VR päi­hit­ti len­to­ko­neet

VR:n henkilöjunien kaukoliikenne on ollut vuodenvaihteen talvikuukausina useammin ajoissa kuin Suomen suurimmat lentoyhtiöt Finnair ja Blue1. Tammikuussa neljä viidestä VR:n kaukoliikenteen henkilöjunasta saapui päämääräänsä korkeintaan viisi minuuttia aikataulustaan myöhässä.

Kuopiolainen Tiina Jauhiainen on ilahtunut, kun junat eivät enää juuri myöhästele. Rovaniemelle menevä junakin tuli Oulun asemalle torstai-iltana aivan ajallaan. Aikaisemmin Jauhiainen on hakenut korvauksia VR:ltä myöhästyneistä junista ja saanut pieniä summia.
Kuopiolainen Tiina Jauhiainen on ilahtunut, kun junat eivät enää juuri myöhästele. Rovaniemelle menevä junakin tuli Oulun asemalle torstai-iltana aivan ajallaan. Aikaisemmin Jauhiainen on hakenut korvauksia VR:ltä myöhästyneistä junista ja saanut pieniä summia.

VR:n henkilöjunien kaukoliikenne on ollut vuodenvaihteen talvikuukausina useammin ajoissa kuin Suomen suurimmat lentoyhtiöt Finnair ja Blue1.

Tammikuussa neljä viidestä VR:n kaukoliikenteen henkilöjunasta saapui päämääräänsä korkeintaan viisi minuuttia aikataulustaan myöhässä.

Finnairilla tammikuun saapumistäsmällisyys oli noin 70 prosenttia. Se oli yli kymmenen prosenttiyksikköä VR:ää huonompi. VR löi täsmällisyydellään myös lentoyhtiö Blue1:n, tosin hyvin niukasti.
Myös joulukuussa VR voitti lentoyhtiöt täsmällisyydellään. Tuolloin vain reilu kymmenes VR:n kaukoliikenteen henkilöjunista oli myöhässä.

VR jää kuitenkin täsmällisyydessään selvästi lentoyhtiöistä jälkeen, kun tarkastellaan koko viime vuotta.

Lue lisää torstain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä