Vuk torstaina 20.8.
Never Grow Oldissa Oulussa
kello 22.30.
Vapaa pääsy.
Vuk on serbialainen pojan nimi, ja se tarkoittaa sutta. Taiteilijanimekseen 27-vuotias naismuusikko varasti sen serbokroatialaisen säveltäjän Jovanka Trbojevicn pojalta.
"Vuk on naseva, se on helppo muistaa, ja koska se on miehen nimi, siitä syntyy androgyynisyys, joka antaa vapauden rikkoa tiettyjä rajoja", Vuk kertoo.
Muusikko haluaa pitää selvän pesäeron henkilökohtaisen minänsä ja muusikkominänsä välillä.
"Joka kerta kun teen haastatteluja ja toivettani tulla kutsutuksi taitelijanimelläni ei kunnioiteta, se tuntuu iskulta vasten kasvoja. Lisäksi se aiheuttaa väärinkäsityksiä siitä, onko kyseessä minun taiteilijanimeni vai tarkoitetaanko sillä koko bändiä", Vuk pohtii.
Vukin mielestä taiteilijanimen käyttö antaa hänelle sekä vapauden heittäytyä että suojaavan naamion, jonka takaa on helpompi leikitellä eri persoonilla.
"Taitelijanimen avulla minulla on eräänlainen hahmo, joka voi käsitellä näitä asioita tietyn kuvaston kautta."
Vukin musiikkia voisi luokitella indie-rockiksi, joka on kokeellisen rockmusiikin, balkanilaisen laulutekniikan ja outsider-mentaliteetin risteytys.
"Musiikkini on aika eklektistä. Siinä on paljon kerroksia ja se on hyvin moniulotteista. Siinä on paljon polyrytmejä, mutta samalla se on harmonista, monikerroksista ja maanläheistä."
Suomalaisen äidin ja amerikkalaisen isän tytär kasvoi akateemisessa kodissa, sillä toinen hänen vanhemmistaan on pianisti ja toinen matemaatikko. Vuk itse aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana. Lapsuuden harrastuksiin kuului myös baletti. Nykyään Vuk käy balettitunneilla aina, kun aika ja kukkaro antavat myöten.
"Rakastan balettia. Siinä tiedetään täsmälleen, mitä pitää tehdä. Sen ihanuus on kurinalaisuudessa, jossa täytyy keskittyä suorittamaan asiat puhtaasti ja kauniisti. Lisäksi se purkaa stressiä ja sen avulla voi nostaa kuntoa."
Vukilla on musiikinteossa suuret paineet, sillä hän ei halua kuulostaa keneltäkään muulta. Baletti on sopivaa vastapainoa, koska siinä ei tarvitse yrittää innovoida.
Muusikkoperheessä kasvaminen näkyy Vukin taidoissa, sillä nainen soittaa pianon lisäksi perkussioita, kitaraa, thereminiä ja klarinettia.
"En ole opiskellut muiden kuin pianon ja kitaran soittamista, mutta uskon, että soittimiin pätee osittain sama mikä kieliin: mitä useampaa osaa, sen helpompi on opetella uusia."
Vukin musiikki ei ehkä vastaa perinteistä käsitystä populaarimusiikista, vaikka siitä löytyy rytmiä, melodiaa ja harmoniaa.
"Monesti kokeellinen musiikki assosioidaan sellaiseksi jota tekee pahaa kuunnella. Mielestäni oma musiikkini ei ole sellaista. Viimeistään Björk osoitti, että kokeellisuus ja pop-sensibiliteetti voidaan yhdistää."
Vukilta on ilmestynyt kaksi levyä. Debyytti Exile tuli vuonna 2003. Toinen levy oli valmiina kaksi vuotta ennen julkaisemistaan, koska silloinen levy-yhtiö oli arvioinut väärin resurssinsa ja levy jäi ilmestymättä. Maj Karmalle tekemiensä cover-biisien kautta Johanna Kustannus kiinnostui Vukista, ja julkaisi Plainsin huhtikuussa.
Erityisen rakas soitin artistille on polkuharmoni, joita hän omistaa kaksi. Lisäksi kotia komistaa kaksi sähköharmonia ja kaksi matkaharmonia. Innostus polkuharmoneja kohtaan vahvistui, kun Vuk näki MTV:ltä Neil Youngin konsertin, jossa hän soitti Like a hurricanen polkuharmonilla.
"Soundi oli mahtava. Sen myötä tajusin, että sitä voidaan käyttää myös populaarikulttuurin kontekstissa. Sen jälkeen aina kun pääsin polkuharmonin ääreen, ajattelin, että vitsi jos joku päivä saisin tämmöisen."
Vuk myöntää, että rokkarikavereiden mielestä soitin on nössö, mutta hän uskoo sen johtuvan vain rokkareiden ahdasmielisyydestä.
"Ne ovat erittäin sielukkaita soittimia, ja kun soittaa harmoneilla harmonioita päällekkäin, niistä lähtee ihan mieletön jytä", neiti nauraa.