-aseman parantamiseen.
Mitä taas työssä jaksamisen edistämiseen tulee, tulokset eivät ainakaan tilastotasolla puhu puolestaan. Vuorotteluvapaalla olleiden työurat eivät ole venyneet muiden työuria pidemmiksi ja vaikutus sairauspoissaoloihinkin on ollut mitätön.
Tulokset voivat toisaalta selittyä sillä, että osa hakeutuu vuorotteluvapaalle terveydellisten ongelmien takia.
Leipiintyminen ja halu saada etäisyyttä työpaikan ongelmiin tuntuvat olevan tavallisia kimmokkeita hakeutua vuorotteluvapaalle. Jotenkin vuorotteluvapaa lääkkeenä työssä jaksamisen ongelmiin tuo mieleen sauvakävelyn ja kuntojumpan, joita on myös tarjottu ratkaisuiksi työhyvinvointiongelmiin. Ajateltiin, että kun yksilö on mahdollisimman hyvässä kunnossa, hän jaksaa paremmin painaa töissä.
Työhön liittyvät kitkat eivät kuitenkaan ratkea sillä, että työyhteisön jäsen toisensa jälkeen poistuu rivistä vetämään henkeä, ei, vaikka he kotoilunsa lomassa kävelisivät maailman ympäri. Pitkä poissaolo voi auttaa hetken. Levännyt ei ehkä ota niin vakavasti kaikkea, mikä turhauttaa. Jos mikään töissä ei ole poissaolon aikana muuttunut, loman hyödyt eivät kauas kanna.
Ongelmien kieltäminen organisaatiotasolla on työelämän ongelmien ydin. Ongelmasta on tullut yritysmaailmassa jopa kielletty sana: on vain haasteita.
Työyhteisöjä johdetaan yhä yläviistosta. Työpaikoilla, edellisen ja tulevan organisaatiomuutoksen välissä, nimetään nopeasti muutosvastarinnaksi se keskustelu, jossa oman työnsä asiantuntijat yrittävät kertoa kitkasta prosesseissa.
Pohjimmiltaan kaikki toiminta on yhtä ongelmanratkaisua. Kaikkia työntekijöitä pitäisi kannustaa nostamaan esille, mikä ei suju, tai mikä voisi toisin tehden sujua entistä paremmin. Näin kehittyisivät sekä työ että työyhteisön ongelmanratkaisutaidot. Kun näin ei menetellä, ihmiset turhautuvat ja kokevat, ettei heidän asiantuntijuuttaan omasta työstään arvosteta.
Totuttuja tapoja on vaikea muuttaa, ja iso vastuu työkulttuurin muutoksesta kuuluu johtajille.
Yksilölle vuorotteluvapaa on hieno mahdollisuus kehittää itseään. Joidenkin laskelmien mukaan se maksaa valtiolle vuosittain noin 35,5 miljoonaa euroa. Tosin epäilen sitä, onko laskelmassa huomioitu, että työttömyyskorvausta kuitenkin maksettaisiin sijaiselle, joka on nyt töissä, kun vuorotteluvapaalainen kotoilee noin 70–80 prosentin ansiosidonnaisella.
Vuorotteluvapaa on yksilön ratkaisu työelämän ongelmiin. Yksilöllistymiskehitystä sekin, että moni terve ja hyvinkoulutettu on vieraantunut ajatuksesta, että hyväosaisen kuuluu pysyä töissä, jotta lapsille, vanhuksille, sairaille ja muuten huono-osaisille riittäisi jaettavaa.
Kolumni