Jos vuodelle 2007 pitäisi valita jokin iskusana, se olisi ilmastonmuutos. Ei siksi, että itse asia olisi uusi, vaan siksi, että viimeistään nyt se murtautui toden teolla yleiseen tietoisuuteen.
Harvassa olivat vuoden aikana ne raportit tai puheet, joissa sana ei esiintynyt. Ilmastonmuutoksesta tuli myös muun muassa Nobelin myöntöperuste, rock-konserttiteema ja globaali huolenaihe.
Hälytyksiä kaikui käytännössä joka suunnalta. Ympäristöjärjestöt varoittivat monien eläinlajien -- jääkarhuista pingviineihin ja koralleihin -- keikkuvan sukupuuton partaalla, terveysalan toimijat ennustivat kulkutautien lisääntyvän ja säätieteilijät arvioivat hirmumyrskyjen ja muiden luonnonkatastrofien yleistyvän.
Tiukimman puheenvuoron piti kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC, joka marraskuisessa raportissaan katsoi, että ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat ehkä jo nyt peruuttamattomia. Paneeli muistutti, ettei mikään maa välty seurauksilta.
Kiivaat hirmumyrskyt piinasivat Väli-Amerikkaa ja Kaakkois-Aasiaa, britit värjöttelivät kesällä tulvien keskellä, kun taas Etelä-Eurooppa kärvisteli helleaallon ja sen aiheuttamien maastopalojen takia. Pohjoisnavalla jääpeite kutistui pienemmäksi kuin koskaan aiemmin on mitattu.
Vaikka luonnon tapahtumat olivatkin rajuja ja äkkinäisiä, ei samaa voi sanoa poliittisesta prosessista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vanhat rintamalinjat etenkin kehittyvien maiden ja teollisuusjättien välillä pitivät sinnikkäästi pintansa.
Periaatteessa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että "jotain tarttis tehdä". Suuri kysymys on kuitenkin edelleen se, kuka maksaa ilmastotalkoiden viulut ja kenen pitäisi supistaa päästöjään eniten.
Kehittyvät maat vaativat rikkaita teollisuusmaita raottamaan kukkarojaan -- ovathan ne jo vuosikymmenet vauhdittaneet talouttaan hyödyntämällä härskisti luonnonvaroja ympäristökysymyksistä piittaamatta. Maat ovat huolissaan siitäkin, miten köyhyyden vähentäminen ja päästöjen leikkaaminen yhteensovitetaan.
Teollisuusmaat, etenkin Yhdysvallat ja Japani, puolestaan haluavat kaikki mukaan yhtä suurin panoksin. Ne pelkäävät menettävänsä asemansa globaaleilla markkinoilla, jos ne joutuisivat karsimaan päästöjään rankalla kädellä mutta vaikkapa nousevat mahdit Kiina ja Intia eivät.
Varsinkin Yhdysvallat on tuttuun tapaan halunnut korostaa vapaaehtoisuutta.
Vuosi 2007 ei silti ollut pelkkä asemasotaa. Valtava Balin ilmastokokous joulukuun alussa pääsi kuin pääsikin tavoitteeseensa ja käynnisti kaksivuotisen neuvotteluprosessin uutta ilmastosopimusta varten.
Saatiin päätösjulistukseen kirjattua lukumääräisiä päästövähennystavoitteitakin. Ei varsinaiseen tiekarttasuunnitelmaan, vaan sitä täydentävään asiakirjaan. Sen mukaan teollisuusmaiden on vähennettävä päästöjään 25--40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
Myönteistä on sekin ,että työ vanhaa mörköä, otsonikatoa, vastaan on onnistunut mainiosti. Otsonia tuhoavien HCFC-yhdisteiden käytön lopettamista päätettiin syksyllä aikaistaa peräti 10 vuodella: kehitysmaissa aikaraja on nyt vuonna 2030 ja teollisuusmaissa 2020.
Otsonikerros on jo hitaasti toipumaan päin.