Paavo Lipposen komea ura SDP:n puheenjohtajana päättyy ensi kesänä. Uutinen ei tuntunut enää juuri miltään, kun Lipponen vahvisti sen keskiviikkona.
Oulussa syntynyt Paavo Tapio Lipponen sijoittuu ilman muuta SDP:n historian suurten johtajien joukkoon. Hänellä tulee kesällä täyteen 12 vuotta puoluejohtajana. Hänelle kertyi pääministerivuosia kahdeksan. Nyt hän on eduskunnan puhemies ja haluaa jatkaa tehtävässä vaalikauden loppuun. Tehtävä lankesi hänelle, kun keskusta sai pääministerin salkun ja SDP otti eduskunnan puhemiehen paikan eikä Lipponen lähtenyt hallitukseen.
Lipponen on ollut vuodesta 1967 lähtien puolueensa uskollinen mutta hieman omapäinen soturi, jonka kypsyminen puoluejohtajaksi kesti kauan. Hän pyrki monesti puolueen johtotehtäviin, mutta ei kelvannut tovereille. Hänen unelmansa toteutui vasta, kun Ulf Sundqvist oli joutunut luopumaan kesken kauden tehtävistä. Lipponen, joka tuli sittemmin tunnetuksi hidaspuheisena Mooseksena, puhui itsensä SDP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa 1993 demarien sydämiin Helsingin työväentalolla.
Keskiviikkona samassa paikassa Lipponen paljasti julkisen salaisuutensa kepeähkössä sävyssä. Luopumisilmoitus ei herättänyt suuria tunnereaktioita eikä kukaan ilmoittautunut heti seuraajaehdokkaaksi. Päivä haluttiin pyhittää Lipposen ilmoitukselle, mutta historian lehdet eivät havisseet. Vuoden suuri poliittinen uutinen niin odotettu, että se oli ehtinyt latistua epäuutiseksi.
Vielä tässä vaiheessa on enneaikaista tehdä tiliä Lipposen kaudesta SDP:n johdossa. Riittää, kun todetaan, että hänellä oli 1993 SDP:n johtoon tullessaan unelma puolueensa uudistamisesta. Uutena pääministerinä 1995 hän unelmoi Suomen muuttamisesta.
Suomi muuttui hänen puheenjohtajakaudellaan enemmän kuin puolue, joka ottaa askeleen takaisin vasemmalle heti, kun Lipposen kausi päättyy. Niin arvostettu kuin Lipponen onkin poliitikkona, hän ei ole päässyt koskaan kunnolla sinuiksi koko puolueensa kanssa.
SDP:n uudistumisprosessi käynnistyi lupaavasti Lipposen kauden alussa, kun puolueen presidenttiehdokkaaksi ja presidentiksi valittiin Martti Ahtisaari ja SDP sai Lipposen johdolla komeimman voittonsa eduskuntavaaleissa 1995. Lipposen poliittisina oppimestareina olivat toimineet Kalevi Sorsa ja Mauno Koivisto. Sorsa oli tyyliltään puoluepukari; Koivisto ei taas sopinut mihinkään tunnettuun demarimuottiin, kuten ei Lipponenkaan.
Vakaan järjestöväen vastaisku pudotti ensin Ahtisaaren 1999, ja kun Lipponen luopuu nyt, siihen päättyy toistaiseksi uudistuskausi SDP:ssä. Vahvin ehdokas uudeksi puoluejohtajaksi on Eero Heinäluoma, mutta hän ei ole Lipposen kaltainen vahvatahtoinen poliitikko eikä oman tiensä kulkija. Hän on hankkinut kannuksensa tekemällä työtä puolueessa ja ammattiyhdistysliikkeessä koko ikänsä. Hän edustaa perinteistä syvistä riveistä kumpuavaa järjestösosiaalidemokratiaa.
Heinäluoman asema on niin vahva, että peli tuntuu jo pelatulta. Mikään ei ole kuitenkaan varmaa ennen kuin nuija kopahtaa. SDP:ssä käynnistyy pudotuspeli, jonka kohteena on yksi mies: Heinäluoma.Se tapahtuu heti, kun hän on ilmoittaa olevansa käytettävissä.
Heinäluoman kuningastietä eivät kuitenkaan pysty katkaisemaan ainakaan Tarja Filatov, Arja Alho tai Johannes Koskinen. Vain Antti Kalliomäki ja Erkki Tuomioja voivat panna Heinäluomalle kampoihin, mutta toisen pitää asettua ehdolle, jotta niin käy - eikä sekään ehkä riitä.