VTT vä­hen­tää reilut 330 työn­te­ki­jää - Oulusta lähtee noin 35

Teknologian tutkimuskeskus VTT kertoi keskiviikkona, että se sulkee neljä toimipistettä, joiden joukossa ovat myös Raahe ja Kajaani.

Teknologian tutkimuskeskus VTT vähentää noin 335 työntekijää, joista noin 250 irtisanotaan. Loput vähennykset hoituvat eläköitymisten ja määräaikaisuuksien päättymisten kautta.

VTT:n Oulun yksikössä vähennystarve on noin 35 työntekijää. Oulun VTT:llä työskentelee yhteensä 370 henkilöä.

"Näyttää siltä, että Oulussa selvitään hieman keskimääräistä pienemmillä vähennyksillä", henkilöstöjohtaja Riitta Tolvanen sanoo.

Oulussa yksikkö on toiseksi suurin yksikkö. Eniten henkilökuntaa on Espoossa.

Raahe ja Kajaani lakkautetaan

VTT:llä on ollut toimintaa yhteensä kymmenellä paikkakunnalla, joista neljä lakkautetaan kokonaan. Niiden joukossa ovat Kajaani ja Raahe. Lisäksi toiminta loppuu Turussa ja Lappeenrannassa. Lisäksi joissakin jäljelle jäävissä toimipisteissä toiminta supistuu merkittävästi.

Tolvanen kertoo, että Kajaanissa ja Raahessa VTT:n toimipisteissä on töissä vain muutamia henkilöitä. Esimerkiksi Kajaanin osalta katsotaan voivatko toimipisteessä työskentelevät jäädä töihin Kajaaniin Mittatekniikan keskus Mikesille tai siirtyä esimerkiksi Ouluun. 

Mikes ja VTT ovat yhdistyneet, ja uusi VTT Oy aloittaa ensi vuoden alusta.

VTT:n mukaan leikkausten syynä ovat julkisen tutkimusrahoituksen aleneminen sekä se, että yritysten tutkimus- ja kehityspanokset ovat laskeneet.

Elokuussa alkaneiden yt-neuvottelujen piirissä oli koko VTT:n henkilöstö eli lähes 2 500 työntekijää. VTT kertoi lopputuloksesta keskiviikkona.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä