Tässä on Janne Vuorisen valtakunta. Sotkamossa, siinä Sapsojärven kupeessa. Hiukan pesäpallostadionin kolmospesän viivalla on komeat lähtökuopat.
"Onhan tuosta muutaman kerran tullut lähdettyä liikkeelle", Vuorinen hymähtää ja astuu keskemmälle kenttää.
Niinpä niin. "Muutaman kerran" on aika vaatimaton letkautus. Kehuminen olisi helppoa: Janne Vuorinen on kaikkien aikojen etenijä.
Sotkamolainen juoksi viime vuonna päättyneen uransa aikana kolmospesältä kotiin supersarjan runkosarjassa 647 kertaa. Vuorinen on juossut kotipesän turvaan ympäri Suomea, mutta suurin osa tuoduista on merkitty tilastoihin kotikentällä Sotkamossa.
Vuorisen etenijäntaidot ovat olleet yksi osa palapeliä, jolla Sotkamon Jymy on voittanut reilun vuosikymmenen aikana yhdeksän SM-kultaa. Vuorisella itsellään on kahdeksan mestaruutta Jymystä ja palapelin painikkeeksi yksi Oulun Liposta.
Nopeita miehiä on ollut pesäpallossa iät ajat - eikä Vuorinen ole edes kaikkein nopeimpia - mutta siitä huolimatta juuri hänestä tuli lyömätön etenijä. Himoharjoittelijaksi häntä ei voi kutsua, kärkkyjäksi sitäkin enemmän.
"Olin luonteeltani etenijä - en edes vaihtaja, vaikka olin siinäkin roolissa. Sain aina pelata hyvissä joukkueissa, jotka ylsivät aina mestaruuteen asti. Keulassa pelanneet saivat väkisin juoksuja. Minulla oli hyviä pelikavereita ja Jymyssä selvä pelisysteemi", Vuorinen yrittää pehmitellä.
Mutta eihän kuka tahansa nouse hyvässäkään joukkueessa tilastojen kärkeen.
"Ehkä minulla oli hyvä asenne: tehtäväni on mennä eteenpäin. Se on sillä hetkellä elämän tärkein asia."
Etenemisen oppikirja junioreille jatkuu.
"Edetessä ei saa pelätä paloja tai kärpäsiä. Voit pelata varman päälle tai haastaa vastustajan. Minulla se kaikki automatisoitui uran mittaan. Tunsin lukkarien liikkeetkin hyvin."
Vuorisen tunteva kuittaa etenijän profiilin lyhyesti.
"Sillä on aivan armoton pelisilmä."
Maraton jäi
vielä haaveeksi
Oikeasti Vuorisen ei pitäisi antaa tällä hetkellä lausuntoja mihinkään suuntaan. Vielä syksyllä Vuorinen puhui, että jää sapattivapaalle ja kesän ainoa urheilukilpailu on Tukholman maraton.
No, Vuorinen on nyt Sotkamon pelinjohtaja.
Joku irvileuka väitti, että Vuorisen oli pakko ryhtyä pelinjohtajaksi. Hän kun on tottunut juoksemaan vain 30 metrin matkoja, niin maraton olisi ollut liian paha rasti.
"Tuli puhuttua syksyllä ohi suunsa, mutta silloin se tuntui ainoalta ratkaisulta. Erehdyin kuitenkin sanomaan Tanskasen Juhalle (Jymyn toimitusjohtaja), että soita, jos kolme miestä tai enemmän lähtee", Vuorinen mainitsee.
Lähti Suomen ykköslukkari Toni Kohonen, lähti kopparikuningas Markku Hylkilä, lähti ykkösvahti Jimi Heikkinen. Yhtäkkiä Jymy ei ollutkaan enää mestarisuosikki.
"Sitouduin mukaan 10 kuukauden projektiin. Joukkueessa on tapahtunut iso muutos ja katsomme tämän kauden annin. Yritämme paikata aukot omilla junioreilla. Tämä on minulle ja joukkueelle iso haaste", Vuorinen toteaa.
Pikahälytyksellä
pelinjohtajaksi
Sotkamossa tiedetään hyvin, että muutoksia on tehtävä tasaisin väliajoin. Mikään juna ei jyskytä ikuisesti ilman huoltoa.
"Joskus muutos on tapahtunut haluamalla, joskus haluamatta. Pienet muutokset ovat luoneet aina uutta nälkää menestykseen."
Vuorinen tunnettiin analyyttisena pelaajana, joka kehitti 1990-luvulla pesäpallon ulkopeliä uuteen suuntaan. Vuorisen rooli pelinjohtajana ei siksi tunnu mitenkään erikoiselta. Päinvastoin se kuulostaa jopa itsestäänselvyydeltä.
Siitä huolimatta viuhka iskettiin Vuorisen käteen häkellyttävän nopeasti. Olli Viljaranta sai kenkää pelinjohtajan tehtävistä juuri ennen viime kauden pudotuspelejä ja Vuorinen astui pikahälytyksellä kovaan paikkaan. Pelaaja nousi yhtäkkiä johtajaksi.
"Minulla on aina ollut mielessä, että pelinjohtamista pitää kokeilla, mutta en ihan tuollaista vauhtia ollut ajatellut. Onneksi porukka antoi minulle työrauhan, vaikka teinkin virheitä. Syksy oli hieno ja yhdistävä kokemus joukkueelle."
Ja amen: kausi päättyi mestaruuteen.
Puheet Sotkamoon kehittyneestä voittamisen kulttuurista eivät ole haihattelua. Jymyn uusi tuleminen SM-tasolle tapahtui 1989 ja seuraavana vuonna seura voitti mestaruuden. Edellinen - ja silloin ainoa - mestaruus oli tullut vuonna 1963.
Uuden valtakunnan aikana Sotkamo on ollut pahimmillaankin vain kolme peräkkäistä kautta ilman mestaruutta. Kolme viimeistä kautta on päättynyt sotkamolaisten juhliin.
Vuorisen on vaikea laittaa mestaruuksia tarkempaan analyysiin tai tärkeysjärjestykseen.
"Ensimmäinen mestaruus vuonna 1990 oli enemmänkin sellainen yllätys ja hämmästys. Vuoden 1993 kulta on jäänyt mieleeni, koska se ratkesi jatkovuoroilla ja kansaa oli valtavasti katsomoissa. Viime syksy oli kokonaisuudessaan melkoinen trilleri."
Unelma uudesta
uimaretkestä
Pesäpallostadionin vieressä on Hiukan uimaranta, yksi Suomen sisämaan parhaista rannoista. Pohja on ohkaista suomalaista soraa, ranta syvenee sopivasti ja sivulla kohoaa upea hiekkarinne.
Sotkamolaiset ovat perinteisesti molskineet mestaruusjuhlissaan Sapsojärvessä.
"Tämän kauden tavoite on enemmän tekemisessä ja kehittymisessä. Mutta tottakai jokainen haluaisi lopussa juhlia mestaruutta. Tänä vuonna se on unelma, ei pakkomielle", pelinjohtaja Vuorinen muistuttaa.
Pelinjohtaja nousee penkiltä, kohottaa lippalakkiaan ja kättelee. Hiukan stadionin ämyreistä pauhaa Aknestikin vanha renkutus: "Me mennään, me mennään, me mennään rantaan uudestaan."
Se oli varmaan vain sattumaa.
Pesäpallon miesten supersarjan ensimmäinen kierros pelataan tänään. Oulun Lippo kohtaa Raksilassa Hyvinkään. Sotkamo aloittaa vierasottelulla Kuopiossa, Pattijoki puolestaan Vimpelissä.
