"Olen miettinyt, onko metsäteollisuus oikea nimi meille. Eihän autoteollisuuskaan kutsu itseään peltiteollisuudeksi." Tämä Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen lausuma löytyy tuoreesta Murroksen jälkeen -- Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -kirjasta, ja se kuvaa hyvin teoksen pääviestiä: metsäalan on pakko uusiutua ja monipuolistua.
Sen verran Karvisen kommentti on kapeakatseinen, että hän rajaa metsien käytön teollisuuteen. Teoksen kirjoittajat, Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Lauri Hetemäki sekä professorit Risto Seppälä ja Jussi Uusivuori, nostavat kuitenkin palvelut merkittävään rooliin.
Niiden odotetaan muodostavan tulevaisuudessa merkittävän osan metsäalan jalostusarvosta ja työpaikoista.
Erilaisten suunnittelu-, tutkimus-, tuotekehitys-, konsultointi- ja koulutustoimintojen lisäksi luontomatkailu- ja virkistyspalvelut sekä metsien ympäristöarvoja hyödyntävä liiketoiminta ovat kirjoittajien mukaan "keskeisiä metsäalan palveluvaltaistumisessa".
Koska valtaosa metsistä on talouskäytössä, suurimmaksi kysymykseksi nousee palveluista saatava tuotto. Valitettavasti teoksessa ei laajemmin pohdita, mistä aivan konkreettisesti saataisiin hakkuutuloja korvaavat eurot näissä palveluvaltaistuneissa metsissä.
Matkailu- ja virkistyspalvelut kyllä mainitaan, samoin metsien vuokratulot. Ongelma kuitenkin on, että luonto-oppaan tai hotellinomistajan taskuun kilahtava euro ei lämmitä metsänomistajan kukkaroa.
Yksityismetsänomistaja ei välttämättä hyödy matkailusta mitenkään.
Metsien vuokratulot ovat vasta idean asteella, eivätkä nämä markkinat varmasti synny helpolla. Mielenkiintoinen ennakkotapaus nähtiin muutama vuosi sitten, kun Muonion matkailuyrittäjät vuokrasivat Metsähallitukselta 2?500 hehtaarin alueen käyttöönsä kymmeneksi vuodeksi.
Yrittäjien mukaan alueelle suunnitellut hakkuut olisivat olleet tuhoisia paikalliselle matkailuelinkeinolle.
Kansantaloustieteen professori Olli Tahvonen kritisoi tuolloin ratkaisua rahastuksesi.
Laki Metsähallituksesta nimittäin määrää, että Metsähallituksen on otettava huomioon luonnon virkistyskäytön sekä työllisyyden edistämisen vaatimukset.
Tahvonen piikittelikin, voisiko Metsähallitus rahastaa myös monimuotoisuuden, saamelaiskulttuurin ja työllisyysvelvoitteen huomioimisesta.
Valtionmaiden ja erityisesti kansallispuistojen ympärille on helpompi suunnitella matkailupalveluita kuin yksityismaiden ympärille. Mutta jos jo Metsähallituksen kanssa sovun löytäminen oli näin vaikeaa, kuinka työlästä se on, kun neuvotellaan kymmenien maanomistajien kanssa?
Tämän kysymyksen lakaiseminen maton alle ei auta, sillä luontopalveluyrittäjät tarvitsevat metsiä, ei taimikoihin tai hakkuualoille lähde kukaan samoilemaan.
Entä biodiesel, joku voi kysyä. Eikä metsiemme tulevaisuuden väitetty olevan siinäkin?
Murroksen jälkeen -teoksen kirjoittaneet tutkijat kuitenkin varoittavat, että niiden yhteydessä voi syntyä riskitilanne, jos valtio ohjaa tukia liian yksipuolisesti suuryrityksille ja suurille tuotantolaitoksille.
Biodieseltehtaiden rakentaminen ja kannattava toiminta edellyttävät huomattavia investointitukia, halpaa puuraaka-ainetta ja edullista sähköä.
Jos biodieselbisnes menee metsään, korvaavan yritystoiminnan synnyttäminen tuottaa suuria vaikeuksia. Tämä tiedetään jo kokemuksesta monilla entisillä metsäteollisuuspaikkakunnilla.
Tutkijat korostavat, että politiikan pitkän aikavälin tavoitteena tulisi olla globaalien trendien hyödyntäminen eikä niiden haittavaikutusten minimointi.