Suomen Volkkariyhdistys on jäsenmäärältään maamme suurin automerkkikerho. Kaksikymmenvuotiaassa yhdistyksessä on liki 2 000 jäsentä ja se toimii pääasiassa 26 paikallisjaostonsa kautta.
Volkswagen-harrastuksessa tyylilajeja on monia. On tarkkaan entistettyjä kiiltäviä museopelejä, "tuunattuja" katurasseja, kolhuisia mutta toimivia kärryjä ja uudenkarheita käyttöpelejä.
"Muualla Euroopassa Volkswagen-kerhot ovat erikoistuneet yleensä johonkin tiettyyn malliin tai rakentelutapaan, mutta meillä kaikki mahtuvat samaan kerhoon. Mikä tahansa volkkari kelpaa", yhdistyksen puheenjohtaja Sami Funke kertoo.
Volkswagen on kiitollinen automerkki harrastajalle monestakin syystä. Autoja on valmistettu paljon ja monia eri malleja. Niinpä urheilullisesta menosta pitävä voi keskittyä vaikkapa kilpuri-kuplan rakenteluun ja retkeilevä perhe mahtuu hyvin Kleinbussiin ja perässä kulkevaan telttaperävaunuun. Uuden auton mukavuutta kaipaavakin löytää kulkupelin merkkiuskollisuudesta tinkimättä.
"Suomessa harrastaminen on kohtuuhintaista verrattuna vaikkapa Saksaan ja Englantiin. Siellä vanhat autot voivat maksaa kaksi, kolme kertaa sen mitä Suomessa", Funke kertoo.
Volkswagen-harrastuksen yksi syy taitaa piillä autojen suhteellisen yksinkertaisessa tekniikassa.
"Jopa tällainen parturi-kampaaja kuten minä pystyy tekemään volkkarille yhtä sun toista", Funke hymyilee. Tosiasiassa hän oli ollut autoharrastaja jo ennen ihastumistaan Volkswageneihin 1980-luvulla.
Koko perhe volkkaristeja
Juha Oja Forssasta on harrastanut Volkswageneita "aina". Pikkuisesta asti hän on viihtynyt volkkarin kyydissä. Nyt volkkareita on kertynyt pihapiiriin kolmisenkymmentä, joista ajokuntoisia ja rekisterissä on kolme. Koko perhe mahtuu matkustamaan ja yöpymään pikkubussin ja pienen asuntovaunun yhdistelmässä, jonka Juha Oja on itse kunnostanut.
- Auto, vaunu ja kuljettaja ovat kaikki samaa vuosimallia 1965, Oja kertoo.
1960-luvun Suomessa matkailtiin vielä telttaretkillä, ja asuntovaunut olivat harvinaisia. Ojan SMV-vaunu on ruotsalaisvalmisteinen "muna".
- Tämä ei ole aivan pienin malli, ja se on hyvä, kun meitä on näin monta, Oja tuumii ja viittaa perheeseensä, johon kuuluvat puoliso Pia, lapset Pilke, Taika, Onni ja Tuike sekä Hilma-koira.
Oja on kunnostanut pikkubussin ja asuntovaunun käyttöä varten, eikä hän ole pyrkinyt virheettömiin maalipintoihin ja hienoimpiin ratkaisuihin.
- Jos kunnostaa hienommaksi, niin sitten pitää koko ajan varoa... Lasten kanssa se olisi hankalaa. Tärkeintä on, että auton tekniikka on kunnossa, jotta sillä uskaltaa ajaa.
Sami Funke on samaa mieltä teknisten osien merkityksestä.
- On sellaisiakin autoja, jotka päällepäin näyttävät melkein romuilta, mutta joiden tekniikka on viimeisen päälle kunnossa, hän kertoo.
KUVAT:
Perhekuva etuviistosta: Juha Oja on itse kunnostanut yli 35-vuotiaan retkeily-yhdistelmänsä. Juhan takana Pilke, maassa istuu Taika, Onni kurkkii ikkunasta ja Tuike istuu katolla.
Suomen Volkkariyhdistyksen puheenjohtaja Sami Funke ja hyvinkääläisen kommunin omistama "Urmas", harvinainen vuoden 1962 VW Grossraum vuosimallin 1964 nokalla.