Mitä oikeastaan tapahtui tänä nyt päättyvänä vuonna 2003? Millaisena se nähdään joskus pidemmän ajan kuluttua, kun se on ottanut oman paikkansa ajan virrassa? Vastaus riippuu tietysti siitä, keneltä kysytään. Useimmat meistä, elleivät kaikki, hahmottavat ajan kulun oman ja lähipiirin tapahtumien kautta: syntymät, kuolemat, sairaudet, työt, työttömyydet, opiskelut, ihmissuhteet, muutot. Vain harvoin jokin yhteinen kokemus pääsee murtautumaan tämän sisään yksittäisenä tapahtumana, joka seisoo kuin huutomerkki.
Sotavuodet olivat tietysti luku sinänsä, ja niiden jälkeen ehkä jotain sellaista kuin Helsingin olympialaiset, Kennedyn murha, Tshekkoslovakian miehitys, Estonian uppoaminen, World Trade Centerin luhistuminen...
Samanlaista muistiin jäävää yhteistä huutomerkkiä tämä päättyvä vuosi tuskin tuotti, vaikka suurista uutisista ei pulaa ollutkaan. Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, Anneli Jäätteenmäki voitti vaalit ja joutui eroamaan pääministerin paikalta, Ruotsi hylkäsi euron, EU:n perustuslaki epäonnistui ja niin edelleen. Hyvä uutisvuosi, kuten sanonta kuuluu, mutta jatkoa sille on luvassa jo pian.
Alkava vuosi tuo tullessaan presidentinvaalit Venäjällä ja Yhdysvalloissa, EU:n laajenemisen, Paavo Lipposen ilmeisen yrityksen EU:n komission puheenjohtajaksi, Suomen jonkinlaisen Nato-linjauksen turvallisuuspoliittisen selonteon myötä, olympialaiset Ateenassa ynnä muuta. Ja silti suurimmat uutiset voivat olla niitä, joista nyt emme tiedä yhtään mitään.
Tänään puhumme luontevasti pääministeri Matti Vanhasesta; vuosi sitten sellaista mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut edes olemassa. Tällaisten tapahtumien ennustaminen etukäteen on mahdotonta.
Silti taakse jääneen vuoden varsinaista perintöä, sen vaikutusta tuleviin tapahtumiin, on ehkä sittenkin etsittävä enemmän uutisotsikoiden takaa kuin niistä otsikoista itsestään.
Vuosi sitten vuodenvaihteen tunnelmaa varjosti Irakin sota, joka näytti vääjäämättä lähestyvän, ja jonka seuraukset pelottivat. Nyt tuo sota on nähty, eikä maailma ole hajonnut. Muuttunut se kyllä on, mutta jatkon kannalta ratkaisevia eivät siinä sittenkään olleet itse taistelut. Ne olivat seuraus, eivät syy.
Irakin sota selittyy ennen muuta Yhdysvaltain muodonmuutoksella, sen uudella voimapolitiikalla, joka heijastuu monin tavoin. Tämä muutos vakiintuu, jos (ja kun) George W. Bushin hallinto saa marraskuun vaaleissa jatkoajan. Ulospäin sen vastenmielisimpiä piirteitä on tietoinen militarisointi, lievän sotatilan saattaminen pysyväksi ilmiöksi.
Päättyvänä vuonna Euroopan ja Amerikan välille syntyi kuilu, joka liittyy ennen muuta tapaan katsoa maailmaa, ja joka siksi on enemmän kuin tilapäinen ilmiö.
Osittain Irakin sodan työntämänä Saksa ja Ranska löysivät toisensa aivan uudella tavalla. Nato päätyi pahan kerran sivuraiteille; Eurooppaan puuhataan uutta puolustusydintä, ja yritys Euroopan uudeksi perustuslaiksi epäonnistui ainakin toistaiseksi.
Ajatus Euroopan yhteisestä edusta kaatui ainakin toistaiseksi valtioiden omien kansallisten etujen alle. Viime vaiheessa vastakkain Brysselissä olivat Ranska ja Saksa toisaalla ja Yhdysvaltain läheiset liittolaiset Puola ja Espanja toisaalla, eikä sopua edes yritetty hakea. Sattumaako?
Kuilu Atlantin yli syvenee, mutta myös Euroopan sisällä syntyy uusia blokkeja. Vuosi 2003 tuntuu jättävän oudon perinnön, joka saattaa jäädä tilapäiseksi näköharhaksi mutta voi myös merkitä yhden aikakauden päättymistä ja toisen alkamista.
Mutta uudet ajat voivat olla alkamassa myös toisessa mielessä. Euroopassa ja Amerikassa on totuttu ajattelemaan, että muu maailma pyörii niiden ympärillä. Kuluneen vuoden lähempi tarkastelu ei välttämättä todista samaa.
Yhdysvalloissa kauppataseen vaje on valtava, ja maan talous on tämän hetken kasvuluvuistaan huolimatta ontolla pohjalla. Euroopassa talous nilkuttaa koko ajan, eikä työllisyys millään nouse.
Samaan aikaan Kiinassa tapahtuu hurjia. Maan tuotanto kasvaa minkä ehtii, ja sen ihmisten itseluottamus samoin. Kommunistien johtama kehitysmaa pysyy vuodesta toiseen maailmantalouden kasvukeskuksena, ja tuo asema tuntuu vain vakiintuvan. Maa imee tuotantoa, sijoituksia ja pääomaa, ja oppii käyttämään kaikkia niitä yhä paremmin.
Kiinan menestyksen varjoon on jäänyt se, mitä Intiassa on tapahtumassa. Intia rakentaa itsestään yhä määrätietoisemmin taloudellista ja ainakin alueellaan sotilaallista suurvaltaa, maan talouden kasvuluvut ovat nyt seitsemää-kahdeksaa prosenttia, ja englantia puhuvan maan potentiaali esimerkiksi ohjelmistoalalla on huima. Vaikka maaseutu pysyy syvän köyhänä ja yhteiskunta jäykkänä, myös koulutettua väkeä riittää, eikä kaikkien lahjakkuuksien tarvitse muuttaa pois.
Aasian molemmat miljardivaltiot ovat vahvistaneet asemiaan siinä missä Yhdysvallat linnoittautuu aseittensa suojaan ja Eurooppa tuntuu vain väsyneeltä. Tällainen muutos ei tietenkään ole yhdestä vuodesta kiinni, mutta tänäkin vuonna Aasian nousu vain vahvistui. Edes sars-tauti ja sen tuoma paniikki ei sitä katkaissut.
Loppujen lopuksi vuoden oireellisimpia uutisia saattoi olla Salcompin laturitehtaan muuttaminen Kemijärveltä Kiinaan. Irakin sodat, terrorismit, EU-kuviot ynnä muut paljon puhutut asiat eivät ole lopulta tavallisten ihmisten elämään täällä pahemmin vaikuttaneet. Mutta se alkaa vaikuttaa, että yhä useampi esine, johon on painettu "Made in China", on sekä hyvä että halpa.
Vähän näyttää siltä, että aurinko on alkanut nousta idässä ja laskea lännessä. Se tietää salcompien lähtöä, ja jos ei niiden tilalle aleta keksiä mitään, Suomessa on vuoden päästä lisää joutilasta väkeä.