Entinen kokoomusministeri Kimmo Sasi tuli tunnetuksi nopean toiminnan miehenä. Erityisen vikkelästi hän toimi eduskuntavaalien jälkeen toimitusministerinä, jonka tulisi vakiintuneen käytännön mukaan hoitaa vain juoksevia asioita.
Suurin kohu nousi Sasin päätöksestä vaihtaa viime töinään VR:n hallitus. Sasi teki päätöksen yksin, ja se valmisteltiin ohitse liikenne- ja viestintäministeriön organisaation. Päätöstä ei viety edes hallituksen talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan. Ministeri ei ylittänyt muodollisesti toimivaltaansa, mutta poliittisesti menettely oli taitamaton. Lisäksi sisällöltään ratkaisu oli vähintään hätiköity, ellei peräti epäviisas.
Sasin sosiaalidemokraattinen seuraaja Leena Luhtanen pyörsi päätöksen torstaina. VR:n hallitus palaa heinäkuussa pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa vanhoille raiteilleen, kun sen jäseniä vaihdetaan vanhoihin jäseniin puheenjohtajaa myöten. Uutta ministeriä on syytä onnitella oikeasta päätöksestä. Se on kyllä inhimillisesti hankalaa VR:n hallituksesta nyt lähtemään joutuville jäsenille, jotka ehtivät juuri perehtyä yhtiön asioihin.
Luhtanen perusteli peruutuspäätöstään tarpeella vahvistaa valtion omistajapolitiikan uskottavuutta. Se onkin ollut koetuksella valtio-omistajan ministeriöittäin vaihdelleen ja tempoilleen politiikan takia. Ylipäätään tämäkin tapaus kertoo taas siitä, että valtionomistus istuu yhä kömpelömmin moderniin yritystoimintaan.
Hallituksen vaihtoakin tärkeämpää on VR:n toimintaedellytysten kannalta se, ettei Sasin kaudella tehty suunnitelma ottaa VR:n taseesta lähivuosina 500 miljoonaa euroa infrastruktuurihankkeisiin toteudu. VR:n kassassa on vajaat 300 miljoonaa euroa, jotka on jo sidottu kalustohankintoihin. Vaalien jälkeisten hallitusten ohjelma ei sisällä myöskään kaavailua yksityistää VR-yritysperheeseen kuuluva radanrakennusyhtiö. VR-Yhtymä vastusti Sasin kahden miehen työryhmän Tie auki taivasta myöten -muistion ehdotuksia. Kun yhtymä asettui vastahankaan, ministeri ryhtyi runnomaan niitä läpi.
Taustalla on sekin, että kokoomuksessa rautateiden yksityistämisellä on enemmän tukea kuin muissa puolueissa. Asiasta on huonoja kokemuksia esimerkiksi Britanniasta. Silti Suomessakaan rautatieliiketoiminnan pito ainakaan kaikilta osin valtion hyppysissä ei voi olla itsestäänselvyys. Raideliikenteen luonne asettaa silti ehtoja, joiden takia yksityistäminen on vaikeaa jo yksin turvallisuussyistä. Jos sitä kohti halutaan joskus mennä, ratkaisut on valmisteltava erityisen huolellisesti, ei vain teknisesti vaan myös poliittisesti.
paakirjoitus@kaleva.fi