Vuo­rot­te­lu­va­paa eh­do­te­taan va­ki­nai­sek­si

Yli kymmenen vuotta käytössä ollut vuorotteluvapaakokeilu halutaan vakinaiseksi.

Yli kymmenen vuotta käytössä ollut vuorotteluvapaakokeilu halutaan vakinaiseksi.

Asiaa pohtinut työryhmä ehdottaa, että vuorotteluvapaasta tulisi pysyvä järjestelmä ensi vuoden alusta lähtien. Työryhmä luovutti muistionsa työministeri Tarja Filatoville (sd.).

Ehdotuksen mukaan korvaustasot ja vuorotteluvapaan edellytykset säilyisivät lähes entisellään. Järjestelmä rahoitettaisiin edelleen työttömyysvakuutuksesta.

Vuorotteluvapaa otettiin käyttöön lamavuosien jälkihoidossa vuonna 1996. Määräaikaista lakia vuorotteluvapaasta on jatkettu useampaan kertaan. Nykyinen kokeilulaki on voimassa vuoden loppuun.

Viime vuoden loppuun mennessä vuorotteluvapaata oli hyödyntänyt noin 115 500 ihmistä.

Vuorotteluvapaalla tarkoitetaan työnantajan ja työntekijän sopimaa järjestelyä, jossa työntekijä vapautuu työtehtävistään määräaikaisesti. Työnantajan velvollisuutena on palkata sijaiseksi työtön työnhakija, mutta hänen ei tarvitse työskennellä vapaalle lähteneen tehtävissä.

Ilmoita asiavirheestä