Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävään Vuokatti PipeFestiin saa lippuja suoraan internetistä. Käytössä oleva palvelu on uusi, suomalaisen Moom Solutionsin kehittämä lipunmyyntijärjestelmä.
PipeFestin internetsivuilla olevalla lippulomakkeella valitut liput voi tulostaa suoraan omalla kotikoneella. Liput maksetaan ennen tulostamista verkkopankkiyhteyden kautta. Lipun voi myös saada omaan sähköpostiosoitteeseen lähetettynä pdf -muodossa. Nettiliput ovat hinnaltaan saman hintaisia kuin normaalit pääsyliput.
Palvelun käyttämiseen tarvisee ainoastaan verkkopankkitunnuksen, sähköpostiosoitteen sekä tulostimen. Tavallinen mustesuihkutulostin kelpaa.
Tulostettu lippu tarkistetaan festivaalialueen pääportilla viivakoodinlukijalla. Kopioinnin estämiseksi järjestelmä on asetettu siten, että vain ensimmäinen samaa lippua käyttävä pääsee sisään.
Moom Solutionsin luoma lipunmyyntijärjestelmä on tänä kesänä ollut käytössä Ruisrock -tapahtumassa ja PipeFestin lisäksi heinäkuun lopussa Koneistossa ja Savonlinnan elokuvajuhlilla.
Hiphop -toimintaan painottuneen Vuokatti PipeFestin internetsivuilla on kolmen kuukauden aikana käynyt reilu 10 000 kävijää.
Vuokatin PipeFestin sivut ovat www.pipefest.net